• Pieni takapakki kevään tulossa ei ole uhka puutarhalle

    Lumi ja yöpakkaset hidastavat kevään etenemistä mutta eivät kukista pihan kasvillisuutta.
    Tilaajalle
    Orvokkiamppelit alkavat käydä kaupaksi jo tähän aikaan vuodesta, kun pihalle kaivataan jotain kukkivaa.
    Orvokkiamppelit alkavat käydä kaupaksi jo tähän aikaan vuodesta, kun pihalle kaivataan jotain kukkivaa. Kuva: Sanne Katainen
    Koti|Piha ja puutarha
    6.4.202617:00
    Mari Ikonen

    Suomen kasvillisuus on sopeutunut siihen, että kevät ei ala kertaheitolla. Takatalvi hidastaa kevään etenemistä mutta ei useinkaan aiheuta muuta haittaa.

    Säätiedotuksessa povattu uusi lumipeite ei tarkoita sitä, että vuodenajan normaaleja kevättöitä pitäisi lykätä. Takatalvi ei puutarhaa tapa tässä vaiheessa alkukevättä, kun mikään ei vielä kuki.

    Räntä- tai lumisateesta ei ole monivuotisille kasveille haittaa, päinvastoin: sade kostuttaa maata kasvua varten.

    Haittaa pihakasveille voisi syntyä vasta, jos pakkasta tulisi kymmenkunta astetta.

    Sitkeät ruukkunarsissit kuten pääsiäisen tetenarsissit kestävät useiden asteen pakkasen. Jos pakkasta on luvassa kymmenen astetta, ne voi suojata sanomalehdillä.

    Myös ruukkuihin istutetut tarha- ja sarviorvokit kestävät jopa viiden asteen pakkasta, jos ne ovat jo tottuneet ulkoilmaan. Räntäsade saa ne nuukahtamaan mutta harvoin kuolemaan.

    Jos on jo laittanut ulkoruukkuihin jotain herkempiä kasveja, ruukut on parempi siirtää sisälle tai ainakin suojata harsolla.

    Huhtikuun alussa kannattaa jo kylvää esimerkiksi tomaattia tai keräsalaattia esikasvatusruukkuihin.
    Huhtikuun alussa kannattaa jo kylvää esimerkiksi tomaattia tai keräsalaattia esikasvatusruukkuihin. Kuva: Säde Aarlahti

    Pihan monivuotisista hyötykasveista pääsee ensimmäisenä nauttimaan ruohosipulin keväisestä aromista. Kasvimaan kanssa pitää luonnollisesti vielä malttaa mielensä.

    Vanha kansa neuvoi istuttamaan perunat vasta Kustaan päivän (6.6.) tietämillä. Nykyäänkin kotipuutarhurin kannattaa odotella vähintään huhtikuun lopulle tai toukokuun alkuun maan kuivumista muokkauskuntoon, ennen kuin kokeilee onneaan varhaisperunan kanssa.

    Jos perunan istuttaa liian kylmään ja märkään maahan, se mätänee. Hallaa eivät perunan lehdet kestä. Aikaisin istutettu perunamaa pitää suojata hallaharsolla.

    Malttamattomien viherpeukaloiden hyödyllisintä puuhaa tähän aikaan vuodesta on siemenperunoiden idättäminen ja taimien esikasvatus.

    Siemenet kylvetään ruukkuihin tai vaikka puhtaisiin jogurttipurkkeihin.

    Chilin, purjon tai sellerin siemenet moni kylvää jo maaliskuussa, koska ne vaativat pitkän taimikasvatuksen.

    Martat vinkkaavat, että huhtikuussa voi kylvää esimerkiksi tomaatin, paprikan, kaalien, keräsalaatin ja monien yrttien siemeniä esikasvatusruukkuihin.

    Ikkunasta tulee tähän aikaan vuodesta jo niin paljon valoa, että lisälamppuja ei tarvita.

    Lisää aiheesta
    • Haravoimaan ei kannata vielä ryhtyä, mutta puiden ja pensaiden hoitoleikkaukseen voi olla maaliskuussa jo sopiva aika.

      Piha ja puutarha | Tämän takia puutarhan kevätsiivousta ei pidä nyt kiirehtiä

    • ’Blue Bayou’ on yksi tummimmista lajikkeista. Sen kohdalla on maltettava odottaa. Hedelmä on kypsä ja maultaan hyvä vasta, kun tomaattien kärjet muuttuvat lämpimän punaisiksi.

      Nyt on aika kylvää tomaatit – lajikkeita löytyy joka makuun

      Tilaajalle
    • Moni kasvattaa kurpitsaa sisällä lämpimässä liian pitkään.

      Piha ja puutarha | Näin kylvät ja istutat kurpitsan, kesäkurpitsan ja kurkun – moni tekee saman virheen

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    puutarha
    kevättalvi
    kasvien hoito
    kylväminen
    perunan istutus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 7

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Lepaa-näyttely järjestettiin Hattulassa Lepaalla 15.-17.8.2024.

    Koneviesti | Konealan Gallup Lepaa-näyttelyssä: Mitkä ovat viheralan trendit?

  • Koneviesti | Sthil tuo markkinoille ensimmäiset akkukäyttöiset painepesurinsa – paine joko 130 tai 150 baria

  • Koneviesti | Urakkatason Vermeer-kantojyrsimellä piha-alueen kannot hakkeeksi — työ on perinteisiin sarvimallin jyrsimiin verrattuna helppoa

    Tilaajalle