
Teoston vuoden 2025 alussa julkaiseman kyselytutkimuksen mukaan jo lähes puolet suomalaisista musiikintekijöistä on kokeillut tekoälysovelluksia. Osuus on huomattavasti suurempi kuin esimerkiksi Saksassa tai Ranskassa.
Tekoäly pystyy moneen. Se luo melodioita ja rytmejä, kirjoittaa lyriikoita ja viimeistelee äänenlaatua. Sen avulla voi äänittää myös demoja nopeammin ja kokeilla eri tyylilajeja. Varsinaisen luomistyön ohella tekoälyä käytetään lisäksi musiikin markkinoinnissa.
Tekoäly on tullut ryminällä luoville aloille – myös musiikkiin – sen jälkeen, kun ChatGPT julkaistiin loppuvuodesta 2022. Tieto on lisännyt myös tuskaa.
”Edellisessä, vuonna 2023 tehdyssä kyselyssä musiikintekijöiden tunnelma oli uteliaan odottava. Nyt erilaiset epävarmuustekijät ja uhkakuvat ovat nostaneet selvästi päätään”, totesi Teoston viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Vappu Aura raportin julkaisun jälkeen.
Avoimimpia tekoälyn suhteen ovat elektronisen musiikin ja hiphopin tekijät.
Myönteisesti tekoälyyn suhtautuvien osuus musiikkialalla onkin parissa vuodessa laskenut 43 prosentista 28 prosenttiin.
Raportin mukaan suurin pelko liittyy toimeentuloon. Neljä viidestä vastaajasta uskoo jo nyt menettäneensä ansioitaan tekoälyn myötä.
Huolta ei helpota sekään, että tekijänoikeusjärjestöjen kansainvälinen kattojärjestö CISAC arvioi, että jopa neljännes tekijöiden tuloista voi kadota vuoteen 2028 mennessä.
Musiikkiala on yksimielinen siitä, että tekoälymarkkinoille tarvitaan sääntelyä. 93 prosenttia vastaajista haluaa enemmän huomiota tekijänoikeuksien haasteisiin ja selkeitä pelisääntöjä.
”Tekijänoikeuksien haltijoilta on pyydettävä lupa, kun heidän teoksiaan käytetään tekoälyjärjestelmien syötteenä”, raportissa todetaan.
Avoimimpia tekoälyn suhteen ovat elektronisen musiikin ja hiphopin tekijät. Heistä noin 40 prosenttia uskoo tekoälyn tarjoamiin mahdollisuuksiin.
Esimerkiksi artistina ja musiikintekijänä tunnettu Stig eli Pasi Siitonen ei kavahda uutta.
”Käytän päivittäin tekoälytyökaluja, varsinkin ChatGPT:tä”, hän myöntää (teosto.fi, 2025).
Stig on ollut mukana myös luomassa Suomen ensimmäistä tekoälyartistia, Telloa, jonka kappaleet syntyvät vielä pääosin perinteisin keinoin, mutta sen ääni muovautuu tekoälyllä.
Stig näkee tekoälyn ennen kaikkea työkaluna, kuten syntetisaattorit, joita 1980-luvulla jopa pelättiin.
Varautuneempia ja jopa torjuvia tekoälyn käytöstä ollaan kansanmusiikin ja jazzin parissa.
”Kuuntelijat eivät läheskään aina tiedä, onko kappale ihmisen vai tekoälyn säveltämä tai missä määrin näin on”, muistuttaa Kuula-opiston rehtori Tomas Holmström Suomen musiikkioppilaitosten liiton blogissa (2025).
Hän korostaa, että tekoälyn käytöstä musiikin tekemisessä kaivataan syvällistä keskustelua.
”On äärettömän tärkeää, että eettiset, juridiset, taiteelliset ja yhteiskunnalliset vaikutukset huomioidaan”, Holmström kirjoittaa.