En halua äänikirjan lukijaa kirjailijan ja itseni väliin

Kehtaakohan tätä edes tunnustaa: en ole eläissäni kuunnellut yhtään äänikirjaa, en edes pätkää.

Ajatus, että päästäisin jonkun toisen ihmisen eli äänikirjan lukijan kirjailijan ja itseni väliin, tuntuu vastenmieliseltä.

Niin kauan kuin silmäni suinkin toimivat, haluan lukea kirjani itse ja paperilta, kovien tai pehmeiden kansien välistä.

Jo lapsena tykkäsin kaikista muista taidelajeista, mutta kuunnelmia inhosin. Ne olivat jotenkin, noh, raskasta kuunneltavaa.

Radiota kuuntelen erittäin harvoin, ja musiikista nautin mieluiten elävässä esitystilanteessa. En pidä edes ajaessani radiota auki vaan ajattelen omiani.

Ehkä jo arvasittekin, etten ole koskaan avannut yhtään podcastia.

Työtehtävissä tulee yhä useammin vastaan tilanne, että lähdekirja pitää lukea joko pdf-tiedostona tai nettilinkin kautta.

Vaikka muuten ahmaisen 300-sivuisen romaanin tai tietokirjan yhdessä illassa eikä se tunnu työltä, ruudun ääreen minun pitää suorastaan pakottaa itseni.

Ruudulta luen kyllä lyhyitä tekstejä ja selaan joutohetkinä somevirtaa turhankin pitkään, mutta kirjan lukeminen on eri asia.