Ville Ranta: Lähtökohtia karkumatkalle. Asema. 120 s. Kuva: Asema
Erakkoelämän arkea kuvataan sarjakuvateoksessa niin osuvasti, ettei kirjaa malttaisi laskea käsistään
Pilapiirtäjänä tunnettu Ville Ranta tutkii uutuusteoksessaan ihmisen mahdollisuutta haistattaa yhteiskunnan asettamille velvollisuuksille pitkät.
Pilapiirtäjä ja sarjakuvataiteilija Ville Ranta valittiin vuoden journalistiksi 2023. Kuva: Juho Rahkonen, kansi: Asema kustannus, koonnut: Aatu JaakkolaOululaislähtöisen Ville Rannan (s. 1978) uusin teos Lähtökohtia karkumatkalle (2026) hahmottelee sarjakuvan ja esseemäisen pohdiskelun keinoin nykyihmisen mahdollisuuksia vetäytyä viettämään erakkoelämää mökille.
Moni tunnistanee Rannan nimen hänen aiemmin Iltalehdessä ja nykyään Helsingin Sanomissa ilmestyvistä viikottaisista, usein poleemiikkiakin aiheuttaneista pilapiirroksista.
Vähemmälle huomiolle on jäänyt se tosiasia, että Ranta on pilapiirtämisen lisäksi varsin ahkerasti julkaiseva sarjakuvataiteilija ja varsin suosittu myös ulkomailla. Erityisen juhlittu tekijä Ranta on sarjakuvan suurmaassa Ranskassa, jossa sarjakuvataidetta osataan arvostaa korkealle.
Hilpeä, paikoin karnevalistinenkin Lähtökohtia karkumatkalle kehystää tarinansa jo ensisivulta alkaen varsin selkeästi. Ranta kirjoittaa:
”[B]aarissa istun ja mietin... että minäkin haluaisin vetäytyä maailmasta. Siellä jossain sitten ‒ ‒ ymmärtäisin kaiken paremmin... ja kirjoittaisin siitä muille, jotka vielä säntäilevät.”
Kovasti Rantaa itseään muistuttavan minäkertojan huokailut lienevät useimmille meistä modernin aikaan heitetyistä ihmisistä varsin tuttuja. Tunnistettavan eskapistisia fantasioita erakkomökistä ei ainakaan vähennä yhä kiivaampaa elämänrytmiä vaativa nykymaailma, jossa suurvaltojen ja teknofirmojen johtajat heittävät ihmiskohtaloilla noppaa.
Se heittäköön ensimmäisen kiven, joka ei ajasta aikaan tunnistaisi itsessään halua vetäytyä ja haistattaa kaikille valtakunnan velvollisuuksille paitsi vapaalle olemiselle pitkät.
Rannan sarjakuvateos tuntuu tekoälyllä siloteltuihin tarinoihin kiintyneessä ajassamme tuoreelta, innostavalta ja ennen kaikkea aidolta.
Oikeastaan Rannan sarjakuvateos tuntuu sanovan miltei jokaisella sivullaan vastaan kaikelle sille yleiselle säntäilylle, johon esimerkiksi nykyisenkaltainen työelämä ihmisiä usein ajaa.
Rannan teoksessa karu on kaunista ja simppelit erakkomökillä suoritettavat askareet elämän kantava voima, kun arjen yksinkertaiset ‒ usein varsin lihalliset ‒ ilot nostetaan vastoin ajan yleistä henkeä valokeilaan kunniapaikalle. Ratkaisu tuntuu tekoälyllä siloteltuihin tarinoihin kiintyneessä ajassamme tuoreelta, innostavalta ja ennen kaikkea aidolta.
Syvällisten pohdintojen rinnalla teos tarjoaa myös humoristisempia jaksoja. Kun Ranta esimerkiksi kuvailee varsin yksityiskohtaisesti eritepitoisiksi käyviä yrityksiään häätää hänen erakkomökilleen etsiytynyt tunkeilija, ei lukija voi välttyä nauruntyrskähdyksiltä.
Myös teoksen läpileikkaava, Rannalle ominainen piirtojäljen luonnosmaisuus oikeastaan vain vahvistaa sitä vaikutelmaa, mikä mieleenpainuvimpia taideteoksia usein ylipäätänsäkin yhdistää: siis se, että täydellisyys on lopulta täydellisen epäkiinnostavaa.
Jos ei siis olosuhteiden pakosta voi itse ottaa ja lähteä erakkomökille, on miltei yhtä hyvä vaihtoehto kävellä kirjaston sarjakuvahyllylle, tarttua Rannan teokseen ja lähteä mielen sisäiselle pakomatkalle.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
