• Sorkilla kulkeva geenipankki suomalainen erikoisuus

    Kolme ammattiopistoa on erikoistunut alkuperäisrotuisiin nautoihin, yksi kuhunkin rotuun.
    Kyyttö eli itäsuomenkarja on yksi kolmesta alkuperäisestä nautarodustamme.
    Kyyttö eli itäsuomenkarja on yksi kolmesta alkuperäisestä nautarodustamme.  Kuva: Sanne Katainen
    Maatalous|Maatalous
    7.12.202210:00
    Terhi Torikka & Maija Ala-Siurua

    Suomalaisen alkuperäisrotujen säilyttämisen erityispiirre kansainvälisesti katsottuna ovat elävät geenipankit ammattiopistoissa.

    Kolme ammattiopistoa (Ahlmanin, Kainuun ja Lappian) on erikoistunut alkuperäisrotuisiin nautoihin, yksi kuhunkin rotuun.

    Ahlmanedun navetassa Tampereella on länsisuomenkarjaa ja Kainuun ammattiopistossa itäsuomenkarjaa eli kyyttöjä. Lappian ammattiopisto pitää pohjoissuomenkarjaa eli lapinlehmiä Tervolassa.

    Lisäksi Tervolassa on katras suomenlampaita ja kainuunharmaksia.

    Maatiaiskanaa säilytetään 250 kasvattajan säilyttäjäverkoston avulla. Samanlaista säilyttäjäverkostoa voisi Luonnonvarakeskus Luken tutkimusprofessori Juha Kantasen mukaan harkita myös ahvenanmaanlampaille ja suomenvuohille.

    Ammattiopistojen välistä yhteistyötä on tarkoitus tiivistää ja alkuperäiskarjoihin liittyvää tuotteistamista sekä rotujen tunnettuutta kehittää.

    ”Opistot ovat kehittäneet toimintaa monipuolisesti. Suosittelisin lämpimästi opiskelijoita valitsemaan koulun, jossa pääse tutustumaan alkuperäisrotuihin.”

    Mainitut kolme oppilaitosta ja Luke sekä muutamat sidosryhmien edustajat kokoontuivat Kainuun ammattiopistolle joulukuun alussa pohtimaan muun muassa yhteistyön tiivistämistä ja tietojen vaihtoa.

    Keskusteluissa tuli esiin muun muassa opettaja- ja opiskelijavaihto sekä millaisin hankkein asioita voitaisiin edistää, kertoo toimipaikkapäällikkö Jarmo Saariniemi Ammattiopisto Lappiasta.

    Lisää aiheesta
    • ”Mää olen kansallisaarre”. Näin voisi suomenlammaskaritsa itsestään hyvällä syyllä ajatella.

      Maatalous | Arvokas katras asettui taloksi ammattiopiston lampolaan

    • Ahlmanilla on muun muassa itäsuomenkarjaa eli kyyttöjä.

      Suomenkarjan elävä geenipankki ammuu vain viiden kilometrin päässä Tampereen keskustasta

    Artikkelin aiheet
    alkuperäisrodut
    geenipankki
    ammattiopisto
    nautarodut
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen