• Puhdistaako ”intiaanikaivo” eli rantaimeytyskaivo pintaveden riittävän hyvin? Samaa tekniikkaa käyttävät monet vedenpuhdistamot

    Osa mökkiläisistä turvautuu ”intiaanikaivoon”, joka suodattaa pintavettä maakerroksen läpi. Juomisen kannalta niissä on yksi arveluttava piirre.
    Tilaajalle
    Rantaimeytyskaivojen idea on yksinkertainen. Kaivetaan kuoppa melko lähelle järveä ja asetetaan sinne kaivonrengas ja hiekkaa. Pintavesi etsii sinne reitin maakerrosten läpi.
    Rantaimeytyskaivojen idea on yksinkertainen. Kaivetaan kuoppa melko lähelle järveä ja asetetaan sinne kaivonrengas ja hiekkaa. Pintavesi etsii sinne reitin maakerrosten läpi. Kuva: Lari Lievonen
    Koti|Mökki
    10.5.202517:00
    Jarmo Hankivaara

    Välillä näkee mökkijärvien läheisyydessä matalahkoja kaivoja, joihin pintavesi suodattuu maa-aineksen läpi. Rantaimeytyskaivojen tai kansanomaisemmin ”intiaanikaivojen” ajatusta hyödynnetään myös monessa vedenottamossa, joten miksipä ei sitten mökkikäytössä.

    ”Tässä on kuitenkin erona, että vesienhuoltolaitoksessa seurataan veden laatua jatkuvasti. Itse en imeytyskaivojen vettä joisi, sillä niiden mikrobiologinen laatu voi heiketä hyvinkin nopeasti”, sanoo johtava hydrogeologi Ritva Britschgi.

    Hän lisää, että pesuvedeksi ne kelpaavat – varsinkin jos uidaan muutenkin. Järven levätilannetta on syytä kuitenkin seurata ja lopettaa veden käyttö, jos sinilevää alkaa ilmaantua.

    Myös lähteitä saattaa olla maastossa, ja toisinaan ne on jopa merkitty. Veden laadun valvontaa niissä on vähän jos lainkaan.

    ”Omaa harkintaa kannattaa käyttää ja ainakin katsoa, että vesi vaihtuu. Sinänsä lähteen vesi on pohjavettä ja voi olla tosi hyvälaatuista.”

    Kaikki ei kuitenkaan aina ole sitä, miltä näyttää. Britschgi muistaa kerran nähneensä lähteeksi merkityn lammikon kuopassa kallion päällä. Se oli aitoa sadevettä.

    Lisää aiheesta
    • Eemeli Lampinen Suomen Kaivohuollosta pesi kaivoa Taipalsaarella tiistaina. Puhdistamisen jälkeen kaivoon vaihdetaan puhdas pohjamassa.

      Rakentaminen ja remontointi | Saastunutta kaivovettä ei aina erota mausta tai väristä – ”Varsinkin hiiret ovat yleinen ongelma”

      Tilaajalle
    • Jutussa esitelty tapaus on tyypillinen vapaa-ajan asunnon kaivo. Siinä on tarkemmin katsoen kaikki asiat vähän pielessä. Kunnostusohjelmassa vieressä oleva kuusi ja veden ottamiseen käytetty sanko saivat lähtöpassit.

      Huolto | Koneviesti: Kaivon huolto ja puhdistus kannattaa – näin pidät talouskaivon juomavesikunnossa

    Artikkelin aiheet
    rantaimeytyskaivo
    vedenpuhdistus
    intiaanikaivo
    pohjavesi
    mökkivesi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Kulttuuri | Pariskunta perustaa karjatilan, vaikka kumpikaan ei tunne maataloutta