

Tulipaloja syttyy pientaloissa hieman enemmän talvella kuin muina vuodenaikoina, samoin kerrostaloissa.
Kaikista asuinrakennusten tulipaloista vajaa puolet on pientalojen tulipaloja. Viiden viime vuoden aikana pientalojen tulipalojen määrä on pysynyt suhteellisen tasaisena. Vuonna 2021 pientaloissa sattui 1 272 tulipaloa, vuonna 2024 saman verran eli 1 278.
Talvisin omakotitaloissa poltetaan takkaa tai tulisijaa monesti liian kauan. Talon rakenteet ja piippu eivät kestä liiallista tai jatkuvaa lämmittämistä. Kipinä voi mennä eristeisiin ja sytyttää välikatossa palon.
”Vähän aikaa sitten eräässä omakotitalossa oli lämmitetty takkaa pitkin aamua ja iltapäivää. Iltapäivällä syttyi nokipalo, ja tuli roihusi piipussa tuhatasteisena”, kertoo palomies Harri Minkkinen Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitokselta.
Hyvä nyrkkisääntö takan tai tulisijan lämmittämiseen on 2–3 pesällistä vuorokaudessa. Lämmityksessä on aina noudatettava tulisijan valmistajan ohjeita.
Minkkisen mukaan nokipalo syttyy yleensä silloin, kun tuli ei pala puhtaasti. Syynä ovat esimerkiksi märät puut, liian vähäinen palamisilma tai nuohouksen jääminen väliin.
Talvipakkasilla moni käyttää erillistä lisälämmitintä kodin tai autotallin pitämiseen lämpimänä. Minkkinen muistuttaa, että lisälämmittimet ovat vain väliaikaisia ratkaisuja talon lämmittämisen tehostamiseen.
”Kun tuuletin puhaltaa kuumaa ilmaa, se voi sytyttää lähellä olevan verhon tai huonekalun palamaan.”
Erityinen vaaranpaikka on se, kun lisälämmitintä käytetään jatkojohdon kanssa ja johto on rullalla.
”Siihen voi muodostua niin sanottu käämi-ilmiö. Johto ei kovan kuormituksen aikana pääse jäähtymään ja voi pahimmillaan syttyä palamaan.”
Minkkinen muistaa viime vuodelta erään tapauksen, jossa dieselkäyttöinen lisälämmitin sytytti autotallin palamaan, koska laitteeseen oli tullut jokin tekninen vika.
Lisälämmittimiä samoin kuin muitakin sähkölaitteita pitää vahtia, eikä niitä tule jättää päälle yksin. Lisälämmittimiä ei ole myöskään suunniteltu jatkuvaan käyttöön.
”Sellaisiakin läheltä piti -tilanteita on nähty, että kiinalainen lämmitin on sytyttänyt maaleja tai pressuja palamaan autotallissa, mutta hyvän tuurin ansiosta palo ei ole päässyt leviämään rakenteisiin.”
”Vähän aikaa sitten eräässä omakotitalossa oli aamusta asti poltettu takkaa, ja iltapäivällä syttyi nokipalo.”
Tammikuussa Minkkiseltä julkaistiin kirja Tulta päin: Palomiehen tositarinoita (Deadline Kustannus), jossa hän muistelee uransa pelottavimpia hetkiä ja toisaalta ihmeellisiä selviytymistarinoita.
Kirjasta löytyy myös iloa ja huumoria. Minkkinen esimerkiksi muistelee, kuinka palomiehet saivat hälytyksen naisteniltaan mutta naiset luulivat miesten tulleen heille viihdykkeeksi.
Minkkinen on tehnyt uraa jo 20 vuoden ajan Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitoksella, entisessä Oulun pelastustoimessa. Harri asuu itse Oulussa. Hän toimii myös Oulun kaupungin hallituksessa sekä Pohteen aluevaltuutettuna turvallisuus- ja valmiuslautakunnassa.
Hän muistaa, miten kerran rivitalon eteisen lattialautojen välistä nousi savua mutta palon lähdettä ei meinannut millään löytyä.
”Metsästimme työkavereideni kanssa monta tuntia palon syytä. Purimme ja purimme lattiaa, mutta savua vain tuli. Lopulta palon lähde löytyi aivan toiselta puolelta taloa kuin mistä savu tuli. Vessan lattialämmityksen kaapeli oli syttynyt palamaan.”
Tarina sai sikäli onnellisen lopun, että kukaan ei kuollut eikä asuntoon tullut mittavia vahinkoja. Kaapeli kärysi mutta ei sytyttänyt talon rakenteita palamaan.
Yhden neuvon Minkkinen antaa jokaiselle, asui sitten minkälaisessa talossa tahansa. Eteisessä ei kannata ladata koskaan mitään sähkölaitetta.
”Monet nuoret ja aikuisetkin lataavat sähköpotkulautoja eteisessä. Jos jotakin sattuu, ainoa poistumisreitti voi olla liekeissä.”
”En myöskään ikinä lataisi yön aikana puhelinta yöpöydällä. Jos palovaroitinta ei ole, ihminen herää yöllä vasta savun hajuun ja siinä vaiheessa näkyvyys huoneistossa saattaa olla jo täysin olematon. Silloin sieltä ei löydä enää ulos.”
Pohdi vähintään kahdesti vuodessa, miten toimisit erilaisissa hätätilanteissa, kuten sähköpalossa, rasvapalossa tai vesivahingossa.
Mistä löydät sammutuspeitteen, onko käsisammutin hankittu, missä sijaitsee sulaketaulu, josta voi katkaista virrat sähkölaitteen syttyessä tuleen? Missä on veden pääsulku?
Tee mielessäsi suunnitelma, mitä kautta pääsisit hädän hetkellä pakenemaan esimerkiksi omakotitalon yläkerrasta.
Hanki useampi palovaroitin. Ei olisi haitaksi, jos sellainen on joka huoneessa.
Hanki häkävaroitin talon siihen huoneeseen, jossa sijaitsee polttoainetoiminen laite kuten takka, kaasuhella tai muu lämmitin.
Sijoita häkävaroitin seinälle 1,5–1,8 metrin korkeudelle ja 2–3 metrin päähän häkää aiheuttavasta lähteestä kuten takasta. Tarkemmat ohjeet löytyvät esimerkiksi Tukesin sivuilta.
Sijoita kynttilät ja valot aina palamattomalle alustalle, esimerkiksi kivi- tai lasialustalle. Älä jätä kynttilöitä vartioimatta.
Pienellekin lapselle kannattaa kertoa, miten hänen pitää toimia tulipalon syttyessä. Sammutuspeitteen käyttöä on hyvä opetella yhdessä. Se ei ole pelottelua, sillä lapsi oppii mielellään uusia asioita.
Omatoimisella varautumisella pelastetaan joka vuosi lukuisia kiinteistöjä ja ihmishenkiä Suomessa.