
Monella on tapana ladata sosiaaliseen mediaan valokuvia tai videoista omista lapsista tai lapsenlapsista. Välillä tuntuu, ettei omassa somessa ole muuta kuin ultrakuvia ja lasten kasvoja.
Lapsettomalle toisten lasten kuvien näkeminen voi tuottaa onnea muiden puolesta. Mutta enemmän näkisin sen kirpaisevan, kun joutuu kohtaamaan silmästä silmään, mitä sylistä puuttuu. Algoritmi osaa ihmeellisesti ennakoida, mitä haluaisi omaan elämään.
Valokuvilla on äärettömän suuri voima. Esimerkiksi ikoneita kunnioitetaan ja suudellaan. Valokuvan voimasta arjessa kertoo se, että kuvat läheisistä koristavat puhelimen näyttöjä ja kodin hyllyjä kehyksissä.
Ihmiset saavat tietysti laittaa sosiaaliseen mediaan itselle merkityksellisiä asioita.
Silti lapsettoman asemaan samastuminen unohtuu helposti rakkaiden pikkuisten kuvia ladatessa.