

Kyyttörouva Hile eli tuttavallisemmin Hilperi on päässyt ansaitulle eläkkeelle huhtikuussa. Hile asustelee Koskelan luomumaitotilalla Sulkavalla Lohikosken kylässä.
Eläkelehmäksi siirtymistä voi hakea Pro Agria Keskusten liiton maitovaliokunnalta.
Lehmän eläkkeelle jäämiseen vaaditaan, että eläin on noin 10 vuotta vanha, se ei ole tiine, sitä ei enää siemennetä ja sen on oltava ummessa. Eläke voidaan myöntää myös muista erityisistä syistä, mutta eläimen on oltava ummessa.
Eläkkeelle siirtymisen jälkeen lehmä ei ole enää tuotosseurannassa, eikä sen tietoa näe Lehmätieto-raportilta.
”Kaikki kriteerit täyttyivät Hilellä, joten siitä tuli eläkeläinen. Jatkossa Hile on meillä virikelehmänä”, kertoo tilan emäntä Kukka-Maaria Kärki.
Kärki on myös yksi kolumnisteista Suomalainen Maaseutu -lehdessä, joka ilmestyy kuukausittain Maaseudun Tulevaisuuden välissä.
Kukka-Maarian ja hänen puolisonsa lapset pitävät Hilperistä erityisen paljon. Tämä oli painava syy, miksi lehmä päätettiin säästää teurastamiselta.
Kärki sanoo, että eläkeläislehmän pitäminen ei ole mikään halpa harrastus.
”Varmasti kymmeniä euroja kuussa menee hänen säilörehuruokintaansa. Joskus joku eläinlääkäri sanoi meidän lehmistä, että eivät nämä kyytöt ainakaan ruuan puutteessa ole olleet. Toisaalta mikäpä harrastus ei maksaisi, hupinsa kullakin.”
Eläköityneen Hilen suurin hupi on emännän mukaan rapsutella itseään karvaharjaa vasten. Myös nuorten komentaminen käy päivätyöstä.
”Tällä on vähän sellainen jyrämeininki. Eleet ovat suureelliset. Se kirjaimellisesti kävelee muiden lehmien yli. Hänellä on aina hirveä kiire syömään rehua ja varmistaa hyvien eväiden saanti.”
”Tällä on vähän sellainen jyrämeininki. Eleet ovat suureelliset.”
Hilellä on symbolinen merkitys emännälle, sillä sen emo Säde oli Kukka-Maarian ylioppilaslahja aikoinaan. Suvun tilalla oli silloin ayrshire-rotuista lypsykarjaa.
”Ihastuin kyyttöihin, koska ne olivat niin suloisen näköisiä. Osa kyytöistä selvisi myös aikanaan evakkojen matkassa Karjalasta.”
Itäsuomenkarjan luonteelle on ominaista oma vahva tahto. Jääräpäisyyttäkin rodulta löytyy. Hilperillä tämä on näyttäytynyt niin, että loppukesästä tai alkusyksystä sillä on ollut tapana karata poikimaan jonnekin kauas. Tilalla on suuri metsälaidun, jossa lehmät saavat laiduntaa vapaasti.
Kyläläiset osaavat jo tunnistaa raiteilla löntystävän Hilen ja tietävät, että eläin on karkumatkalla.
”Tämä menee juuri sinne, mihin nenä näyttää.”

Kun Kukka-Maarian perheeseen syntyi keskimmäinen lapsi, samana päivänä lehmä katosi metsälaitumelta.
”Lähdin etsimään Hileä vauvan kanssa. Se oli pitkä karkureissu.”
Lehmä löytyi lopulta naapurin vihjeen perusteella.
”Naapuri soitti, että täällä se teidän Hilperi painaa tien varressa utareet heiluen Kiviapajalle päin. Kiviapaja on kylä, johon on matkaa meiltä 30 kilometriä”, Kärki muistelee.
Tuore emo löytyi lopulta metsäisen lammen rannalta tyytyväisenä terveen vasikan kanssa. Paikka oli parin kilometrin päässä tilalta.
Hile ei ole ollut lypsyuransa aikana erityisen tuottava lehmä.
”Nämä meidän kyytöt eivät ole olleet mitään erityisen hyviä lypsämään. Hile tuotti vuodessa maitoa keskimäärin 3 000 kiloa. Kaikkea ei voi mitata rahassa.”
Koskelan luomumaitotilalla on 30 lypsävää lehmää, joista puolet on suomenkarjaa ja puolet ayrshirejä.