• Pankin tutkimus paljastaa: Tällaisia taloudellisia päätöksiä suomalaiset tekevät salaa puolisoltaan

    Tuloksista käy ilmi halu taloudelliseen läpinäkyvyyteen parisuhteessa.
    Kuva: Hanna Linnove
    Koti|Talous
    2.12.202322:00
    Matti Tuominen

    Suomalaiset pariskunnat puhuvat aktiivisesti rahasta mutta eivät kaikista päätöksistä. Danske Bankin Raha & rakkaus -kyselytutkimuksesta selviää, että yli puolet suomalaisista kokee, että voi säästää omatoimisesti rahaa omia käyttötarkoituksia varten. Toiseksi yleisintä on ostaa keskustelematta puolison kanssa jotain itseä ilahduttavaa mutta puolison mielestä kallista. Lähes 40 prosenttia vastaajista taas sijoittaisi osakkeisiin tai arvopapereihin keskustelematta etukäteen puolison kanssa.

    Tuloksista käy ilmi halu taloudelliseen läpinäkyvyyteen parisuhteessa. Lähes joka viides vastaaja kuitenkin kokee, ettei tekisi mitään säästämiseen, sijoittamiseen, velanottoon tai suurempiin kulutuspäätöksiin liittyviä valintoja keskustelematta niistä ensin puolisonsa kanssa.

    ”Keskustelu on tärkeää, mutta yhtä tärkeää on muistaa pitää huoli itsenäisyydestä ja henkilökohtaisesta taloudesta. Jokaisella on oikeus pitää oma talous hyppysissään ja myös törsätä omasta hupikassasta mielitekoihin”, Danske Bankin senioristrategi Kaisa Kivipelto painottaa tiedotteessa.

    Suurituloisimmissa kotitalouksissa asuvat kokevat muita useammin voivansa tehdä itsenäisesti taloudellisia sitoumuksia keskustelematta siitä etukäteen.
    Suurituloisimmissa kotitalouksissa asuvat kokevat muita useammin voivansa tehdä itsenäisesti taloudellisia sitoumuksia keskustelematta siitä etukäteen. Kuva: Hanna Linnove

    Harva vastaaja jättää isompia taloudellisia päätöksiä koskevat keskustelut. Vain joka kuudes ottaisi lainaa, 16 prosenttia myisi auton tai vastaavan, ja seitsemän prosenttia ostaisi tai myisi sijoitusasunnon tai kesämökin. Yhteistä taloutta ja säästöjä kunnioitetaan, sillä vain neljä prosenttia voisi kuvitella käyttävänsä yhteisiä säästöjä keskustelematta puolisonsa kanssa etukäteen.

    ”Suurempia taloudellisia sitoumuksia tehdessä huolehtikaa myös, että varallisuutta kertyy molempien nimiin. Lainat ja omistussuhteet kannattaa olla samassa suhteessa, kuin mitä lainaa lyhennetään ja jokaisen täytyy muistaa, että sijoituksia voi tehdä vain yhden ihmisen nimissä. Huolehdi siis, ettet kerrytä toiselle sijoituspottia”, Kivipelto neuvoo.

    Yhteistä taloutta ja säästöjä kunnioitetaan, sillä vain neljä prosenttia voisi kuvitella käyttävänsä yhteisiä säästöjä keskustelematta puolisonsa kanssa etukäteen.
    Yhteistä taloutta ja säästöjä kunnioitetaan, sillä vain neljä prosenttia voisi kuvitella käyttävänsä yhteisiä säästöjä keskustelematta puolisonsa kanssa etukäteen. Kuva: Jarkko Sirkiä

    Vastaajien puolisoista neljännes on säästänyt omia käyttötarkoituksiaan varten ja 13 prosenttia on sijoittanut osakkeisiin tai muihin arvopapereihin. Kaikkein yleisimmin vastaajan puoliso on ostanut jotain itseään ilahduttavaa ja vastaajan mielestä kallista. Hyvin harvan puoliso on ottanut lainaa, pikavippejä tai käyttänyt yhteisiä säästöjä keskustelematta aiheesta etukäteen.

    Suurituloisimmissa kotitalouksissa asuvat kokevat muita useammin voivansa tehdä itsenäisesti taloudellisia sitoumuksia keskustelematta siitä etukäteen. Avioliitossa olevat ja yli 50-vuotiaat kokevat muita enemmän tarpeelliseksi keskustella päätöksistä etukäteen.

    Danske Bankin Raha & rakkaus -kyselyn teki YouGov. Tiedot kerättiin sähköpostikyselynä 17.7. – 24.7.2023 välisenä aikana kuluttajapaneelissa.Tutkimuksen kohderyhmään kuuluivat 18 vuotta täyttäneet suomalaiset, jotka elävät parisuhteessa. Vastaajia oli yhteensä 1008.

    Lisää aiheesta
    • Eläinlääkäriopinnoissa Pinja Nihtilä löysi intohimonsa lampaisiin. Nyt hän saa työskennellä niiden kanssa.

      Ihmissuhteet | Eläinlääkäri Pinja ihmettelee, miksi koulutettu nainen ei kiinnosta – hän olisi valmis isoon uhraukseen, jos elämänrakkaus tulisi vastaan

    • Markku Kouva tarttuu mielellään raivaussahan kahvoihin itsekin, vaikka valtaosan yhtiön metsien hoidosta tekevät aliurakoitsijat.

      Metsänhoito | Tyhjä­taskusta sijoittajaksi ‒ Markku Kouvalla on sekä omaa metsää että osakkuus tuhansiin metsähehtaareihin sijoitusyhtiön kautta

      Tilaajalle
    • Korkojen nousuun voi varautua säästämällä. Tämä on kuitenkin hankalaa aikana, jolloin muutkin elinkustannukset nousevat samanaikaisesti.

      Talous | Pelottaako asuntolainan nouseva korko? Näin ihmiset varautuvat

    Artikkelin aiheet
    taloudelliset päätökset
    parisuhde
    Danske Bank
    Raha & rakkaus
    suomalaiset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 5

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 6

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 7

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän