
Pitkä ja korkea, 1960-luvun kaksikerroksinen kanalarakennus halkoo pientilan pihapiiriä. Vastapäätä on pieni talo, joka odottaa hirsirungollaan remonttia.
Hirsitalosta piti tulla alun perin Hanna ja Ville Kedon perheen koti, kunnes he pysähtyivät eräänä iltana ihastelemaan pihallaan entisen kanalan seinän ikkunarivistöä.
”Katsoimme yhtä aikaa toisiamme, että olisiko se sittenkin tämä rakennus, jota alamme remontoida kodiksi. Moni piti varmasti asiaa ensin vitsinä”, Hanna muistelee.
”Aika avoimesti moni huokaili, että olemme haukanneet liian ison palan. Rakennus oli kuin tulitikuista tehty ja pyhällä hengellä pystyssä.”
Kanala oli lattiasta kattoon täynnä sekalaista tavaraa: huonekaluja, astioita, työvälineitä ja pressuja. Vaikka pariskunta kutsui kyläläisiä vapaasti noutamaan niitä viikon aikana, roinaa jäi vielä viisi jätelavallista.

Lähtötilanne ei myöskään ollut kovin tukeva. Tuulisella säällä rakennus jopa huojui edestakaisin. ”Aika avoimesti moni huokaili, että olemme haukanneet liian iso palan. Rakennus oli kuin tulitikuista tehty ja pyhällä hengellä pystyssä”, Ville kuvailee.

Kedoilla on takanaan irtiotto. Ennen kuin he herättivät vanhan autiotilan henkiin, he olivat myyneet lähes koko omaisuutensa ja muuttivat tyyliin lapset, vaatteet ja hammasharjat mukanaan.
He olivat remontoineet edellisen kotinsa, loimaalaisen rintamamiestalon lisäksi pihan lampolan Airbnb-mökiksi. Vuokrausbisnestä tuli niin suosittu, että se alkoi kuormittaa liikaa elämäntilanteessa, jossa neljä lasta oli syntynyt pienillä ikäeroilla.
”Elämä alkoi näyttää työltä. Koti oli niin valmis, että jos olisi halunnut tehdä jotain, olisi pitänyt purkaa uuttaa. Muutimme täydellisestä kodista autiotaloon kantovedelle”, Hanna nauraa.

Kun koti meni kuukaudessa kaupaksi, edessä oli hyppy kohti uutta. Hanna elätteli ainoastaan toivetta asua lähempänä siskoaan, mikä toteutuikin lopulta kilometrin säteellä.
Perhe muutti ensin Hannan siskon luokse Ihodeen etsimään uutta kotia. Eläinkatras, lampaat, kanat, puput, jäi vielä hoitoon vanhaan paikkaan.
Pariskunta päätyi kartoittamaan kyliltä autiotiloja. Nykyinen hehtaarin tila oli ainoa, joka heille suostuttiin myymään kohtuullisella hinnalla. Se oli elänyt tyhjillään lähes kaksitoista vuotta.
”Autiotilan pelastamisessa kannattaa olla huumoria mukana. Maalta voi saada edullisesti taloja, jos vähänkin kiinnostaa ja haluaa panostaa laittamiseen”, Hanna kannustaa.
Kun kaupat syntyivät kesällä 2023, perheen kissat, Napero ja Peksi, muuttivat ensimmäisenä tiluksille. Ne pulskistuivat myyristä ja hiiristä niin, etteivät mahtuneet enää kulkemaan kissanluukusta. Muisto huvittaa vieläkin perheen toiseksi vanhinta lasta, 6-vuotiasta Alinaa.

Perhe asui kolme kuukautta Hannan siskon nurkissa, kunnes he muuttivat kanalan remontin ajaksi tilansa 30 neliön tupakeittiölliseen, vedettömään hirsitaloon. Tunnelma oli lämmin, vaikka astiatkin oli karsittu minimiin. Kokemus opetti, että halutessaan pärjää yllättävän vähällä.
”Tosi yksinkertainen elämä oli ihanaa, sellainen, jossa kuskataan vettä ahkiolla ja viedään vaatteet kauppareissulla pesulaan”, Hanna sanoo. ”Mutta kuvasin myös monta videota kaverille, kun ensimmäistä kertaa tuli vettä hanasta”, hän nauraa.
Innostus käsillä tekemiseen syttyi edelliseen kotiin katajanrungosta tehdyistä verhotangoista.

Pariskunta remontoi nykyisen reilun sadan neliön kotinsa pääosin kahdestaan, kun lapset olivat päivähoidossa tai itkuhälyttimen päässä. Kaikki vapaahetket kuluivat kodin rakentamisessa. Kun teki kaksin, sai edetä rauhassa omassa aikataulussa.
Purkutyön jälkeen tilat alkoivat lopulta hahmottua. Kanalan ajoista muistutti vielä yhdessä nurkassa orsi. Alkuperäistä kanalan seinää jäi myös näkyville.
Ensin oli vahvistettava rakennuksen runko. Seinät olivat vinksin vonksin eikä neljän metrin huonekorkeus helpottanut töitä.
”Mitään valmista ei tule, jos ei kokeile. Näen keskeneräisen usein valmiina”, Hanna sanoo. Ulkopuolista apua he hyödynsivät esimerkiksi seinien ruiskutettavassa ekovillaeristyksessä ja kunnallistekniikassa.

Kerran motivaatio oli hieman koetuksella, kun talvi yllätti yöllä ja ensitöiksi raksalla täytyi kolata pinotut ikkunat lumen alta. Hanna muistelee myös korkeanpaikankammoisena tilannetta, jossa hän piteli melkein itku kurkussa ulkoseinän suojapeitettä tuulisella säällä yli kymmenen metrin korkeudessa nosturissa.
Jo neljän kuukauden päästä remontin alusta kodin alakerta oli asuttavissa. Alhaalla on kodin olohuone-keittiö, vanhempien makuuhuone ja kylpytilat. Sittemmin yläkertaan on valmistunut pari lastenhuonetta ja vessa.

Moni on saattanut ihmetellä, miten pari saa koko ajan jotain aikaiseksi. Hannan mielestä parasta kodissa on, että tilat ovat tarvittaessa muunneltavissa. Lasten kasvaessa huonejärjestystä voi kätevästi vaihtaa.
”Jokin pytinki saattaa rakentua ohimennen. Kun meille tulee vieraita, moni asia on saattanut muuttua edellisestä kerrasta.”
Eikä koti ole vielä suinkaan valmis, vaan se hautuu ajan ja budjetin mukaan. Seuraavaksi suunnitelmissa on rakentaa terassi ja pihasauna. Ehkä joskus tulevaisuudessa asutaan tilan kummassakin asuinrakennuksessa.

Liukumäki yläkerrasta alakertaan on omien ja kylän lasten keskuudessa suuri hitti. Perheen vanhemmatkin ovat kokeilleet laskea siitä, mutta lopputömähdys tuntui liian hurjalta aikuisten häntäluille. Sen sijaan veljeksille, 3-vuotiaalle Tanelille ja 5-vuotiaalle Anselmille, vauhtia ei tunnu olevan liikaa. He juoksevat portaita innokkaasti ylös ja laskevat liukumäestä kerta toisensa jälkeen.
Meidän koti on vähän kuin huvipuisto. Porukka on sen verran vauhdikasta, että on tilanteita, joissa vaaditaan huumoria, vielä vähän lisää huumoria ja joustavuutta. Joskus huumori saattaa loppuakin”, Hanna nauraa.
Sisäliukumäki oli hänen ideansa, jotta lapsilla olisi kivaa tekemistä myös sisällä. Hanna ei arkaile persoonallisia sisustusratkaisuja eikä häneltä lopu ideat kesken. Vastapainoksi perheen äiti tunnustautuu konmarittajaksi, tavaroiden karsijaksi ja siivousfriikiksi. Hän kuvailee perheen elämänasennetta kokeilevaksi ja yritteliääksi.
Ville nyökkäilee vieressä. ”Ei meidän elämänasenne kovin tavanomainen ole, mutta en ole katunut mitään hetkeäkään”, mies sanoo.
Seinät alkavat kaatua uudessakin kodissa nopeasti päälle, jos lapset eivät pääse pihalle touhuamaan. Kevään korvilla he ovat rakentaneet sillan läheiseen ojaan, mutta saattavat istua ja leikkiä myös viereisessä kuralammikossa vuorotellen.
Kuopus Nuutti täydensi perheen seitsemänhenkiseksi reilu vuosi sitten. Perheen esikoinen, ekaluokkalainen Helmeri kertoilee pihalla, kuinka 27-vuotias Maija-tamma saattaa olla välillä vähän ärhäkkä. Helmi, nuorempi tammoista on säyseämpi.
Lampaita on tällä hetkellä seitsemän, eräs hauskan kuvaavasti nimeltään Vaahtokarkki. Nuorin on karitsa viime syksyltä.
Aiemmin pihalla tepasteli myös pihalla kanoja, mutta kettu pääsi viemään koko lauman. Perheellä on myös shetlanninponi ja pupuja.
Varsinkin Hannalle eläimet ovat tärkeitä ja oleellinen osa maalla asumista.
Tärkeintä kuitenkin on, että vaikka koti on katuvalojen loisteen ulkopuolella, lasten päiväkoti ja koulu ovat kivenheiton päässä. Rehtorikin tuntee lapset nimeltä ja kirjastonhoitaja tietää, mistä kirjoista lapset pitävät. ”Ajatus kaupungissa asumisesta tuntuu kovin kaukaiselta, eikä tällä meidän jengillä asuta ainakaan kerrostalossa”, Hanna toteaa.
Katso videolta vauhdikasta menoa kodin liukumäessä:
Koti Pyhärannan Ihoden kylällä entisessä kanalassa.
Täällä asuvat: Hanna ja Ville Keto sekä lapset Helmeri, Alina, Anselmi, Taneli ja Nuutti.
Tilalla asuu myös kaksi hevosta Maija ja Helmi, shetlanninponi Mimmi, seitsemän lammasta, kissat Napero ja Peksi, puput Myrsky ja Tornado.
Voit seurata perheen elämää ja remonttimeininkiä somessa:
instagram.com/kanalastakodiksi