Nuutinpäivä toi kepposet ovelle – ja ajoi vainajat pois kummittelemasta

Vanhan kansan joulu kestää 20 vuoro­kautta Tuomaanpäivästä Nuutinpäivään. Juhlakausi päättyy 13. tammikuuta. Silloin kierretään naamioituneena talosta toiseen kepposia tehden ”hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti sen pois viepi” -sananparren mukaisesti.

Nuutinpäivä juontaa juurensa keski­ajalle. Tanskalainen pyhimys Knut surmattiin tammikuun seitsemäntenä vuonna 1131.

Knuutin tai Nuutinpäivää vietettiin heti loppiaisen jälkeen, 7. tammikuuta. Tanskassa ja Islannissa sitä vietetään edelleen samana päivänä. Suomessa ja Ruotsissa Nuutinpäivän vietto siirtyi 1700-luvun alussa tammikuun 13. päivään. Siirto pidensi joulusesongin lähes viikolla.

Perinteen mukaan nuutinpäivänä kuuluu syödä viimeiset jouluruuat pois.

Tapana on ollut myös kierrellä talosta taloon tyhjentämässä jouluolutvarastoja. Saako Nuutti tulla? -kysymys kajautettiin ovella. Jos talosta annettiin olutta, siitä kiitettiin laululla. Jos ei, laulettiin pilkkalauluja ja nuuttipukki teki kepposia. Oluttynnyrin tapin vieminen oli kepposista ikävin.

Pukeutuminen nuuttipukiksi lähti turkin kääntämisestä nurinpäin. Kasvoille laitettiin tuohi- tai nahkanaamari ja päähän pukinsarvet. Sarvia lukuun ottamatta ulkomuoto olikin esikuva monelle entisajan joulupukille, ennen kuin amerikkalainen Coca Cola -pukki antoi joulupukille värin ja hahmon.

Nuutinpäivänä miehet saattoivat pukeutua naisiksi, tekeytyen morsiameksi tai muoriksi siihen taloon, jossa vierailtiin. Talonväki sai arvailla, keitä naamioiden takana mahtoi olla.

Juhlinnan taustalla oli ajatus, että suvun vainajat ovat jouluna vahvasti läsnä. Nuutinpäivänä ne ajettiin pois kummittelemasta kevään ja kesän ajaksi.

Siksi nuuttipukin vierailua useassa talossa suorastaan odotettiin, vaikkakin myös pelättiin.

Nykyaikana pääasia taitaa olla hullunkurisuus. Satakunnassa kiertävät nuuttipukit ovat pääasiassa naamiaisasuihin pukeutuneita lapsia, eivätkä enää yhtä pelottavia kuin ennen.

Nuutinpäivän viettäminen on osa vuodenkiertoon liittyvää karnevaaliperinnettä, joka tunnetaan paremmin Euroopassa ja Etelä-Amerikassa.

Protestanttiseen Suomeen ei laskiainen ja paastonaikaan liittyvä karvevaali ole rantautunut yhtä vahvasti kuin keskiseen Eurooppaan, mutta Nuutinpäivän vietossa on selkeitä karnevaaliperinteen elementtejä.

Siihen liittyy tunnistamattomiin naamioihin pukeutuneiden hahmojen kulkueet, uhmakas käyttäytyminen ja kyseenalaistamisen kulttuuri, jossa naurun avulla käännetään asiat ja asetelmat ylösalaisin, pois arjesta ja virallisesta.

Hartaan joulukauden ja synkeimmän kaamoksen kääntyessä kevääksi moni kaipaa hassuttelua.

Tapa on voimissaan erityisesti Satakunnassa, Hämeessä ja Ahvenanmaalla. Pohjois- ja itä-Suomessa nuuttipukkeja ei näy, perinteen päälle ei löydy ymmärrystä myöskään Uudeltamaalta.

Koulut, päiväkodit ja kyläyhdistykset ovat tärkeitä perinteen ylläpitäjiä, samoin paikallismuseot. Satakunnan museossa on kiertävä nuuttipukkinäyttely.

Tänä vuonna Nuutinpäivä osuu maanantaille, joka on perinteisesti museoiden vapaapäivä. Esimerkiksi Turun Luostarinmäellä ja Espoon Glimsin talomuseossa nuuttipukki vierailee jo sunnuntaina 12.1.

Artikkeli päättää sarjan joulunajan perinteistä. Lue myös:

Tiernapoikaperinne elvytettiin Unicefin rahankeräyskampajan sivutuotteena

Joulukuusi yleistyi kouluista koteihin

Piparkakkua on käytetty ulosheittotuotteena

Kulta-aikaan Havin kynttilätehtaalla työskenteli lähes 200 ihmistä

• Vuoteen 1708 saakka päivää juhlittiin 7. tammikuuta eli heti loppiaisen jälkeen.
• Nykyinen Nuutinpäivä on 13. tammikuuta.
• Perinne saapui Suomeen Ruotsista ja juontaa juurensa tanskalaisen Knut-pyhimyksen surmaamisesta vuonna 1131.
• Nuutinpäivänä kierrettiin talosta toiseen tuntemattomaksi naamioituneena ja pyydettiin erityisesti olutta.
• Kiertue päätettiin kylän suurimpaan tupaan, jossa juhlittiin laulaen ja leikkien joulun päättymistä.
• Juhlan perimmäisenä ajatuksena oli ajaa jouluksi kotiin tulleet suvun vainajat pois kummittelemasta.