• Tyhjä­taskusta sijoittajaksi ‒ Markku Kouvalla on sekä omaa metsää että osakkuus tuhansiin metsähehtaareihin sijoitusyhtiön kautta

    Markku Kouva osti ensimmäisen metsätilansa 24 vuotta sitten isän takaamalla pankkilainalla. Nykyään hän johtaa tuhansien hehtaarien metsäsijoitusyhtiötä.
    Tilaajalle
    Markku Kouva tarttuu mielellään raivaussahan kahvoihin itsekin, vaikka valtaosan yhtiön metsien hoidosta tekevät aliurakoitsijat.
    Markku Kouva tarttuu mielellään raivaussahan kahvoihin itsekin, vaikka valtaosan yhtiön metsien hoidosta tekevät aliurakoitsijat. Kuva: Kari Lindholm
    Metsä|Metsänhoito
    20.9.202309:00
    Kari Lindholm

    Vaikka tilojen hinnat ovat nousseet, metsään sijoittaminen kannattaa yhä. Sitä mieltä on oululainen Markku Kouva, 49, joka aloittelee hakkuun ennakkoraivausta hoitoa vaille jääneellä metsäpalstalla Oulun Kiimingissä.

    Sääsket ovat hereillä.

    ”Punkkeja täällä sisämaassa ei juuri ole, mutta rannikolla ne ovat lisääntyneet vaivaksi asti”, Kouva harmittelee.

    Raivaussahan käynnistämisessä on ongelmia, sillä mies ei muistanut vaihtaa edellisellä taimikonhoitoreissulla katkennutta käynnistysnarua uuteen. Narun tyngästä nykimällä saha herää henkiin, ja sitten alkaa tapahtua.

    Kouva liikkuu metsässä vikkelästi kuin kärppä, ja riuku poikineen tömähtää maahan.

    ”Teen yhä raivauksia ja istutuksia, vaikka yhtiön hallinnointi vaatii jatkuvasti enemmän aikaa.”

    Kuusi vuotta sitten perustetun oululaisen Nordic Silva Oy:n toimitusjohtaja Markku Kouva omistaa kolmasosan yhtiön osakkeista. Yrityksen päätoimiala on metsäomaisuuden hoitaminen.

    Nordic Silva tekee metsätilakauppoja Lapissa, Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Kouvan vastuulla ovat yhtiön operatiivinen toiminta ja kiinteistökaupat Pohjois-Pohjanmaalla. Hän on laillistettu kiinteistönvälittäjä (LKV), ja ennen Nordic Silvan perustamista hän hoiti yrittäjänä UPM:n maiden myyntiä Pohjois-Suomessa.

    ”Tuolloin sain vahvaa kokemusta kiinteistökaupan kiemuroista.”

    Markku Kouva

    Ikä: 49

    Kotikunta: Oulu

    Ammatti: Nordic Silva Oy:n toimitus­johtaja ja yksi kolmesta omistajasta

    Koulutus: metsätalousinsinööri ja kiinteistönvälittäjä

    Perhe: puoliso ja kolme aikuista lasta

    Metsät: omaa metsää noin 800 hehtaaria, yhtiön kautta osakkuus 2 500–3 000 metsähehtaariin

    Harrastukset: metsästys, kalastus, mökkeily sekä liikunta, varsinkin hiihdon ja juoksun ultramatkat

    Liikkeelle tyhjätaskuna

    Vuonna 1999 Markku Kouva valmistui metsätalousinsinööriksi Rovaniemen metsäoppilaitoksesta ja harkitsi ensimmäisen metsätilansa ostamista.

    ”Ei siinä ollut kuin yksi ongelma, rahat puuttuivat. Olin tuohon aikaan tyhjätasku.”

    Reilu parikymppinen nuorukainen haki pankista lainaa, jonka takaajaksi lupautui isä, pudasjärveläinen metsäammattilainen Jorma Kouva.

    Markku Kouvan ensimmäinen oma tila oli sadan hehtaarin metsäpalsta Rovaniemellä. Kauppahinta oli 100 000 markkaa, nykyiseen rahanarvoon muunnettuna reilut 25 000 euroa. Tilan hehtaarihinta oli siis nykyrahassa noin 250 euroa.

    Kouva arvioi, että sama tila tuolloisessa kunnossaan maksaisi tämänhetkisillä metsätilamarkkinoilla noin 150 000 euroa.

    Tosin nyt, miltei neljännesvuosisata myöhemmin, metsäammattilaisen ostama metsä näyttää kovin erilaiselta kuin ostohetkellä.

    ”Muutaman kerran siellä on harvennettu.”

    Viime vuonna 70 tilakauppaa

    Markku Kouvan ajatuksena ei ollut ryhtyä metsäsijoittajaksi, vaan se tapahtui pikkuhiljaa.

    ”Myöhemmin ostin toisen tilani. Rahoitin kaupan osin ensimmäisen tilan hakkuutuotoilla, osin pankkilainalla. Tällä tavoin metsää rupesi kertymään.”

    Kun metsätiloja on riittävästi, niiden panttaus käy rahoittajalle vakuudeksi.

    ”Se mahdollistaa uusien kohteiden ostamisen varsinkin, kun kassavirtaa ohjautuu säännöllisesti rahoittajan suuntaan.”

    Henkilökohtaisessa omistuksessaan Kouvalla on 800 hehtaaria metsää. Hakkuiden jäljiltä tilojen puusto on taimikkovaltaista ja nuorta metsää.

    ”Aikeissa ei ole ostaa enempää metsää itselleni, mutta Nordic Silvan tavoitteena on toiminnan laajentaminen ja metsäomaisuuden kerryttäminen.”

    Viime vuonna Nordic Silva teki 70 metsätilakauppaa, joiden keskihinta oli noin 100 000 euroa. Yrityksen liikevaihto tilikaudella 2022 oli 6,6 miljoonaa euroa, ja voittoa yhtiö teki noin 900 000 euroa.

    ”Kyllä tässä saa olla koko ajan liikekannalla. Läheskään jokainen tehty tarjous ei johda kauppoihin, sillä ostajia on muitakin”, Kouva kertoo ja on sitä mieltä, että kilpailu tekee vain hyvää.

    ”Viime vuonna Nordic Silva teki 70 metsätilakauppaa, joiden keskihinta oli noin 100 000 euroa”, toimitusjohtaja Markku Kouva kertoo.
    ”Viime vuonna Nordic Silva teki 70 metsätilakauppaa, joiden keskihinta oli noin 100 000 euroa”, toimitusjohtaja Markku Kouva kertoo. Kuva: Kari Lindholm

    Monta keinoa parempaan tuottoon

    Pohjoissuomalaiselta metsältä odotetaan noin kolmen prosentin vuosituottoa. Kouvan mielestä tuotto-odotus on melko vaatimaton.

    ”Omilla toimilla tuottoa pystyy kohentamaan huomattavasti.”

    Parempaa tuottoa saadaan ajallaan tehdyllä metsänhoidolla ja oikein ajoitetuilla hakkuilla. Harvennuspuun kohonneet hinnat ovat paisuttaneet myös Nordic Silvan kassaa.

    Yksi tuottoa nostava keino on metsätilojen jalostaminen ja myyminen eteenpäin.

    ”Pieniä tiloja myydään polttopuupalstoiksi. Jos tilalla on rantaviivaa, lohkomme rantatontteja, jotka myydään edelleen.”

    ”Tuottoa saadaan myös sitä kautta, että yhtiön maille rakennetaan tuulivoimaa tai kaivos.”

    Myös metsien hiilikaupassa Kouva näkee ansaintamahdollisuuksia ja on harmissaan siitä, että valtio on ”sosialisoinut yksityismetsien hiilinielut”.

    ”Ei sovi minun oikeustajuuni, että metsänomistajan maksaman lannoituksen tuoma lisäkasvukin lasketaan valtion hyväksi.”

    Nordic Silvan liiketuloksen kannalta tärkeitä ovat huolellisesti harkitut tilakaupat, sillä usein tulos pohjustetaan jo metsätilan ostohetkellä.

    Yhtiön taseessa on tällä hetkellä noin 2 500–3 000 hehtaaria metsää. Metsätiloja on satoja, kuvioita useita tuhansia.

    ”Usein kysellään juuri hehtaarien määrää, mutta sillä ei ole sinänsä merkitystä. Sen sijaan puuston määrällä on merkitystä, ja sitä seuraan tarkkaan.”

    ”Metsätilan arvo määräytyy puuston arvon perusteella. Siksi puustotiedot kannattaa selvittää tarkoin ennen tilakaupoille ryhtymistä.”
    ”Metsätilan arvo määräytyy puuston arvon perusteella. Siksi puustotiedot kannattaa selvittää tarkoin ennen tilakaupoille ryhtymistä.” Kuva: Kari Lindholm

    Hinnat kipusivat kohdalleen

    Kouvan mielestä Pohjois-Suomen metsätilat ovat olleet pitkään aliarvostettuja.

    ”Tilanne on muuttunut aiempaa paremmaksi myyjän kannalta, sillä hinnannousun myötä tilakaupoista on tullut kannattavia myyjällekin.”

    Hintojen nousu ei estä metsäsijoittajaksi ryhtymistä vieläkään, jos rahoitus on kunnossa.

    Alkupääoman lisäksi tarvitaan ammattitaitoa, riskinotto­kykyä ja onnea.

    ”Metsäkiinteistömarkkina on kasvussa. Metsää omistavat suuret ikäluokat ikääntyvät, ja tiloja tulee myyntiin enemmän. Investoinnit puunjalostukseen luovat uskoa puun kysynnälle myös jatkossa.”

    Metsätilojen kysyntää kiihdyttivät halvat korot. Rahastojen rynnistäminen Pohjois-Suomen metsiin oli merkittävin yksittäinen tekijä tilojen hintojen nousulle. Muutaman vuoden ajan rahastot pyrkivät ostamaan lähes kaiken, mitä myyntiin tuli.

    Viime aikojen korkea korkotaso on johtanut siihen, että velkavivulla metsää ostaneet rahastot ovat vetäytyneet tilakaupoilta ainakin toistaiseksi.

    ”Lainarahan korko ylittää nyt metsän tuoton”, Kouva tiivistää syyn.

    Markku Kouvan mielestä metsäsijoittajaksi ryhtymiselle ei ole esteitä, jos alkurahoitus ja oma metsäosaaminen on kunnossa.
    Markku Kouvan mielestä metsäsijoittajaksi ryhtymiselle ei ole esteitä, jos alkurahoitus ja oma metsäosaaminen on kunnossa. Kuva: Kari Lindholm

    Paulan tuhot päänvaivana

    Markku Kouva tietää kokemuksesta, että suuri osa nykyisistä kaupunkilaismetsänomistajista on saanut metsänsä perinnön kautta.

    ”Heillä ei ole välttämättä käsitystä edes siitä, missä tila sijaitsee, puhumattakaan siitä, että he tuntisivat tilan puuvarat.

    Metsätilan ostamista harkitsevia Kouva kehottaa selvittämään kohteen tarkan puumäärän, sillä useimmiten tilan arvo määräytyy puuston arvon perusteella.

    Laserkeilaukseen perustuva metsävaratieto löytyy Metsään.fi-palvelusta, jota Kouva selaa päivittäin. Hän toteaa, että kaukokartoituksella kerätyt metsävaratiedot ovat pääosin luotettavia, vaikka alueellisia erojakin löytyy.

    ”Puuston pituudet ja tilavuudet on ilmoitettu aineistossa melko luotettavasti, mutta puulajijakaumassa sekä järeyksissä löytyy virheellisyyttä. Ajourat kannattaa katsoa ilmakuvista. Myös metsänkäyttöilmoitukset on syytä tarkistaa.”

    Kesäkuussa 2021 Koillismaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla riehui Paula-myrsky.

    ”Edelleen täältä löytyy kohteita, joissa tuulenkaatoja ei ole korjattu.”

    Paula-myrskyn tuhot eivät vielä näy laserkeilausaineistossa, mikä on aiheuttanut Kouvalle uutta päänvaivaa alueen tilojen arvioinnissa.

    Mikäli myynnissä olevan tilan metsäsuunnitelma on ajan tasalla, sieltä löytyvät kuviokohtaiset tiedot hoito- ja hakkuuehdotuksineen. Kouva vertailee kaikkia aineistoja ristiin, mutta mikään ei korvaa jalkautumista maastoon.

    ”Käyn tarkistamassa myyntiin tulevat kohteet aina paikan päällä ennen ostotarjousta, ja samaa suosittelen muillekin.”

    Markun vinkit

    1. Jos olet perinyt metsää, pohdi ensimmäiseksi, tuntuuko ajatus metsän omistamisesta hyvältä.

    2. Mikäli omistaminen kiinnostaa, ala tutustua siihen, mitä olet perinyt.

    3. Hoida tai hoidata metsäsi kasvukuntoon. Ammattilaisilta kuten metsänhoitoyhdistykseltä kannattaa kysyä neuvoa, mitä töitä metsässä olisi tehtävä.

    4. Tarkkaile puumarkkinoita ja hyödynnä puun myynnissä hintahuiput.

    5. Jos olet aikeissa ostaa metsätilan, selvitä, mitä olet ostamassa, ja maksa metsästä oikea hinta.

    Artikkeli on julkaistu Aarteessa 7/2023.

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla