• Tammikuussa kevennetään helposti ja mausta tinkimättä: Veriappelsiinilla maustettua broileria ja purkkisalaattia

    Värikkäät, sesongissa olevalla veriappelsiinilla maustetut broilerinrinnat vievät helpolle makumatkalle kiinalaiseen keittiöön.
    Tilaajalle
    Broileri veriappelsiinilla maustettuna toimii hyvin edullisten purkkisalaattien kanssa.
    Broileri veriappelsiinilla maustettuna toimii hyvin edullisten purkkisalaattien kanssa. Kuva: Tiina Rantanen
    Koti|Ruoka
    17.1.202612:00
    Tiina Rantanen

    Millainen on tammikuun ruokasesonki? Jouluherkkujen jälkeen palataan kevyempään arkeen. Monilta meistä myös Matti saattaa kurkistaa kukkarosta, joten ruokia valmistetaan edullisimmista raaka-aineksista.

    Satokauden ainekset ovat tunnetusti parhaimmillaan, ja ihana veriappelsiinisesonki on juuri alkanut. Kotimaisista juureksista ja kaaleista puolestaan voi tehdä trendikkäitä ja hyvin säilyviä purkkisalaatteja. Näin kevyt kasvislisäke on aina käsillä, kun jääkaappi houkuttelee nälkäistä.

    Broileri valmistuu helposti uunissa. Makua antaa viisimauste, jota voi valmistaa myös itse.
    Broileri valmistuu helposti uunissa. Makua antaa viisimauste, jota voi valmistaa myös itse. Kuva: Tiina Rantanen

    Veriappelsiinilla maustettu broileri

    4 annosta

    Ainekset

    • 4–6 broilerin maustamatonta broilerinpaistia tai koipireittä
    • 1 dl veriappelsiininmehua
    • 1½ tl kiinalaista viiden mausteen sekoitusta
    • 2 rkl oliiviöljyä
    • 2 rkl hunajaa
    • 1 rkl raastettua inkivääriä
    • 3 valkosipulinkynttä
    • ripaus suolaa
    • 2 veriappelsiinia viipaloituna

    Valmistusohje

    1. Pane uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
    2. Mittaa kulhoon appelsiinimehu ja mausteet. Hiero seos tasaisesti broilerille. Lado lihat uunivuokaan. Viipaloi kaksi veriappelsiinia ja taita viipaleet niin, että ne ovat lihojen alla tai niiden välissä, jotta hedelmät eivät pala uunissa.
    3. Kypsennä rintapaisteja noin 30 minuuttia, koipireisiä 40–45 minuuttia, tarkista 30 minuutin kohdalla ja nostele lientä lihan päälle.
    4. Tarjoa keitetyn riisin ja/tai purkkisalaatin kanssa.

    Kiinalainen viisimauste

    Ainekset

    • 2 rkl kanelia
    • 6 tähtianista
    • 2 rkl fenkolinsiemeniä
    • ½ rkl sichuaninpippuria
    • 12 neilikkaa

    Valmistusohje

    1. Jauha kaikki mausteet maustemyllyssä tai morttelissa.
    Purkkisalaatit ovat käteviä lounasruokia, koska ne on helppo napata jääkaapista mukaan.
    Purkkisalaatit ovat käteviä lounasruokia, koska ne on helppo napata jääkaapista mukaan. Kuva: Tiina Rantanen

    Minttuinen porkkanaraaste

    4 annosta

    Ainekset

    • 5–6 porkkanaa
    • 2–3 kevätsipulia
    • 3 rkl silputtua, tuoretta minttua

    Kastike

    • 1 veriappelsiinin tai sitruunan mehu
    • ½ dl öljyä
    • 1 tl raastettua piparjuurta
    • 1 tl suolaa
    • 1 rkl sokeria

    Valmistusohje

    1. Raasta porkkana karkeaksi raasteeksi. Silppua kevätsipulit ja minttu.
    2. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään kulhossa. Lisää kastikkeen joukkoon porkkanaraaste, sipuli- ja minttusilppu. Sekoita hyvin.
    3. Siirrä salaatti litran vetoiseen purkkiin.
    4. Anna maustua viileässä pari tuntia ennen tarjoilua. Salaatti säilyy jääkaapissa noin viikon.
    Punakaali on edullista ja todella herkullista. Purkissa se marinoituu kastikkeen kanssa herkulliseksi.
    Punakaali on edullista ja todella herkullista. Purkissa se marinoituu kastikkeen kanssa herkulliseksi. Kuva: Tiina Rantanen

    Punakaalia purkissa

    4 annosta

    Ainekset

    • 500 g punakaalia
    • 1 punasipuli
    • ½ dl silputtua korianteria tai lehtipersiljaa
    • 1 valkosipulinkynsi

    Kastike

    • ½ dl oliiviöljyä
    • 1 veriappelsiinin tai sitruunan mehu
    • ½ dl balsamiviinietikkaa
    • 1 tl juoksevaa hunajaa tai sokeria
    • ½ tl suolaa
    • ripaus mustapippuria

    Valmistusohje

    1. Leikkaa punakaali ohuiksi suikaleiksi.
    2. Kuori ja viipaloi punasipuli. Hienonna valkosipuli ja yrtit.
    3. Pane kaaliraaste siivilään, ripottele päälle suolaa ja puristele kaalia niin, että siitä irtoaa nestettä.
    4. Siirrä kaalisuikaleet, yrtti- ja valkosipulisilppu kannelliseen yhden litran lasipurkkiin. Sekoita öljy, sitrusmehu, etikka, hunaja, suola ja pippuri keskenään. Kaada kastike purkkiin, ravistele ja anna maustua jääkaapissa vähintään tunnin ajan.
    Lisää aiheesta
    • Reseptit | Ravintorikas pastakastike arkeen: Kokeile ja ihastu

    • Sikke ja Lieminen Toscanassa sisältää roppakaupalla italialaisia reseptejä.

      Ruoka | Jäikö spagettia yli? Siken superhelppo resepti pelastaa tilanteen – testissä uusi keittokirja

    • Tyrni-valkosuklaaposset yhdistää happaman ja makean hienosti.

      Reseptit | Lataa herkullinen jälkiruoka täyteen C-vitamiinia: Tyrni-valkosuklaaposset ihastuttaa

    • Testasin kahdesta eri moussesta ja keksipohjasta koostuvaa kakkua.

      Ruoka | Valio julkaisi 120-vuotisjuhlan kunniaksi keittokirjan – testasimme supermakeaa kakkureseptiä

    Artikkelin aiheet
    resepti
    salaatti
    broileri
    veriappelsiini
    Kasvikset
    Ruoanlaitto
    Kastikkeet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 6

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 7

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle