Hurmaava kertomus saa pohtimaan, pitäisikö itsekin perustaa pesula

Viihdekirjallisuuden ystävät henkäisivät haikeasti, kun Maija Kajannon Kahvila Koivu -sarja tuli taannoin päätökseen. Onneksi yhden kahvilan sulkeutuessa toisaalla aukeaa uusi putiikki. Kajannon uusi kirjasarja kantaa nimeä Puistokadun pesula.

Inka palaa kotikonnuilleen Australiasta sydänsuruisena. Muutto vanhempien luokse kolmekymppisenä tuntuu nöyryyttävältä, mutta hiljalleen elämä Suomessa alkaa muotoutua Inkan toivomaan suuntaan. Kun sopiva liiketila löytyy, hän perustaa oman pesulan.

Pyykkivuorten ääressä syntyy puhtaiden lakanapinojen lisäksi ystävyyssuhteita. Fiftarivaatteisiin pukeutunut sydämellinen Inka taitaa olla juuri se, mitä kylä on kaivannut. Myös Inka on kaivannut tätä.

Vielä tulee hetki, jolloin Inka palaa siihen, mitä Australiassa tapahtui. Ja ehkä kadonnut Ella-siskokin löytyy.

Vaikka viihdekirjallisuudelle tuttuun tyyliin myös Puistokadun pesulassa sukat pyörivät jaloissa, nousevat muut teemat jopa romanssia mehukkaampaan osaan. Iso- ja pikkusiskon väliset jännitteet tekevät Inkan ja Ellan suhteesta erityisen kiinnostavan. Kuten aina ihmissuhteissa, molemmilla on menneistä omanlaisensa näkemykset ja muistikuvat.

Erityisen ihastuttava hahmo on jo varttuneeseen ikään ehtinyt Hilma, yksi Inkan uusista ystävistä. Hilman kohtalo saa pohtimaan vanhuksien oikeutta määrittää omaa arkeaan ja elämänpolkuaan.

Viihdekirjoissa on totuttu näkemään kahviloita ja kirjakauppoja, mutta ainakin minä sukelsin ensimmäistä kertaa pesulamaailmaan Kajannon teoksen kautta.

Arkinen ympäristö on kutkuttava, ja vaikka työ on fyysistä, Kajanto saa pesulan vaikuttamaan unelmien työpaikalta. Pitäisikö sitä sittenkin alkaa haaveilla oman kirjakaupan sijaan suloisesta pikkupesulasta?

Maija Kajanto: Pyykkipäivä. 347 sivua. WSOY. Kuva: WSOY