

Soinilaiselle taiteilijalle sekä maatilalliselle Leena Valkeukselle omavaraisuus on elinehto. Vuosien saatossa sen merkitys on korostunut entisestään. Tilalla kasvaakin monenlaisia hyötykasveja, kanoja sekä yhdeksäntoistapäinen itäsuomenkarja tai toisille tutummin kyyttölauma.
”Omavaraisuus merkitsee minulle ennen kaikkea turvaa. Minulla on voimakas halu syödä mahdollisimman jalostamatonta ruokaa. Ajansaatossa minulle heräsi halu palata alkukantaisempaan elämäntyyliin, jossa ravinnon takaaminen vaatii fyysistä työtä. Mielestäni näinä aikoina emme voi ajatella, että kaikki ihmiset eläisivät täysin tehotuotannon varassa”, Valkeus summaa.
”Omavaraisuus merkitsee minulle ennen kaikkea turvaa.”
Ihmisen hyvinvointi kokonaisuutena sekä siihen panostaminen ovat tärkeitä arvoja Valkeukselle. Viimeaikaiset terveyden- ja sairaanhoitoon kohdistuneet leikkaukset sekä niiden myötä pienien paikkakuntien palveluiden alasajot saavat omavaraisuuden täysin uuteen valoon. Välimatkat palveluiden pariin ovat haja-asutusalueella toisinaan kohtuuttoman pitkiä.
”Kyllä täällä korvessa joutuu miettimään omaa terveyttään ihan toisella tavalla. Jos aikoo pysyä hengissä ja terveenä, on sen eteen tehtävä kovasti töitä. Jos täällä sairastut tai tarvitset akuuttia apua, voi olla, että sitä ei yksinkertaisesti saa ja jos saakin, niin ei välttämättä ajoissa”, toteaa Valkeus.

Itsetehdyn ruisleivän ja laadukkaan luomuperunan Valkeus nostaa tärkeiksi ravinnonlähteiksi, joihin hän ei kuulemma kyllästy koskaan. Tarvittavat viljanjyvät hän ostaa lähialueelta ja jauhaa ne jauhoiksi kotitarvemyllyssä, joka toimii verkkovirralla. Sähkökatkojen varalle hänellä on pieni aggregaatti, jonka avulla voi pyörittää myös pientä kotitarvemyllyä.
”Minulla on myös toimintasuunnitelma pidempien sähkökatkojen varalle. Pakastan paljon marjoja ja jos kokisin, että vaarana olisi niiden sulaminen, löytyy minulta mehukeitin sekä varastosta aina sen verran hiivaa ja sokeria, että saan osan marjoista jalostettua mehun lisäksi kotiviiniksi”, Valkeus naurahtaa.

Kasvukaudella Valkeus kasvattaa tilallaan omiin sekä lastensa että lastenlasten tarpeisiin perunaa, lehtikaalia, porkkanaa, avomaakurkkua, tomaattia, punajuuria, omenoita, viinirypäleitä ja mansikoita. Tontilta löytyy myös monenlaisia marjapensaita. Osan ravinnosta hän saa tilan läheisyydestä löytyvistä metsistä sekä soilta.
”Luonto tarjoaa monenlaista ravintoa meille. Se hoitaa sielua, ja oikeaan aikaan kun luontoon lähtee, saa sieltä myös ruumiinravintoa. Kerään lähiluonnosta muun muassa hillat, mustikat, puolukat, karpalot, suppilovahverot ja kanttarellit. Ja voi miten paljon kaikkea muutakin siellä olisi, jos vain ehtisi”, Valkeus tuumaa.
”Tiukan paikan tullen kyytöt pärjäävät karuissakin sääolosuhteissa sekä vähälläkin ravinnolla.”
Seitsemäntoista vuotta sitten tilalle saapuivat ensimmäiset kyytöt. Tuolloin Valkeus jäi ansiosidonnaiselle ja töiden jatkuvuudesta tuli epävarmaa. Kyyttöjen ja muun omavaraisuuden avulla halusi turvata ravinnon saannin tilanteissa, joissa raha olisi tiukassa. Valkeus kokee myös, että kyytöt ovat osa katoavaa kansanperinnettä.
”Ilman Miina Äkkijyrkän tekemää työtä itäsuomenkarjan hyväksi olisivat kyytöt varmasti jo kadonneet. Kyytöissä yhdistyvät kestävyys, terveys, yksilöiden erilaiset luonteenpiirteet, laadukas maito ja liha. Ne myös tiinehtyvät hyvin ja ovat erinomaisia emolehmiä. Tiukan paikan tullen kyytöt pärjäävät karuissakin sääolosuhteissa sekä vähälläkin ravinnolla”, toteaa Valkeus.
Laiduntavien lehmien merkitys on Valkeuksen mielestä suuri, kun puhutaan luonnon monimuotoisuudesta. Erityisesti maaperän kunnossapitoon ja sen multavuuteen lehmänlanta on Valkeuden mielestä paras vaihtoehto.
”Kyllähän laiduntavat kyytöt ovat kulttuurimaisemallisestikin erittäin tärkeä osa suomalaisuutta. Ne hoitavat haastaviakin ympäristöjä, koska ovat niin varmajalkaisia sekä ketteriä. Kaiken lisäksi ne pitävät emäntänsä fyysisesti ja psyykkisesti kunnossa”, Valkeus summaa.
”Mielestäni on tärkeää, että lapset saavat olla kosketuksissa luonnon ja eläinten kanssa. Ihan jokaisen, iästä riippumatta tulisi saada tällaisia kokemuksia.”
Haaveena Valkeuksella olisi tulevaisuudessa kasvattaa luomuperunaa niin paljon, että sitä riittäisi omiin tarpeisiin koko vuodeksi sekä saattaa kuvakirja Emolehmän päiväkirja valmiiksi. Syy miksi Valkeus yhä haluaa pitää karjaa, löytyy halusta ylläpitää terveyttä sekä tarjota lastenlapsille että taideleiriläisille mahdollisuus toimia ympäristössä, jossa on eläimiä.
”Mielestäni on tärkeää, että lapset saavat olla kosketuksissa luonnon ja eläinten kanssa. Ihan jokaisen, iästä riippumatta tulisi saada tällaisia kokemuksia. Päästä näkemään eläinten käyttäytymistä, olla vuorovaikutuksessa niiden kanssa sekä pysähtyä edes hetkeksi näkemään päivän eri vaiheita sekä eläimissä että luonnossa”, Valkeus toteaa.
Soinissa Etelä-Pohjanmaalla
Peltopinta-ala: 7,5 hehtaaria
Itäsuomenkarjaa 19 päätä
Tilan emäntä: taidekasvattaja Leena Valkeus