
Erilaisia sähkösopimuksia vertailevan kannattaa miettiä, kuinka tärkeää on sähkölaskun ennustettavuus.
Kiinteähintaisessa sähkösopimuksessa sähkön hinta on vakio, tapahtuipa sähkömarkkinoilla mitä tahansa. Näin ollen sähkölaskun suuruuteen vaikuttaa vain kulutetun sähkön määrä.
Jos sähkön hinta on muuttuva, sähkömarkkinoiden futuurihintojen nousut ja laskut määräävät sähkön hinnan. Pörssisähkösopimuksessa sähkön hinta noudattelee Spot-hintoja, jotka määrittävät energiahinnan jokaiselle päivän tunnille.
Markkinoilla on nykyään pörssisähkösopimuksia, joihin voi tehdä määräaikaisia hintakiinnityksiä. Tällöin kuukausihinta voi olla esimerkiksi noin 10 senttiä kilowattitunnilta tammikuun ajan.
Pörssisähkön korkein verollinen tuntihinta vuonna 2025 on tähän mennessä ollut 14. lokakuuta 2025 kello 19.45, jolloin se maksoi 71,81 senttiä kilowattitunnilta.
Talvisin sähkön pörssihinnat ovat keskimäärin korkeimmillaan, koska valtakunnanverkossa on rajatusti säätövoimaa korvaamaan tuulivoimatuotannon kuoppia.
”Sähkön pörssihintoja on hyvin vaikeaa ennustaa pidemmälle tulevaisuuteen ja siksi pörssihintainen sähkösopimus on hyvä valita toistaiseksi voimassa olevana.”
Missä tapauksessa pörssisähkön hinnan kiinnittäminen yleisesti kannattavaa?
”On ehdottomasti hyvä asia, että hintasuojauksia on tarjolla. Ne antavat mahdollisuuden hyötyä pörssihintaisesta sähkösopimuksesta samalla mahdollistaen oman tarpeen mukaisen suojauksen sähkön pörssihintojen vaihteluilta.”
Näin arvioi mahdollisuutta kuluttajan näkökulmasta asuinrakennuksen energiatehokkuuden asiantuntija Teemu Kettunen Motivasta.
”Sähkön pörssihintoja on hyvin vaikeaa ennustaa pidemmälle tulevaisuuteen ja siksi pörssihintainen sähkösopimus on hyvä valita toistaiseksi voimassa olevana.”
Hintakiinnitykset mahdollistavissa pörssihintaisissa sähkösopimuksissa kiinnityksiä voi Kettusen mukaan yleensä tehdä eri pituisiksi jaksoiksi, esimerkiksi kuukaudeksi tai kvartaalin ajaksi.
”Sopimuksessa voi myös olla mahdollista kiinnittää vain määrätty prosenttiosuus sähkön hinnasta. Kiinnityksissä on siten paljon valinnanvaraa sen mukaan, paljonko sähkön hinnan suojausta eli kiinnittämistä tarvitsee.”
Yleensä suojautumisesta sähkön pörssihintojen vaihtelulta joutuu maksamaan esimerkiksi reilut viisi euroa sekä 0,46 sentin marginaalin kilowattitunnilta.
”Suosittelen tarkastelemaan hintakiinnityksen kustannusta, sekä myös hintakiinnityksen mahdollistavan pörssisähkösopimuksen kuukausimaksua ja marginaalia verrattuna pörssisähkösopimukseen, joka ei mahdollista kiinnitystä.”
Teknisesti osaava käyttäjä voi hyödyntää vertailussa apuna netistä löytyviä pörssisähkön hintalaskureita.
”Joihinkin näistä voi jopa syöttää edellisvuoden tunti- tai varttikohtaiset kulutustiedot ja tarkastella paljonko sähkö olisi maksanut pörssihintaisella sähkösopimuksella.”
Markkinoilla on myös automatiikkaa, joka ohjaa sähkönkulutusta sähkön pörssihintojen perusteella.
Pörssihintaisen sähkösopimuksen kustannustehokkuutta parantaa edelleen mahdollisuus joustaa sähkönkulutuksessa korkeiden sähkön hintojen aikana.
”Esimerkiksi sähkölämmittäjä, joka pystyy lämmittämään suuren osan asunnosta tulisijalla ja käytössä on kohtuuhintaista polttopuuta, pystyy joustamaan sähkönkulutuksessa pitkiäkin jaksoja.”
Markkinoilla on myös automatiikkaa, joka ohjaa sähkönkulutusta sähkön pörssihintojen perusteella. Esimerkiksi sähköauton lataukseen ja sähköä käyttäviin lämmitysratkaisuihin pörssisähköohjauksia on hyvin saatavilla.
Sähkönhintojen vaihtelulta turvaa tarvitsevan kannattaa pohtia esimerkiksi kulutusvaikutteisia hybridisopimuksia tai kiinteähintaisia määräaikaisia sopimuksia.
Kuluttaja voi vaihtaa toistaiseksi voimassa olevan sähkösopimuksen melko joustavasti, irtisanomisaika on kuluttajalle kaksi viikkoa.
Moni mökki on nykyään täysin varusteltu kakkoskoti, ja suunniteltu myös talviasuttavaksi. Niissä lämmityksen hoitaa ilmalämpöpumppu ja mökistä löytyy modeemi wifi-yhteydelle.
Näiden laitteiden avulla saa mökille kohtuullisen ylläpitolämmityksen läpi talven huolehtimaan, etteivät rakenteet, tekniset laitteet tai pintamateriaalit vaurioidu.
”Tällaisella mökillä ilmalämpöpumpun tulisi aina olla ensisijainen lämmönlähde. Sen voi talveksi asettaa pitämään sisälämpötilan noin 12–15 asteessa. Useimmista pumpuista löytyykin tällainen asetus automaattisesti”, tiedottaa Motivan energianeuvoja Minna Tolvanen.
Ilmalämpöpumpun tukena on hyvä olla yksi tai useampi sähköpatteri vesikalusteiden, varaajan ja vesijohdon luona, sillä kovimmilla pakkasilla ilmalämpöpumput saattavat jopa sulkea itsensä. Pattereiden lämpötilaksi säädetään vain noin +10 astetta.