• Tämä ominaisuus erotti Simo Häyhän Teemu Selänteestä

    Nopeus tulee erottaa vauhtisokeudesta, Petteri Summanen kirjoittaa kolumnissaan.
    Venäläisten Valkoiseksi kuolemaksi kutsuma Simo Häyhä saavutti maineensa maltilla ja taidolla.
    Venäläisten Valkoiseksi kuolemaksi kutsuma Simo Häyhä saavutti maineensa maltilla ja taidolla. Kuva: Sanne Katainen
    Koti|Politiikka
    30.5.202606:00
    Kolumni
    Petteri Summanen

    Mika Häkkinen ja Kimi Räikkönen kuuluivat maailmanlaajuiseen nopeusaateliin. Jääkiekkoilevassa maailmassa tunnettiin Suomalainen salama eli Teemu Selänne.

    Nopeus tulee erottaa vauhtisokeudesta. Eräässä faabelissa neuvokas kilpikonna päihitti hätäisen jäniksen juoksukilpailussa.

    Talvisodan Valkoinen kuolema, tarkka-ampuja Simo Häyhä, saavutti maineensa maltilla, taidolla ja harkinnalla, jollaiseen eivät pikataipaleiden rovanperät taivu.

    Pohjoismaiden talousveturissa Ruotsissa luovuttiin Neuvostoliiton romahdettua yleisestä asevelvollisuudessa. Puolustusmenoja karsittiin ja keskityttiin vaurastumiseen. Suomi näytti jämähtäneen omaan puolustusdoktriiniinsa.

    Turvallisuuskysymykset palasivat etusivulle.

    1990-luvun Venäjä oli monen mielessä harppomassa kohti demokratiaa ja kylmä sota ohi. Venäjälle glasnost oli kuitenkin vain lyhyt sivujuonne pitkässä historiassa. Suurvallaksi itsensä mieltävä diktatuuri halusi palauttaa Neuvostoliiton rajat.

    Ukrainan kohtaloksi koitui joutua suurhyökkäyksen kohteeksi. Turvallisuuskysymykset palasivat etusivulle. Varovaiseksi ja hitaaksi mielletty Suomi oli ostanut muiden myymät tankit, ja tykistö oli säilytetty uskottavana pelotteena.

    Kalliit hävittäjäkaupat kielivät sitkeästä ymmärryksestä varautua historian toistumiseen. Paniikkiin ei pohjoismaissa ole syytä, mutta varustautumista toteutetaan ripeästi.

    Oltiin sitten hitaita tai nopeita, kaikkien päihin on iskenyt ällikkä. USA näyttäytyy Natossa uudessa valossa. Etteipä jopa peruuttelisi varjoihin?

    Kaikki tuntuvat toivovan Trumpin kauden pikaista päätöstä. Kansalaisistaan tai globaalista rauhasta hän ei piitanne.

    Nopeat keikaukset Lähi-idässä vaikuttavat perusturvallisuuden lisäksi maailmantalouteen ja kauppaan.

    Ketteryys mahdollistaa myös pienemmän valtion selviytymisen.

    Puolustusteollisuus porskuttaa. Henkilömiinojen kohdalla hötkyiltiin kiusallisella tavalla. Droonien kehityksessä on oltava mukana. Tekniikka vanhenee kuukausissa.

    Eräänlaista hitauden taitoa osoittaa se, että Suomesta myydään eri armeijoihin täällä suunniteltuja ja valmistettuja sukkia ja umpihankisuksia. Ilmastonmuutos ei ole pohjoisia talvia lopettanut.

    Ukrainan valtiota ei voi pitää hitaana. Se on mukautunut hirvittävässä paineessa entisestä neuvostotasavallasta selviytyjäksi, jolta tilataan ilmapuolustusjärjestelmiä.

    Maan presidenttinä toimii mies, joka opiskeli juristiksi, mutta työskenteli näyttelijänä ja koomikkona ennen valintaansa maan presidentiksi. Ketterää!

    Juuri ketteryys mahdollistaa myös pienemmän pienen valtion selviytymisen muuttuvassa maailmassa.

    Sitkeydellekin tulee antaa arvoa.

    Keijo ”Keke” Rosberg voitti F1-maailmanmestaruuden vuonna 1982. Siihen ei vaadittu yhtään osakilpailuvoittoa. Tasaisuus ratkaisee nopeuslajissa, kun kausi on pitkä ja olosuhteet vaihtelevat.

    Palataan vielä tuttuun eläintarinaan. Mitenpä olisi käynyt kilpikonnalle kisassa, jos hitautensa lisäksi se olisi ollut hölmö? Kilpikonnaliemi on kiinalaisten herkkua.

    Kolumnin kirjoittaja on näyttelijä, käsikirjoittaja ja ohjaaja.
    Lisää aiheesta
    • Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Johannes Koskinen (sd.) valiokunnan tiedotustilaisuudessa eduskunnassa tiistaina. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.

      Politiikka | Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko päivitetään ennen kesää

    • Ruotsalainen turvallisuuspolitiikan asiantuntija varoittaa, ettei Natoon voi enää entiseen tapaan luottaa Donald Trumpin johtaessa Yhdysvaltoja.

      Turvallisuus | Natolle on kiireesti etsittävä vaihtoehtoja, asiantuntija varoittaa Ruotsin radiossa ‒ ”Voi tulla niin vakava kriisi”

    • Kenraalimajuri (evp.) Pekka Toverin mukaan Yhdysvaltain hallinto ei lainkaan ymmärrä liittolaissuhteiden merkitystä.

      Turvallisuus | Pekka Toveri ei vielä julista Natoa kuolleeksi ‒ ”Trumpin hallinnossa on häikäilemättömiä ja vastenmielisiä ihmisiä, jotka eivät halua demokratiaa”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Simo Häyhä
    Teemu Selänne
    nopeus ja hitaus
    Suomen puolustus
    Ukrainan sota
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 4

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 5

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Perhe | Lähdin sukujuhlille ja huomasin, että nuoret eivät välttämättä tiedä, mikä on oja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa