• Eläkkeelle jäätyään Tuija alkoi harrastaa 24 tunnin suunnistuskisoja ja laskea koskia kumiveneellä

    Ikänsä ulkoliikuntaa rakastanut Tuija Rantalainen on siirtynyt eläkepäivillään yhä uusiin lajeihin ja meno sen kuin hurjistuu.
    Tilaajalle
    Lahden Villähteellä asuva Tuija Rantalainen on elämäntapaliikkuja henkeen ja vereen.
    Lahden Villähteellä asuva Tuija Rantalainen on elämäntapaliikkuja henkeen ja vereen. Kuva: Jarno Mela
    Koti|Harrastukset
    3.11.202523:00
    Mari Ikonen
    Lahti

    Polkujuoksutapahtumassa Pallakselta Hettaan kesällä 2016 tuuli puhalsi 20 metriä sekunnissa, tunturissa oli kaksi astetta pakkasta ja näkyvyyttä räntäsateessa yksi tolpanväli.

    Tuija Rantalaisen ilme muuttuu haaveelliseksi, kun hän muistelee tuota upeaa kokemusta.

    Toinen muisto on tuoreempi. Lieksan Melojien järjestämässä, 28 kilometrin pituisessa Jongun hujaus -melontatapahtumassa reittiin kuului Hiidenportin koski, ja Tuijaa jännitti. Juuri ennen koskenlaskua hän kyseli, eikö voisi pakata kumiveneensä reppuun ja ohittaa kosken polkua pitkin.

    Hänen ystävänsä Virva otti häntä hartioista kiinni ja sanoi: ”Nyt Tuija tulet, ja me lasketaan tämä koski.”

    Virva laski edellä, Tuija hänen jälkeensä ja toinen ystävä Tiina Tuijan perässä.

    Tuija näyttää järjestäjien nettivideosta, miten aalto heitti hänen vihreän kumiveneensä ohi isosta kivestä ja miten vene sen jälkeen kääntyi ”perätilaan” ja loppumatka mentiin selkä edellä.

    ”Sitten oli niin voittajatunne, kun olin päässyt sen kosken alas!”

    Viimeksi kuluneen reilun vuoden sisällä Tuija Rantalainen on osallistunut muun muassa erävaelluksen SM-kisoihin Hyvinkäällä, SM-pyöräsuunnistusviestiin Vihdissä ja SM-yösuunnistuskilpailuun Kouvolan Sippolassa.

    SM-pyöräsuunnistusviestiin heinäkuussa 2025 Tuija Rantalainen (oik.) osallistui seurakaverinsa Anu Vesisenahon kanssa sarjassa D120. ”Hirvittävän hauskaa oli!”
    SM-pyöräsuunnistusviestiin heinäkuussa 2025 Tuija Rantalainen (oik.) osallistui seurakaverinsa Anu Vesisenahon kanssa sarjassa D120. ”Hirvittävän hauskaa oli!” Kuva: Anu Vesisenaho

    Erävaelluksen SM-kisoissa hänen parinaan oli melojaystävä Tiina, jonka kanssa hän osallistui naisten sarjaan.

    ”Tiimimme nimi oli Käpyset, ja Tiina askarteli meille hienot käpykorvikset. Kilpailu aloitettiin puoliltapäivin torstaina ja se kesti sunnuntaihin puoleenpäivään, jolloin piti olla maalissa. Matkaa taitoimme noin sata kilometriä ja sijoituksemme oli viides sarjan seitsemästä parista.”

    Facebook-päivityksissään Tuija Rantalainen saattaa naureskella olleensa ”ihan pihalla” tai kertoa jääneensä viimeiseksi 65-vuotiaiden naisten sarjassa. Se ei haittaa häntä yhtään.

    ”En ollut lapsenakaan kovin hyvä, en hiihdossa enkä juoksussa. Mutta olen aina suunnattomasti arvostanut ja ihaillut liikunnallista elämänmuotoa.”

    Tuija Rantalainen Anne Rauhamäen vetämällä hiihtoleirillä Asikkalassa helmikuussa 2023.
    Tuija Rantalainen Anne Rauhamäen vetämällä hiihtoleirillä Asikkalassa helmikuussa 2023. Kuva: Anne Rauhamäki

    Toki menestystäkin on tullut. Olohuoneen lattialla Lahden Villähteellä on isossa lasipurkissa eri lajien mitaleita. Ne kertovat valtavasta satsauksesta sekä ajallisesti että rahassa mitattuna. Pelkästään eri lajien kisa- ja harrastusmatkoista Rantalaiselle tulee auton mittariin 20 000 kilometriä vuodessa.

    ”Kaikki eivät saa kiksejä samoista asioista. Minä en reissaa ulkomailla enkä käy teatterissa ja taidenäyttelyissä. Harrastan tätä ruumiinkulttuuria.”

    Mitaleita on kertynyt muistoksi isoon purnukkaan.
    Mitaleita on kertynyt muistoksi isoon purnukkaan. Kuva: Jarno Mela

    Hänen lapsuudessaan Mikkelissä liikunta kuului luonnostaan kaikkien lasten elämään. Vanhempiaan hän kiittää hyvistä geeneistä; usein Tuijan kisaparina on hänen kahdeksan vuotta vanhempi sisarensa Arja Rantalainen.

    ”Hyvässä kunnossa eläkkeelle ja terveenä hautaan, niin kuin usein toivotaan. Tottahan se on, kun ryhtyy miettimään.”

    ”Monet niistä ystävistä, joiden kanssa reissaan erämaassa, ovat minua 15–20 vuotta nuorempia. Olen sanonut heille, että sitten kun teistä tuntuu, etten enää pysy mukana, niin sanotte vain että me ei oteta sua. Mutta niin kauan kuin pystyn, lähden.”

    Kun maahan saadaan lunta, Tuija vaihtaa suksiin. Talvella hän käy myös kuntosalilla ja joogacoressa.
    Kun maahan saadaan lunta, Tuija vaihtaa suksiin. Talvella hän käy myös kuntosalilla ja joogacoressa. Kuva: Jarno Mela

    Työvuosia Tuija Rantalaiselle kertyi 39 ennen kuin hän jäi vuonna 2021 eläkkeelle MTK:n jäsensihteerin tehtävästä. Eläkkeelle kannattaa hänen mielestään jäädä heti kun se on mahdollista. Kukaan ei tiedä, onko vuosia edessä yksi vai kymmeniä.

    Päästyään vuonna 1977 tyttökoulusta ylioppilaaksi hän suunnitteli ryhtyvänsä sairaanhoitajaksi. Sisäänpääsy tyssäsi soveltuvuuskokeeseen.

    ”Kaverini näkivät vesivärikuvioissa pernoja ja munuaisia, minä ihan muuta. Erehdyin myös sanomaan johtajattaren haastattelussa, että on minulla varasuunnitelmia.”

    Varasuunnitelmana Tuija meni metsäoppilaitokseen ja opiskeli ensin perusjakson, sitten metsurikurssin, työnjohtajakoulun, työnopastaja- ja työnopettajakoulutuksen ja lopuksi Evolla metsätalousinsinöörin tutkinnon. Ennen Simonkadun-vuosiaan hän opetti Iitin Selkolan metsäoppilaitoksessa.

    ”Siinä pitää vain mennä eteenpäin ja ajatella, että kohta lämpiää.”

    Nykyistä hiilinielu- ja suojelupainotteista metsäkeskustelua Rantalainen seuraa ristiriitaisin tuntein. Hänen mielestään metsänomistaja saa itse päättää mitä metsäomaisuudellaan tekee.

    ”Ihmiset, jotka eivät omista metsää, olisivat kovin mielellään marjametsiköitään säästämässä.”

    Kajakilla melomisesta Tuija Rantalainen ei erityisemmin tykännyt, mutta kun hän kokeili ensimmäisen kerran packraftingia, se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Lajissa välillä patikoidaan ja välillä ylitetään vesistöjä repussa mukana kulkevalla kumiveneellä.

    Hieno kokemus oli esimerkiksi kuuden naisen packrafting Sanilan porotilalta Sevettijärveltä Vätsärin erämaan kautta Uutuanjokea Norjan Munkelvaan elokuussa 2024. Seurue patikoi vaikeakulkuisen Routasenkurun läpi. Reilun 80 kilometrin matkaa taitettiin viisi päivää.

    Telttailua Äälisjärven rannalla Vätsärin erämaassa kuuden naisen packrafting-vaelluksella elokuussa 2024.
    Telttailua Äälisjärven rannalla Vätsärin erämaassa kuuden naisen packrafting-vaelluksella elokuussa 2024. Kuva: Virva Vuorenpää
    Tuija Rantalainen ruskaretkellä Pitkäveden melontareitillä Isojärven kansallispuistossa syyskuussa 2024.
    Tuija Rantalainen ruskaretkellä Pitkäveden melontareitillä Isojärven kansallispuistossa syyskuussa 2024. Kuva: Virva Vuorenpää

    Toinen eläkevuosien suuri ihastus on ollut yösuunnistus. Tuija joutuu etsimään sanoja kuvatessaan lajin hienoutta. Erityisen upeita hänestä ovat 24 tunnin suunnistuskisat.

    ”Liikkeelle lähdetään kello 12. Sitten alkaa pimetä. Ne, jotka suunnistavat lyhyempiä matkoja, ovat päässeet jo maaliin ja häipyneet metsästä, ja me jäädään vielä topottamaan sinne.”

    ”Ilta pimenee ja matkaa jatketaan otsalampun, kartan ja kompassin varassa. Pimeän metsän ilmapiiri on kiehtova. Jyrkässä rinteessä saattaa olla puita ristiin rastiin, välillä pitää kontata niiden alta. Juuri ennen aamun valkenemista on kylmin hetki, voi olla ihan älyttömän kylmää. Mutta siinä pitää vain mennä eteenpäin ja ajatella, että kohta lämpiää.”

    ”Aamu valkenee aina. Niin Arja-siskoni sanoo, kun suunnistamme parina. Aamu tulee aina.”

    Järjestökissa NeitiTiusanen jäi eläkkeelle samaan aikaan kuin emäntänsä. Tuijan neulepusero on omatekoinen, niitä on syntynyt 19.
    Järjestökissa NeitiTiusanen jäi eläkkeelle samaan aikaan kuin emäntänsä. Tuijan neulepusero on omatekoinen, niitä on syntynyt 19. Kuva: Jarno Mela

    Tuija Rantalainen

    68-vuotias eläkkeellä oleva metsätalousinsinööri, asuu Lahdessa.

    Työskenteli vuosina 2000–2021 Helsingin Maalaistentalossa metsänomistajien palvelutoimistossa ja MTK:n jäsensihteerinä.

    Kuuluu Nastolan Terään ja Ryläyksen Ystäviin. Harrastaa isosiskonsa ja kavereidensa kanssa muun muassa rogainingia, packraftingia ja yösuunnistusta, osallistuu useiden lajien SM-kisoihin.

    Perheeseen kuuluu 15-vuotias järjestökissa NeitiTiusanen, jolla on omat nettisivut.

    Osallistuu seuraavaksi Tampereen YÖ-Rogaining 2025 -tapahtumaan 7.–8. marraskuuta.

    Lisää aiheesta
    • "En ole nopea, mutta kestävyyttä voin harjoitella kuinka paljon vain", sanoo Tuija Rantalainen ja kehottaa jokaista löytämään omat vahvuutensa. "Kaikki pitkät matkat lopulta tehdään päällä eli pään pitää kestää, vaikka on vaikeaa. Niinhän se on töissäkin."

      MTK:n jäsensihteeri on sadan maratonin nainen

    • Tampereen Pyrinnön Elias Kuukka leimaamassa viimeisellä rastilla KRV:n 1. osakilpailussa 2025.

      Luonto | Kolme tuntia kaatosateessa koetteli rakkautta lajiin, mutta veteraanin kannustus pakotti jatkamaan

    • Kaukaloistenkallion laavua Kintulammin retkeilyalueella kannattelevat kierrätys­hirret, ja seinät ovat karkeaa lautaa. Materiaalien pitää kestää kulutusta.

      Luonto | Arkkitehti Manu Humppi suunnittelee autiotupia, joiden moderni muotokieli ei kaikkia miellytä – arkkitehdin mielestä autiotuvat kestäisivät enemmänkin luovaa uudistamista

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Lukijan idea: Tarkkuuskiekkoa kanistereihin