
Joillakin sofistikoituneilla kulttuurin ystävillä on toisinaan tapana väittää, että taideteosten listaaminen paremmuusjärjestykseen on järjetöntä. Näin varmasti onkin.
Samaan aikaan listojen tehtailu on usein lähtökohta mitä parhaimmille väittelyille. Miksi asia x puhuttelee, mutta y ei?
Tänä kesänä väittelyä on käyty erityisesti elokuvien osalta, sillä The New York Times julkaisi kesäkuun lopulla listan sadasta parhaasta 2000-luvulla ilmestyneestä elokuvasta.
Tässäpä siis oma kymmenen kärkeni 2000-luvulla ilmestyneiden elokuvien osalta. Saa – ja pitää – olla eri mieltä!
1. In the Mood for Love, 2. Hytti nro 6, 3. Aftersun, 4. Kuolleet lehdet, 5. Broken Flowers, 6. Amelie, 7. Boyhood, 8. Mullholland Drive, 9. Eternal Sunshine Of The Spotless Mind, 10. Kaikella rakkaudella.