• Paperit kunnossa? Eksoottisen lemmikin hankkiminen voi vaatia enemmän selvittelyä kuin arvaisi

    Säätelyn kohteena on on yli 40 000 lajia, joista 6 610 on eläinlajeja.
    Aksolotlit vaativat aina kasvatus- tai alkuperätodistuksen, joka voidaan tarvittaessa jäljittää kasvattajaan.
    Aksolotlit vaativat aina kasvatus- tai alkuperätodistuksen, joka voidaan tarvittaessa jäljittää kasvattajaan. Kuva: Rami Marjamäki
    Koti|Lemmikit
    5.9.202615:30
    Henna Lääveri

    Jos kiikarissa on hieman eksoottisempi lemmikki, kannattaa sen hankintaan vaadittaviin lupa-asiakirjoihin perehtyä huolella ja hyvissä ajoin.

    Monet lemmikiksikin hankittavat lajit ovat suojeltuja EU:n alueella sekä EU:n omien lajilistojen että kansainvälisten CITES-säädösten pohjalta.

    CITES-sopimuksella suojellaan luonnonvaraisia kasveja ja eläimiä valvomalla ja sääntelemällä niillä käytävää kauppaa. Esimerkiksi akvaarioiden suosittu salamanterilaji aksoltli on yksi CITES-listatuista lajeista.

    Lista ei ole lyhyt, sillä säätelyn kohteena ja sopimuksen piirissä on yli 40 000 lajia. Näistä 6 610 on eläinlajeja ja 34 310 kasvilajeja.

    Eksoottisia lemmikkieläinten ja koristekasvien lisäksi CITES valvoo myös esimerkiksi matkamuistojen, koriste-esineiden, nahka- ja turkistuotteiden, kosmetiikkatuotteiden, lääkevalmisteiden ja elintarvikkeiden liikkumista.

    Lista ei ole lyhyt, sillä säätelyn kohteena ja sopimuksen piirissä on yli 40 000 lajia. Näistä 6 610 on eläinlajeja ja 34 310 kasvilajeja.

    Lisää aiheesta
    • Metsästyslainsäädäntö kieltää useiden riistalajien, kuten metson, kaupan.

      Erä | Tiesitkö, ettei täytettyä metsoa tai karhuntaljaa saa vapaasti myydä?

      Tilaajalle

    Sopimus astui voimaan vuonna 1975 ja sen on allekirjoittanut 185 maata. Suomessa sopimus ollut voimassa vuodesta 1976 lähtien.

    Sääntely koskee paitsi luonnossa eläviä myös vankeudessa syntyneitä, tarhattuja ja keinotekoisesti lisättyjä eläin- ja kasviyksilöitä.

    Suomen ympäristökeskus Syken mukaan EU:n CITES-lajiliitteet muuttuivat kesäkuun lopussa. Tämän myötä osa lajeista on siirretty tiukemman suojelun piiriin. Tuoreimmat muutokset koskevat muun muassa saranakilpikonnaa, chilentarantulaa sekä eräitä gekkoja ja lintuja.

    Vaikka lemmikki olisi CITES-listattu, ei siitä ei tarvitse luopua, Syke muistuttaa. Ennen sen myyntiä tai EU:n ulkopuolelle matkustamista on kuitenkin syytä tarkistaa eri liitteiden edellyttämät asiat.

    Sopimuksen A-liitteessä listatulle eläimelle tarvitaan kaupallisessa toiminnassa EU-todistus. B-liitteen eläimen laillinen alkuperä ja hankinta pitää pystyä osoittamaan.

    Sekä A- että B-liitteen listaamiin eläimiin kuuluvien eläinten tuonti EU:n ulkopuolelta ja vienti EU:n ulkopuolelle vaatii aina CITES-luvat. Lisäksi C- ja D-liitteissä luetellut lajit edellyttävät lupia tietyissä tapauksissa.

    Myös eläimen alkuperä-, kasvattaja- ja hankinta-asiakirjat on säilytettävä.

    Apua ja neuvoja lemmikin eksoottisen lemmikin lupa-asioihin saa alan harrastajilta ja asiantuntevilta lemmikkiliikkeiltä. Suomessa CITES-lupaviranomainen on Suomen ympäristökeskus.

    Lisää aiheesta
    • Haiden lajilistaan lisäämistä ajaneen Wildlife Conservation Society -järjestön (WCS) mukaan ainakin 70 prosenttia kaupattaviksi päätyvistä hainevistä on peräisin tiikerihaiden heimoon kuuluvilta lajeilta. Myös sitruunahai kuuluu tiikerihaihin ja on lajilistalla. LEHTIKUVA / AFP.

      Eläimet ja kasvit | Haiden suojelu tiukentuu – yli 50 hailajin kauppaa aletaan kontrolloida tiukemmin

    Artikkelin aiheet
    CITES
    eksoottinen lemmikki
    lajisuojelu
    lemmikkieläin
    Suomen ympäristökeskus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 6

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 7

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän