Hannu Känkänen laittoi ensin pellot vuokralle ja siirtyi sitten lyhennettyyn työviikkoon, jotta aikaa jää luovalle kirjoittamiselle. Kuva: Sanne Katainen
Hannu laittoi pellot vuokralle, jotta voisi keskittyä kirjoittamiseen
Hannu Känkänen työskenteli vuosikymmeniä Luken erikoistutkijana ja maanviljelijänä. Esikoiskirjassa hän pohtii kiltin miehen kiusauksia ja maitolaiturin merkitystä.TilaajalleAkaa
Hannu Känkänen työskenteli Maaseudun Tulevaisuuden kesätoimittajana 1980-luvun puolivälissä. Kuva: Sanne KatainenLuonnonvarakeskuksesta eläkkeelle siirtynyt Hannu Känkänen on nähnyt maaseudun hiljenemisen kotitilansa ikkunasta ja navetan ylisiltä. Hannu asuu vaimonsa kanssa lapsuudenkodissaan Kylmäkosken asemankylässä.
”Isäni perhe tuli evakkona Karjalasta, ja he rakensivat tämän tilan käsittämättömän lyhyessä ajassa 1940-luvun lopussa. Minä synnyin vuonna 1960 viisilapsisen perheen toiseksi nuorimmaiseksi. Elämä lypsykarjatilalla oli onnellista”, hän sanoo ja leikkaa piirakkaa kotitalonsa keittiössä.
Hannu Känkänen
Syntynyt 1960 lypsykarjatilalla Kylmäkoskella, joka on nykyisin osa Akaata.
Viljeli vaimonsa kanssa vajaan 30 hehtaarin maatilaa 1988–2009, vuodesta 2010 lähtien pellot vuokralla.
Väitteli maatalous- ja metsätieteiden tohtoriksi 2010, aiheena viljan aluskasvit. Luken erikoistutkija, eläköitymässä 1.6.2025.
37 vuoden työura Luonnonvarakeskuksessa ja sitä edeltäneessä MTT:ssä. Tutkimuskohteina muun muassa viherlannoitus sekä alus- ja kerääjäkasvit.
Harrastaa liikuntaa, kitaran soittelua ja lauleskelua sekä kulttuuria.
Asuu Kylmäkoskella lapsuudenkodissaan. Perheeseen kuuluvat vaimo, kaksi aikuista lasta puolisoineen ja kaksi lastenlasta.
Esikoiskirja Kiltin miehen kiusaukset (Otava) ilmestyy 16. toukokuuta.
Känkänen muistelee haikein mielin, kuinka kylä oli aikanaan täynnä elämää, juoksevia tenavia ja laiduntavia lehmiä. Nykyään naapuritaloissa ei asu yhtään alle parikymppistä lasta tai nuorta ja kyläkoulu on lakkautettu.
”Isosiskoni kansakoululuokalla oli 30 oppilasta, koska asemankylällä sijaitsi iso puualan yritys ja huonekalutehdas Kylmäkoski Oy. Kun nuorempi siskoni meni opintielle, koko koulussa oli enää 30 oppilasta.”
Kylmäkoski kuuluu nykyään Akaan kaupunkiin. Känkäsen mukaan Tampereen kasvuvauhti ei ole vielä ylettynyt 50 kilometrin päähän Kylmäkoskelle.
Maitolaiturit toimivat myös kyläläisten kohtaamispaikkana, jossa esimerkiksi tanssittiin, lyötiin korttia, ryypiskeltiin ja laitettiin lapsia alulle.
Maaseudun murros on aiheena myös Hannu Känkäsen tuoreessa esikoiskirjassa.
Kiltin miehen kiusaukset koostuu kolmesta erillisestä romaanista. Vakavasta pohjasävystä huolimatta Känkäsen maalaitarinat ovat humoristisia ja romanttisia. Hyvän mielen hupaelmat muistuttavat Heikki Luoman käsikirjoittamia TV2:sen maalaiskomedioita.
Kirjan ensimmäisessä tarinassa kylän väki nousee puolustamaan yhteisvoimin vanhaa maitolaituria, joka aiotaan purkaa. Känkäselle maitolaituri symboloi maaseudun arvoa ja yhteisöllisyyttä.
”Meillä oli kotipihassa katokseton maitolaituri lapsuudessani. Muistan, kun isosiskon poikaystävä ei tullut aluksi taloon sisälle, vaan hän jäi moottoripyörällä maitolaiturille. Pikkupoikien leikeissä me mentiin piiloon maitoautoa”, hän kertoo.
Maitolaiturien kulta-aikana voi pitää Suomessa 1950- ja 1960-lukuja. Känkäsen mukaan maitolaiturit toimivat myös kyläläisten kohtaamispaikkana, jossa esimerkiksi tanssittiin, lyötiin korttia, ryypiskeltiin ja laitettiin lapsia alulle.
Myös Hannu tapasi vaimonsa modernilla maitolaiturilla. Molemmat opiskelivat Viikissä Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa 1980-luvulla.
”Minä asuin opiskelijakylässä poikakerroksessa ja Auli tyttökerroksessa. Viikin A-talossa pitkän käytävän varressa oli ikkunahylly. Tätä nuorten kokoontumispaikkaa sanottiin maitolaituriksi”, jäyhä hämäläismies kertoo.
Hannu Känkänen jäi vastikään eläkkeelle Luonnonvarakeskuksen erikoistutkijan paikalta 37 vuoden työuran jälkeen. Päivätyönsä ohessa hän viljeli vaimonsa kanssa 30 hehtaarin kotitilaa Kylmäkoskella.
”Arvostan kovasti maaseutua ja maanviljelyä. Olen saanut harjoittaa 20 vuotta maailman tärkeintä ammattia ja lisäksi tutkia asioita siihen liittyen”, Känkänen iloitsee.
Luova kirjoittaminen on silti ollut Hannun todellinen intohimo lapsesta lähtien. Hän esimerkiksi raapusti koko kansakoulun toisen luokan ajan viisikkohenkistä ainetta.
”Aine päättyi aarteen löytymiseen. Opettaja alkoi lukea kirjoitustani luokan edessä, mutta minä kielsin, koska mielestäni tarina oli liian huono.”
Känkäsen kirjan tarinoilla on yhteinen syntyhistoria yli kahdenkymmenen vuoden takaa. Hän teki kaikista romaaneista alun perin pienoisnäytelmän, joista kaksi esitettiin maaseutunuorten iltamissa.
Hannu on myös kirjoittanut runsaasti sketsejä, lauluhupaelmia ja pienoisnäytelmiä työpaikkansa tapahtumiin.
”Teatterikorkeakoulusta valmistunut poikani Eetu Känkänen työskentelee nykyään freelance-näyttelijänä. Hän oli pikkupoikana mukana maitolaiturinäytelmässäni ja lukee kirjan tarinat kolmeksi erilliseksi äänikirjaksi.”
Hannu Känkänen luopui vaimonsa kanssa tilan pidosta 2010, jotta isäntä saisi enemmän aikaa tavoitteelliselle kirjoittamiselle.
”Keräsin hukkakauraa ja päätin, että laitetaan pellot vuokralle. Kunnolla kirjoitusrauhaa tuli kuitenkin vasta siirryttyäni kolmipäiväiseen työviikkoon reilu kaksi vuotta sitten. Aikaisemmin keitin sunnuntai-iltaisin kauheasti kahvia ja kirjoitin tekstiä puoleenyöhön asti.”
Känkänen siirtyi näytelmäteksteistä proosaan vasta viitisen vuotta sitten. Kirjoituskurssilla dramaturgi kannusti, että näytelmäteksti voisi toimia romaanina.
”Se antoi itseluottamusta, kun Kiltin miehen syrjähyppy sijoittui Otavan ja Suplan viihdekirjakilpailussa toiseksi 400 osallistujan joukossa.”
Hannu Känkänen suhtautuu tarinoissaan lämmöllä suomalaiseen maaseutuun, ilman vastakkainasettelua kaupunkien kanssa. Useimmille kaupunkilaisille maaseutu on tärkeä, ja matkan varrelle osuva maitolava herättää mukavia fiiliksiä. Kuva: Sanne KatainenMaalaistrilogian nimeksi päätyi lopulta Kiltin miehen kiusaukset.
”Yksi opiskelukaveri sanoi aikanaan, että olen liian kiltti mies. Hän ilmeisesti tarkoitti, että pitäisi olla joissakin asioissa kovempi ja tiukempi.”
Känkäsen mielestä kiltteydessä ei ole mitään vikaa, kunhan pitää oikeuksistaan huolen.
”Kaikissa ihmisissä on kiltteyttä, mutta tuntuu että kiltteyden pahimmat vastakohdat ovat nyt valtion päämiehinä. He ovat ihmisinä niin pieniä, että he joutavat vaikka västäräkin suuhun.”
Hannu työskenteli vuosina 1986 ja 1987 kesätoimittajana Maaseudun Tulevaisuudessa. Lehtityö kiinnosti, mutta paluu viljelemään kotitilaa Kylmäkoskelle muutti suunnitelmat 1980-luvun lopulla.
”Maatila lankesi minulle osaltaan kiltteyden vuoksi. Ehkä olisin halunnut tehdä jotain muuta, mutta huomasin pian, että maanviljely on kivaa ja mielenkiintoista työtä. Päädyin myös tutkijaksi vähän vahingossa, mistä olen iloinen.”
Kirjan kolmannella tarinalla 12 sekunnin säästöllä on juurensa tosielämässä. 1990-luvun alussa yksi Turusta Toijalaan menevän moottoritien linjavaihtoehto kulki kotitilan vierestä.
”Me oltaisiin muutettu pois, mutta tie ei onneksi toteutunut. Toivottavasti tarina antaa lohtua ja toivoa ihmisille, joiden kotiseudun maisema on uhattuna”, Känkänen sanoo.
Moottoritielinjaus uhkasi Hannu Känkäsen kotitilan maisemaa 1990-luvun alussa Kuva: Sanne KatainenKirjan keskimmäinen tarina kertoo kiltin miehen uhkaavasta syrjähypystä. Känkänen sanoo, että kertomus on mielikuvituksen tuotetta.
”Meillä ei ole ollut vaimon kanssa aviokriisiä tai isoja riitoja. Pidin puheen nuorimman pojan häissä. Totesin, että en minä vaan tiedä, mikä on pitkän avioliiton salaisuus. On meillä samoja kiinnostuksenkohteita. Käymme yhdessä keikoilla ja teatterissa”, hän tuumii hämillään.
Eläkepäivien kynnyksellä Hannu Känkänen tiivistää, että elämään on mahtunut monenlaista, niin iloa ja surua. Positiivinen luonne on auttanut murheissa.
”Olen kaksivuotiaan tytön ja kolmevuotiaan pojan taatto. Isovanhemmuus on hienoa. Toinen lapsenlapsi oli meillä yökylässä jo vauvana. Pidin poikaa sylissä, kun Auli lämmitti vastiketta. Poika parkui niin kovaa korvaan, että minua rupesi naurattamaan.”
Hannu Känkänen aikoo keskittyä eläkepäivinään kirjoitustöihin. Kuva: Sanne KatainenArtikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
