• Jätin tarkoituksella katsomatta kehutun L/over-sarjan

    Kun katson televisiota, teen sen unohtaakseni arjen.
    Juha (Jani Volanen) ajaa takaa vaimoaan ja muistuttaa, että tämä oli vihkivaloissa luvannut olla ”ikuisesti minun”.
    Juha (Jani Volanen) ajaa takaa vaimoaan ja muistuttaa, että tämä oli vihkivaloissa luvannut olla ”ikuisesti minun”. Kuva: MTV
    Koti|Radio ja TV
    15.3.202619:00
    Kolumni
    Jukka Hämäläinen

    Koen aika ajoin ajattelevani väärin yleiseen mielipiteeseen nähden. Tällainen kokemus tuli taas, kun luin MTV:n L/over-sarjan olleen kevättalven katsotuin kotimainen draama.

    Totesin jo ohjelman tullessa esittelyyn, etten katso jaksoakaan. En, vaikka sarja käsittelee yhteiskunnan todellista ongelmaa, lähisuhdeväkivaltaa.

    Älkää ymmärtäkö minua väärin – lähisuhdeväkivalta on niin paha asia kuin olla ja voi.

    Väkivalta, henkinenkin, on kuvottanut minua ja herättänyt avuttomuuden tunnetta siitä lähtien, kun kuulin ensimmäisen kerran keskitysleireistä ja Stalinin vainoista ja käsitin, että perheväkivalta on suhteellisen yleistä.

    Väkivallan lisäksi oikeaan elämään mahtuu niin paljon sairautta, onnettomuuksia ja muuta ikävää, etten tarvitse lisää ”piinaavaa, uskottavaa ja ahdistavaa tunnelmaa”, kuten tuota kehuttu sarjaa on kuvattu.

    Kun katson televisiota, teen sen unohtaakseni arjen.

    Kolumnin kirjoittaja on MT:n toimittaja.
    Lisää aiheesta
    • Maajussit etsivät taas rakkautta.

      Radio ja TV | Loppuelämän rakkautta etsivät maajussit ovat tässä – kirjeitä saa nyt lähettää heille

      Tilaajalle
    • Juho Kuosmasen ohjaaman Hytti nro 6:n katsoo mielellään useampaankin kertaan.

      Kulttuuri | Nämä 10 elokuvaa haluaisin nähdä kuolinvuoteellani

    • Elektroniikan myymälöissä rikottiin ennätyksiä.

      Koti | Televisioiden myynti räjähti – jopa 90 prosenttia ostaa tällaisen TV:n

    Artikkelin aiheet
    L/over-sarja
    televisio
    lähisuhdeväkivalta
    mielipidekirjoitus
    tv-draama
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 3

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Video: Eeva-vasikka lähti kaupungille ja meni Hankkijan liukuovista sisään kuin olisi käyttänyt niitä aina

      Tilaajalle