• Johannes Holopainen haluaa paitsi näytellä myös opettaa teatterintekoa. Kuva on otettu Räjähdyspiste-tv-sarjan kuvauksissa syyskuussa 2025.
    Johannes Holopainen haluaa paitsi näytellä myös opettaa teatterintekoa. Kuva on otettu Räjähdyspiste-tv-sarjan kuvauksissa syyskuussa 2025. Kuva: Jouni Hirn

    Johannes Holopainen koki liikuttavan hetken kyläkoulun lähimetsässä – TTK-voittaja näki luovuuden voiman Kiuruvedeltä

    Kun näyttelijä Johannes Holopainen piti teatterityöpajoja Kiuruvedellä, hän näki luovuuden voiman, jonka ajatteli jo kadonneen.
    Tilaajalle
    Koti|Kulttuuri
    3.9.202618:00
    Jouni Hirn

    Johannes Holopainen muistaa hetken tarkasti. Kiuruveden Rytkyn kyläkoulun tytöt kutsuivat näyttelijän lähimetsään katsomaan hevostallia.

    Tallissa ei ollut lautaa, peltikattoa eikä oikeita hevosia. Tytöt olivat rajanneet risuilla aitaukset, antaneet hevosille nimet ja rakentaneet mielikuvitusmaailman, joka oli heille totta.

    ”Halusin lapsille ja nuorille kokemuksen, että he tulevat nähdyiksi omana itsenään.”

    Tuossa hetkessä Holopainen ymmärsi, että maaseudun lapsilta löytyy edelleen luovaa yhdessä tekemisen voimaa, joka on olennaista Suomen kulttuurin kannalta.

    ”Olin liikuttunut heidän innostaan, mielikuvituksestaan ja omatoimisuudestaan. Kaikki syntyi ilman älypuhelinta.”

    Holopainen muistetaan muun muassa Aku Louhimiehen Tuntemattoman sotilaan Kariluotona sekä Tanssii tähtien kanssa -tv-ohjelmasta, jonka hän voitti viime vuonna.

    Johannes Holopainen (verkkareissa) kävi viime keväänä opettamassa Kiuruveden lukion esittävän taiteen linjalla.
    Johannes Holopainen (verkkareissa) kävi viime keväänä opettamassa Kiuruveden lukion esittävän taiteen linjalla. Kuva: Anna-Mari Svärd

    Viime maaliskuussa Holopainen työskenteli Kiuruvedellä lasten, nuorten ja aikuisten kanssa. Ajatus lähti hänen omasta pohdinnastaan, miten luovan tekemisen kautta voisi vahvistaa ihmisen yhteyttä itseensä ja toisiin.

    Kun Kiuruvedeltä kysyttiin, voisiko hän tulla puhumaan koululaisille, Holopainen ehdotti vierailun sijaan pidempää työjaksoa. Yläsavolainen pikkukaupunki näytti vihreää valoa.

    Kolmen viikon aikana Holopainen opetti lukion esittävän taiteen linjalla ja valmisti heidän kanssaan muun muassa runokirjan ja teatteriesitykset.

    Hän vieraili myös ala-, ylä- ja kyläkouluissa, järjesti elokuvanäytöksiä ja piti avoimen teatteripajan lähiseudun ihmisille.

    ”Sain vapaat kädet suunnitella työskentelyn sisällön. Halusin, että lapset ja nuoret saisivat kokemuksen siitä, miltä tuntuu olla läsnä omassa kehossa ja tulla nähdyksi omana itsenään. Se on ihmisen perustarve.”

    Johannes Holopaisen (edessä vaakatasossa) vetämä teatterityöpaja tarjosi monelle kiuruvetiselle ensikosketuksen näyttelemiseen.
    Johannes Holopaisen (edessä vaakatasossa) vetämä teatterityöpaja tarjosi monelle kiuruvetiselle ensikosketuksen näyttelemiseen. Kuva: Teatterityöpaja

    Työpajoissa kiuruvetiset lapset ja nuoret kirjoittivat, liikkuivat ja tekivät esityksiä. Lopputulos ei ollut tärkeintä. Tärkeintä oli, että he uskalsivat olla hetken omia itsejään muiden edessä.

    Holopaisen mukaan luovuus ei tarkoita vain taiteen tekemistä. Se on myös oppimisen oppimista, intuitioon luottamista, keskeneräisyyden sietämistä, itsensä kohtaamista ja hyväksymistä sekä merkityksellistä yhdessäoloa.

    Hän korostaa itsetunnon merkitystä. Moni pelkää muiden mielipiteitä ja on kasvanut ilmapiirissä, jossa ei ole kannustettu.

    ”Kun ympärillä on vastaanottavia lähimmäisiä, ihminen uskaltaa vähitellen laskea suojauksiaan. Hyvä itsetunto vahvistaa elämänuskoa. Silloin voi syntyä ajatus, että minähän voin tehdä mitä vain, vaikka perustaa yrityksen.”

    Johannes Holopaisen lapsuudenkoti oli rintamamiestalo, jonka hänen isoisänsä rakensi.
    Johannes Holopaisen lapsuudenkoti oli rintamamiestalo, jonka hänen isoisänsä rakensi.  Kuva: Jouni Hirn

    Kiuruvedellä Holopainen näki, että kulttuuri ei ole irrallinen saareke, vaan asia, jota paikkakunta hengittää. Se näkyi kouluissa, teatteriryhmissä, tapahtumissa ja tavassa, jolla ihmiset kokoontuvat tekemään yhdessä.

    Näyttelijä oli liikuttunut saamastaan vastaanotosta. Lasten ja aikuisten kanssa työskentely oli vahvistava ja merkityksellinen kokemus.

    ”On tärkeää saada vastaantulijalta hyväksyvä katse tai tervehdys.”

    Helsingissä lähes koko ikänsä asuneen Holopaisen mukaan Kiuruvedellä arki tuntui konkreettisemmalta kuin kaupungissa.

    ”Yhteisön voi aistia. Pienellä paikkakunnalla kohtaa päivittäin tuttuja kasvoja ja eri-ikäisten ihmisten kanssa syntyy luontevia keskusteluja ruokakaupassa.”

    ”On tärkeää saada vastaantulijalta hyväksyvä katse tai tervehdys. On hyvä saada olla ihminen, ei vain kasvoton ohikulkija kauppakeskuksen käytävällä. Me saamme toisistamme voimaa.”

    ”Tuntuu, että tässä ajassa puhelinsoitotkin ovat kuormittavia tekijöitä ja kyläilyt jätetään kokonaan pois, ettei rasituta liikaa”, Holopainen harmittelee.

    Holopainen nähdään Elisa Viihteen Räjähdyspiste-draamasarjan pääosassa pankkiryöstäjä Jorma Takalana.
    Holopainen nähdään Elisa Viihteen Räjähdyspiste-draamasarjan pääosassa pankkiryöstäjä Jorma Takalana. Kuva: Eveliina Laitanen

    Uudessa draamasarjassa Räjähdyspiste hän näyttelee pankkiryöstäjä Jorma Takalaa, joka kokee avioeron ja rakennusfirmansa konkurssin.

    Tosipohjainen sarja vie vuoden 1986 Jakomäen pankkiryöstöön ja Mikkeliin traagisesti päättyneeseen pakomatkaan.

    Holopaisen mielestä tarina kertoo ennen kaikkea ihmisestä, joka ajautuu ahtaalle.

    ”Hänellä (Takala) on inhimillinen tarve päästä takaisin omaan turvalliseen perheeseensä ja olla rakastettu. Hän ei uskalla myöntää haavoittuvuuttaan edes läheisilleen ja päätyy lopulta traagiseen ratkaisuun.”

    ”Kun menen luonnon keskelle, tunnen tulleeni perille.”

    Holopainen asuu kerrostalossa Helsingin kantakaupungissa, mutta hän viettää paljon aikaa perheensä kesämökillä Mäntyharjulla.

    ”Kun menen luonnon keskelle, tunnen tulleeni perille. Oma mieli ja keho lepäävät paikassa, jossa saa kävellä paljain jaloin. Sellainen ajatus kutsuu, että mitä jos maaseutu olisikin jokapäiväinen elinympäristöni.”

    ”Sain luonnonläheisen kasvuympäristön, ja ehkä siksi koen juurettomuutta asuessani kerrostalokämpässä. Oma työni on projektiluontoista, joten voisin asua ihan hyvin maaseudulla.”

    Johannes Holopainen nähdään myös MTV3:n uudessa jännityssarjassa Nainen joka katosi.
    Johannes Holopainen nähdään myös MTV3:n uudessa jännityssarjassa Nainen joka katosi. Kuva: Ville Lahtinen / ReelMedia

    Johannes Holopainen kasvoi Pohjois-Helsingin Paloheinässä rintamamiestalossa, jonka hänen isoisänsä rakensi sodan jälkeen.

    Talo seisoo pientaloalueella peltojen ja metsien äärellä. Lapsuudenkodin pihalla kasvaa edelleen valtava koivu – suurin, jonka Holopainen tietää.

    ”Luonto oli lapsuudenkodin lähellä. Menin metsään leikkimään, keksimään mielikuvitusmaailmoja ja eläytymään joksikin muuksi.”

    ”Ala-asteella saimme tehdä oman esityksen koulussa. Kirjoitimme, ohjasimme ja näyttelimme sen. Näytöksen jälkeen hoksasin, että tässä se on: minusta tulee näyttelijä.”

    ”Koko Suomi tarvitsee uskallusta kuvitella, tehdä ja luottaa.”

    ”Kaikista ei tarvitse tulla ammattinäyttelijöitä. Teatteri on paljon enemmän kuin harrastus. Se on kohtaamisia ja yhdessäoloa”, Holopainen painottaa.

    Holopaisen vierailu Kiuruvedellä ei jää yksittäiseksi. Jatkoa suunnitellaan ensi keväälle. Kulttuurilähettiläs-hanke laajenee mahdollisesti myös muihin kuntiin.

    Kun Holopainen palaa ajatuksissaan Rytkyn kyläkoululle ja lasten hevostarhaan, hän näkee niissä enemmän kuin leikin.

    ”Näen kyvyn rakentaa maailmaa omin käsin, yhdessä toisten kanssa. Se on sama voima, jota maaseutu ja koko Suomi tarvitsevat: uskallusta kuvitella, tehdä ja luottaa siihen, että itsellä ja omalla elinympäristöllä on merkitystä.”

    Johannes Holopainen (oik.) ja Kiuruveden lukion esittävän taiteen linjan oppilaat Kiuruveden kulttuuritalolla viime keväänä.
    Johannes Holopainen (oik.) ja Kiuruveden lukion esittävän taiteen linjan oppilaat Kiuruveden kulttuuritalolla viime keväänä. Kuva: Anna-Mari Svärd

    Johannes Holopainen

    1988 syntynyt näyttelijä, asunut lähes koko ikänsä Helsingissä.

    Valmistui 2013 Teatterikorkeakoulusta.

    Tunnetuimmat elokuvat: Tuntematon sotilas (2017), Hevi reissu (2018), Helene (2020), Hetki lyö (2022), Hevimpi reissu (2024) sekä Kalervo: Kullervon tarina.

    Tunnetuimmat televisiosarjat: Kaikki synnit, Lahti 2001 ja Pohjolan laki.

    Mukana MTV:n uudessa jännityssarjassa Nainen joka katosi. Elisa Viihteen Räjähdyspiste-draamasarjan pääosassa pankkiryöstäjä Jorma Takalana.

    Voitti viime vuonna MTV3:n Tanssii tähtien kanssa -kisan Katri Riihilahden kanssa.

    Harrastaa jääkiekkoa, tanssia, musiikkia, kuvataiteita ja veneilyä.

    Lisää aiheesta
    • Kiuruvetiset lypsykarjatilalliset lahjoittivat rahaa Steve ’n’ Seagullsin koululaiskonserttiin. Vas. Milkkivei oy:n osakkaat Anna-Saara Tikka ja Ulla Kauhanen.

      Musiikki | ”Monelle lapselle oli yllätys, että naapurin maanviljelijä osaa laulaa”– nyt Kiuruveden viljelijät lahjoittavat rahaa huippukonserttiin

      Tilaajalle
    • Turkhaudan Miinan Montusta on tullut Sanna Saarelan ”kotikesäteatteri”. Hän ohjaa sen kesänäytelmää jo kymmenettä kertaa.

      Teatteri | Sanna Saarela vie kesäteatteria kulttuuriperintölistalle – ”Sateet, hyttyset ja huussit kuuluvat asiaan”

      Tilaajalle
    • Ilkka Koivula on viihtynyt aina mieluummin maaseudun rauhassa kuin kaupungin valoissa.

      Elokuva | ”Klapien tekeminen pitää miehen kunnossa” – Ilkka Koivula vältti kuntosalin, jonne muut Kullervo-näyttelijät joutuivat

    Artikkelin aiheet
    Johannes Holopainen
    Kiuruvesi
    teatteri
    luovuus
    maaseutu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Krista taittaa Koneklassikot-kirjan toisen osan yhdessä Koneviestin AD:n Elina Varpuluoman kanssa.

    Koneviesti | Krista Kahilainen jatkaa Koneviestin kesätaittajana

  • Ensimmäinen työkeikka vei kesätoimittajan pienkuormaintesteihin Haapajärvelle ja Nivalaan.

    Koneviesti | Koneviestin toimitukseen kesävahvistusta