
Lasten ja nuorten mielenterveysongelmat ovat meillä Suomessa huolestuttavasti lisääntyneet. THL:n mukaan niistä kärsii jopa neljännes nuorista. Ahdistus ja masennus esiintyvät usein yhdessä. Ajoittain nostetaan esiin sosiaalisen median runsas käyttö yhtenä ongelmien yleistäjänä.
Tuorein aihetta käsittelevä tutkimus julkaistiin juuri Yhdysvaltojen lääkärilehdessä. Sen mukaan jo viikon vieroitus somesta vähentää nuorten ahdistusta ja masennusta.
Harvardin yliopistoon kuuluvassa sairaalassa tehtyyn tutkimukseen osallistui 18–24-vuotiaita nuoria. Tarkoituksena oli selvittää vaikuttaako mediasta vieroitus tai lakko nuorten mielenterveyteen.
Ensin seurattiin osallistujien mediakäyttäytymistä älypuhelimilla kahden viikon ajan. Sitten ehdotettiin vapaaehtoista lakkoa tai vieroitusta Facebookista, Instagramista, Snapchatista, TikTokista tai X:stä. Kyselyin kartoitettiin vaikutukset masennukseen, ahdistukseen, unettomuuteen tai yksinäisyyteen.
Kahden viikon peruskartoitus osoitti nuorten käyttävän median seurantaan keskimäärin kaksi tuntia päivässä. Naiset olivat miehiä aktiivisemmin somessa. Koko joukosta 80 prosenttia suostui rajoittamaan someaikaansa. Heillä se supistui vieroitusviikon aikana puoleen tuntiin päivässä.
Visiitit harvenivat kaikilla palstoilla, eniten TikTokissa. Myös Facebookin ja X:n käyttö väheni. Instagram ja Snapchat pysyivät parhaiten käytössä.
Lakkoviikon jälkeinen mielenterveyskysely osoitti ahdistuksen vähentyneen 16 prosenttia, masennuksen 25 ja unettomuuden 15 prosenttia. Eniten oireet vähenivät vakavaoireisilla.
Eniten oireet vähenivät vakavaoireisilla.
Aiemmin on arveltu somen vaikuttavan ihmisten mielenterveyteen esimerkiksi lisäämällä vertailua. Oma ei pärjää parempien vartaloille tai elämälle. Lisäksi ruutu vie aikaa liikunnalta, jonka tuottama endorfiinien välittämä mielihyvä jää kokematta.
Tosielämän kohtaamisetkin vähenevät. Unettomuus lisääntyy sänkyyn seuraavan puhelimen sinisen valon ja aktiivisen viestittelyn takia.
Lasten ja nuorten somekäytön hillitseminen ei ole helppoa. Asiantuntijoiden mielestä se saattaisi onnistua parhaiten, jos lakko tai vieroitus sovitaan yhteiseksi.
Lähde: JAMA Network Open