
Varhaisteininä riihimäkeläinen Sanna Saarela aloitti uuden harrastuksen ja meni pari vuotta aiemmin perustettuun Nuorisoteatteriin. Pian hän esitti Peppi Pitkätossussa Tommin ja Annikan äitiä.
Ensimmäisen ohjauksensa hän teki 15-vuotiaana. Näytelmä oli Tuhkimo, ja ilkeinä sisarpuolina loistivat Aku Hirviniemi ja Janne Kataja.
Samaa ikäluokkaa oli näyttelijä ja tv-persoona Niina Lahtinen. Hänen kanssaan Saarela perusti Improvisaatioteatteri VSOP:n, joka toimii edelleen.
”Ehdin näytellä siinä enää kerran puolessa vuodessa”, hän harmittelee.
”Jumppasaliin oli vedetty hemmetin pitkä matto, ja siinä piti tehdä kuperkeikkoja päästä päähän.”
Riihimäen Nuorisoteatteri on ollut monen teatteri- ja viihdealan ammattilaisen kasvattajaseura. Ennen nykyistä työtään Sanna Saarela toimi 14 vuotta Nuorisoteatterin rehtorina.
Teatterikorkeakoulun ohjauksen pedagogiikan linjalle hän pääsi ensiyrittämällä. Tosin kaikki oli kaatua kuperkeikkaan.
”Pääsin jatkoon ekasta päivästä ja tokasta päivästä, alkoi jo näyttää hyvältä”, hän aloittaa.
”Kolmas päivä alkoi akrobatialla, jota en ollut tehnyt ikinä. Jumppasaliin oli vedetty hemmetin pitkä matto, ja siinä piti tehdä kuperkeikkoja päästä päähän.”
”Ehdin jonossa katsoa muista mallia ja päätin ottaa tosi kovat vauhdit. Kaaduin täydestä vauhdista mahalleni, ilmat pihalle, ja nauratti niin etten pystynyt jatkamaan. Konttasin nauraen mattoa pitkin raadin eteen ja ajattelin, että siihen jäi teatterikorkea.”

Sanna Saarelan hohotus tapausta muistellessa täyttää Miinan Montun katetun katsomon. Kohta ovat alkamassa harjoitukset, joissa hiotaan yksittäisiä kohtauksia kuntoon ennen läpimenoa.
Nykyisessä työssään Suomen Harrastajateatteriliiton toiminnanjohtajana Saarela ehtii ohjata harvakseltaan, pari esitystä vuodessa.
Hausjärven Turkhaudan kylän Miinan Montun kesäteatterista on tullut Sanna Saarelan kotiteatteri.
Tämänkesäinen esitys, Housut pois -elokuvaan pohjautuva musikaali The Full Monty – tappiin asti, on Saarelan kymmenes ohjaus siellä.

Aiemmat näytelmät ovat olleet kotimaista alkuperää: Taivaan tulet, Tankki täyteen, Avioliittosimulaattori, Mielensäpahoittaja, Eila ja Rampe... Vuonna 2015 lapsensaannin vaikeudesta kertova tragikomedia Haikarapolska.
”Sirkku Peltolan upea käsikirjoitus, sitä ei ole hirveästi esitetty.”
The Full Monty on elokuvan käsikirjoittajan tekemä ja Juha Siltasen suomentama näyttämödramatisointi, jonka kantaesitys Suomessa oli viime kesänä.
Saarelan mielestä näytelmän kuvaamassa lama-ajan Britanniassa on paljon yhteyksiä nyky-Suomeen.
”Tässä on mukana itselleni tärkeitä teemoja. Mitä tapahtuu ihmisen identiteetille, kun häneltä viedään tunne työn antamasta merkityksellisyydestä? Kuuden työttömäksi jääneen miehen kautta asiaa katsotaan eri näkökulmista.”
Toki näytelmässä on myös hilpeä puolensa, kun äijät alkavat harjoitella rohkeaa tanssiesitystä pyllynpyörityksineen. Päähän jää soimaan Hot Stuff -diskoklassikko. Tappiin asti!
Reilu vuosi sitten Sanna Saarela muutti Janakkalasta Lappeenrantaan. Siellä ovat puoliso, Lappeenrannan kaupunginteatterin näyttelijä Volter Putro, ja ihana bonuslapsi, 3,5-vuotias Vinski.
Sannan entisillä kotikonnuilla Kanta-Hämeessä asuvat vielä vanhemmat ja sisko, joten hänellä on tukikohta ohjaussessioille.
Yksi Saarelan sydäntä lähellä oleva aihe on vammaisten mahdollisuudet teatterin tekemiseen. Hän ja kollega Suvi Seppälä ovat julkaisseet tänä vuonna opaskirjan yhdenvertaisesta ja kaikkia osallistavasta teatterista.
”Työryhmän hyvä fiilis välittyy myös yleisölle.”
Vammaisten teatterissa tarvitaan muun muassa esteettömiä tiloja ja aistiherkkien huomioon ottamista. Yksilöllistä huomiointia tarvitaan vielä enemmän kuin yleensä.
Teatteri kuuluu kaikille! -nimisessä oppaassa on runsaasti esimerkkejä tutustumis- ja tunneharjoituksista, joita voi käyttää erilaisten ryhmien ohjaamisessa.

Turvallisen tilan luominen on Sanna Saarelalle tärkeää kaikkien teatteriesitysten tekemisessä. Ohjaaja vastaa siitä, että ryhmässä on hyvä fiilis.
”Se välittyy myös yleisölle.”
Harrastajateatteriliiton perusrahoitus tulee Taide- ja kulttuurivirastolta (Kuvi), mutta sitä on leikattu tänä vuonna viidenneksellä. Omarahoituksen hankkiminen vaatii toiminnanjohtajalta vuosi vuodelta enemmän kekseliäisyyttä.
Yksi edunvalvonnan keino on eduskunnan 32 kansanedustajakummia, joilla on omat kesäteatterit.
”Kummit käyvät katsomassa niiden esityksiä, kuulevat niiden kuulumisia, ja sillä tavalla heillä pysyy ruohonjuuritason yhteys tähän alaan.”

Ennen Housut pois -näytelmän harjoitusten alkua Saarela vaihtaa räväkän pinkin edustusjakkunsa mukavaan mekkoon.
Hän ajoi Turkhaudalle Helsingistä seminaarista, jossa hän oli jälleen kerran lobbarin roolissa.
Saarelan mielestä suomalainen kesäteatteri pitää saada Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Jos monivaiheisen hakemusruljanssin eri vaiheet menevät läpi, asiasta tulee totta ehkä 2030-luvun alussa.
Suomen aiemmat kohteet Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listalla ovat saunominen ja kaustislainen viulunsoitto sekä monikansalliset pohjoismainen limisaumaveneperinne ja käsin valmistettuun lasiin liittyvä tietotaito.
Ruotsin ja Suomen yhteinen, Tornionjoen lippokalastusta koskeva esitys on parhaillaan arvioitavana.
Ja näiden jatkoksi siis kesäteatteri, jos hyvin käy.

Saarelan mielestä kesäteatteriperinne on hienoimmillaan juuri maaseudun kylissä, joissa talkoohenkeä riittää muihinkin kuin luoviin tehtäviin.
Tarvitaan vapaaehtoisia pysäköinninohjaajia, lipunmyyjiä, kahvinkeittäjiä ja makkaranpaistajia, jotta kaikki pyörii vuodesta toiseen.
Miinan Montun taustavoimana toimii vuonna 1909 perustettu Nuorisoseura Silmu ry.
Sanna Saarela muistuttaa, että suomalainen kesäteatteri on kokonaisvaltainen elämys, jonka osasia ovat vaihtuvat säät, hyttyset, ulkohuussit ja ne väliaikamakkarat.
Tärkein on kuitenkin esiintyjien ja yleisön välille syntyvä yhteys.
”Jokainen näytäntö on ainutlaatuinen kokemus, joka ei koskaan toistu. Yleisö elää tilanteessa mukana, ja esiintyjät tuntevat yhteyden toistensa ja yleisön kanssa.”

Syntynyt 1980 Riihimäellä, asuu nykyään Lappeenrannassa. Perheeseen kuuluvat puoliso ja 3,5-vuotias lapsi.
Vuodesta 2020 Suomen Harrastajateatteriliiton toiminnanjohtaja, sitä ennen 14 vuotta Riihimäen Nuorisoteatterin rehtori.
Improvisaatioryhmä VSOP:n perustajajäsen. Ohjannut teatteritaiteen laajat perusopinnot päättänyttä kehitysvammaisten Titi-Nallet-ryhmää.
Teatteritaiteen maisteri ohjaajan pedagogian opinnoista, ohjaa vuosittain pari kolme harrastajateatteriesitystä.
Tänä keväänä ilmestyi Sanna Saarelan ja Suvi Seppälän opaskirja Teatteri kuuluu kaikille!