• Joulun sanoman äärellä olisi hyvä viipyä pidempäänkin

    Ystäväni säilytti kotonaan joulukuusta kesään asti, muistelee piispa Matti Repo kolumnissaan.
    Joulukuusi riisutaan ja kannetaan ulos viimeistään Nuutinpäivän aikaan.
    Joulukuusi riisutaan ja kannetaan ulos viimeistään Nuutinpäivän aikaan. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Koti|Historia ja perinne
    11.1.202606:00
    Kolumni
    Matti Repo

    ”Kuusi joutaa kartanolle”, rallatteli piispantalon siivooja joululaulun sävelellä joitakin vuosia sitten loppiaisen jo mentyä. Varisevasta puusta olin jo kerännyt koristeet, joten olihan se aika siirtää pois.

    Muuan ystäväni säilytti kerran joulukuusensa kesään asti. Oli vinkeä näky, kun neulasista ei ollut tietoakaan mutta helyt riippuivat paljaissa risuissa.

    Milloin joulu päättyy? Kirjoitan tätä uudenvuodenaattona, joten loppiainenkin on vielä edessä. Moni lienee kuusensa jo tämän ilmestymiseen mennessä ulos nostanut. Mutta moni säilyttää sen Nuutinpäivään eli 13.1. asti, mitä aikoinaan onkin pidetty joulun vieton lopullisena päätöksenä. Keskiaikaisten maanlakien mukaan 20. päivänä joulusta eli 13.1. päättyi joulurauha.

    Meikäläisen Nuutinpäivän taustalla on kaksi eri Knut-nimistä tanskalaista pyhimystä. Edellinen heistä oli kuningas Knut IV, joka surmattiin 1086 ja jota kunnioitetaan Tanskan suojeluspyhimyksenä. Hänen muistopäivänsä on 19.1., joka on meillä kuitenkin oman kansallispyhimyksemme piispa Henrikin päivä.

    Tämän Knutin hauta on Odensen tuomiokirkossa. Olen siellä osallistunut kaksi kertaa piispanvihkiäisiin, ja kummallakin kerralla oli myös Tanskan elävä kuningashuone edustettuna.

    Tanskalaiset saivat ikävän roolin palauttaa kansa juhlasta arkeen.

    Toinen oli herttua Knut Lavard, jonka hänen setänsä, kuningas Niels murhautti vallanhimossaan vuonna 1131. Hänen muistopäivänsä on 7.1. eli päivä loppiaisen jälkeen.

    Siitä Nuutinpäivä kuitenkin siirrettiin 1700-luvun Ruotsissa uuteen paikkaan 13.1. Toisen tulkinnan mukaan heti loppiaista seurannutta ”vanhaa nuuttia” olisi pidetty oikeana joulurauhan päätöspäivänä.

    Niin tai näin, tanskalaiset saivat kalenterissa ikävän roolin viedä joulu pois ruotsalaisilta ja suomalaisilta ja palauttaa kansa juhlasta arkeen.

    Ehkä joulun loppumispäivään Nuuttina on samanlainen selitys kuin se, miksi tammikuun kuudetta, joka on monissa maissa ”kolmen kuninkaan päivä” tai Kristuksen ilmestymisen eli ”epifanian” päivä, kutsutaan meillä arkisesti ”loppiaiseksi”? Jospa vain sointuisa loru ”Knut för julen ut” onkin sen takana?

    ”Päättyy joulu vaikkei kenkään sois”, lauletaan. Onneksi sentään päättyy. Silti olisi suotavaa, että joulua vietettäisiin hartaudella eli sen sanoman äärellä viivyttäisiin.

    Nykymenolla joulu hiipii kaupallisista syistä esiin jo ennen kuin puista ovat lehdet pudonneet. Samoilla ehdoilla se loppuu alennusmyynteihin heti, kun pyhistä päästään. Joulun vietto on muuttunut odotukseksi ja valmisteluksi. Juhla on ohi, kun pukki lähtee ja paketit avataan.

    Kulutusjoulu on kuin neulasensa varistanut tyhjä ranka, jonka oksia koristaa tingeltangel. Oudolla tavalla nätti, mutta elämänsä menettänyt. Juhlan sisältö olisi kuitenkin pitkän vieton arvoinen.

    Kolumnin kirjoittaja on Tampereen hiippakunnan piispa.
    Lisää aiheesta
    • ”<em id="emphasis-22a068fde76f8d3e3fba35435dc3f7ab">Hiivanuutti hiivittelee, oluttappi kainalossa</em>”, saatettiin aikoinaan Nuutti-kulkueessa hoilata.

      Historia ja perinne | Ylimääräinen olut oli keskiajalla yleinen ongelma ‒ sitä ratkaisemaan ryhtyi Nuutti, joka pakotti ihmiset takaisin töihin

    • Nuuttipukki oli esikuva  joulupukille. Alun perin  nuuttipukiksi pukeutuva käänsi turkin nurinpäin, laittoi kasvoille tuohi- tai  nahkanaamarin ja päähän pukinsarvet.

      Nuutinpäivä toi kepposet ovelle – ja ajoi vainajat pois kummittelemasta

    Artikkelin aiheet
    joulunvietto
    Nuutinpäivä
    loppiainen
    pyhimykset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 6

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 7

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Emeritusprofessorit <strong id="strong-f423de44eaffb2bd2459742ce739a88d">Jukka Ahokas</strong> ja <strong id="strong-0e729a3bee79d50c85340aa9af4875dc">Aarne Pehkonen</strong>.

    Koneviesti | Historiikki kertoo Suomen maatalousteknologian opetuksen vaiheista

  • Turun Rautateollisuus ja Vaunutehdas Oy valmisti Kullervo-traktoreita vuosina 1919–1924. Kullervoja valmistui todennäköisesti alle 200 kappaletta. Valmistus jouduttiin lopettamaan traktorin teknisten ongelmien ja korkean hinnan vuoksi. Kullervot eivät toimineet odotetusti, esimerkiksi alun perin venekäyttöön suunnitellun moottorin jäähdytysteho ei kynnettäessä riittänyt. Sarka-museon yksilö aloitti kartanossa Kangasalla vuonna 1918. Kymmenen työvuoden jälkeen se siirrettiin ensin kartanon omaan museoon ja sieltä Tampereen kautta Loimaalle.

    Koneviesti | Loimaan Sarka-museo esittelee Suomen maatalouden ja maaseudun kehitystä ennen koneita ja koneistumisen jälkeen – katso otteita laajasta näyttelyannista

    Tilaajalle
  • Testit ovat tärkeä osa Koneviestin sisältöä ja keino erottautua muista lehdistä. Testit tehdään käytännön olosuhteissa yrityksissä, tiloilla ja tutkimuslaitoksissa. Kuva on traktorin renkaiden talviominaisuuksien testistä, joka tehtiin MTT Vakolassa vuonna 2011.

    Koneviesti | Koneviesti-lehti tänään vuonna 2012: Vain muutos on pysyvää