• Pitäisikö viiden sentin kolikoista luopua? ”Ei ole aiemmin kuulunut, että tällaista esitettäisiin vakavissaan”

    Keskustan perusteena ehdotukselle on, että luopuminen vähentäisi byrokratiaa ja kustannuksia käteisen rahan käsittelijöille. Idea on mielenkiintoinen, pohtii Suomen Pankin toimistopäällikkö.
    Tilaajalle
    Toiveita lähimpään 10 senttiin pyöristämisestä ei ole aiemmin Suomen Pankin Jussi Kangaksen korviin kantautunut. ”Mulla on sellainen tunne, että pyöristys viiteen senttiin on ollut hyvä.”
    Toiveita lähimpään 10 senttiin pyöristämisestä ei ole aiemmin Suomen Pankin Jussi Kangaksen korviin kantautunut. ”Mulla on sellainen tunne, että pyöristys viiteen senttiin on ollut hyvä.” 
    Koti|Kodin talous
    5.6.202621:00
    Tuulikki Viilo

    Suomen pitäisi luopua viiden sentin kolikoista maksuvälineenä, esittää Keskustan Oulun kunnallisjärjestö.

    ”Nyt kun käteisen rahan käyttö on vähentynyt radikaalisti ja rahan arvo edelleen heikentynyt 25 vuodessa, olisi syytä tarkastella viiden sentin kolikon tarpeellisuutta maksuvälineenä”, järjestö toteaa tiedotteessa.

    Keskusta esittää, että käteisostokset pyöristettäisiin jatkossa lähimpään 10 senttiin.

    Kolikoita otettaisiin vastaan kuten 1 ja 2 sentin kolikoitakin, mutta niitä ei painettaisi taikka laskettaisi liikkeelle enää lainkaan.

    Perusteena on, että luopuminen vähentäisi byrokratiaa ja kustannuksia käteisen rahan käsittelijöille.

    ”Muut euromaat ovat pikkuhiljaa seuranneet perässä.”

    Jussi Kangas

    Mielenkiintoinen idea, pohtii Suomen Pankin toimistopäällikkö Jussi Kangas. Hän ei ole kuullut, että vastaavaa olisi aiemmin vakavissaan esitetty.

    Suomi oli aikoinaan ensimmäinen euromaa, joka otti käyttöön säännön pyöristää summat lähimpään viiteen senttiin.

    ”Muut euromaat ovat pikkuhiljaa seuranneet perässä.”

    Pyöristyssääntö on käytössä esimerkiksi Hollannissa, Belgiassa, Irlannissa ja viimeisimpänä Virossa ja Liettuassa.

    Pyöristäminen lähimpään viiteen senttiin oli hyvä idea, Kangas myöntää.

    Siinä säästettiin kolikoiden valmistuskustannuksia ja käsittelyä.

    ”Kyllähän se on järkevää. Tällaista, että pyöristettäisiin lähimpään 10 senttiin, en ole kuullut.”

    Suomessa viiden sentin kolikoita palautuu Suomen Pankille enemmän kuin niitä tilataan. Tilanne heijastelee käteisen käytön hupenemista.

    Viiden sentin kolikoita ei ole enää viime vuosina teetetty lisää. Näyttää, ettei uusille ole tarvetta lähivuosinakaan.

    Tuotantokustannuksia viidestä sentistä ei siis tule eikä tätä kautta säästöjäkään, Kangas pohtii.

    Kun kolikkoarvoja on enemmän, käsittelykustannukset kasvavat.

    Toisaalta myös kaikki koneet ja järjestelmät on tehty sellaisiksi että tunnistavat 5 sentin kolikoita, Kangas huomauttaa.

    ”En näe, että muutoksesta olisi hirveästi kustannushyötyjä.”

    Lisää aiheesta
    • Suomalaiset eivät ole enää Euroopan vähiten käteistä käyttävä kansa, vaikka käteismaksaminen jatkaa laskuuaan.

      Talous | Länsi-Suomessa uskotaan käteiseen enemmän kuin Itä-Suomessa

      Tilaajalle

    Euroalueessa ei voida yksipuolisesti luopua jonkin kolikkoarvon käytöstä.

    Joka tapauksessa 1, 2 ja 5 sentin kolikoita käsiteltäisiin rahahuollossa, kuten myös Keskusta tiedotteessaan toteaa.

    ”Viime kädessähän tämä on valtionvarainministeriön ja eduskunnan päätettävissä oleva asia. Toki jos tätä haluttaisi tarkemmin tutkia, kaupalla on painava sana.”

    Toisaalta Kangas ymmärtää luopumishaluisia.

    ”Kyllähän monet ovat sanoneet, että pikkusentit ovat riesa kun niitä kertyy.”

    Hiljattain aiheesta kysyttiin myös Keskustan puoluekokouksessa. Keskustan sivustolla julkaistussa koeäänestyksessä liki puolet vastanneista kannatti viiden sentin kolikoista luopumista. 13 prosenttia vastaajista ei osannut sanoa kantaansa.

    Lisää aiheesta
    • Maksu käteisellä. Kuvituskuva.

      Talous | Lukijalta: Käteinen raha on säilytettävä – ei ole vain maksuväline vaan osa huoltovarmuutta

    • Pysäköintiautomaatit ovat korvautumassa kokonaan pysäköintisovelluksilla.

      Liikenne | Käteinen ei enää kelpaa: pysäköintiautomaatit katoavat vauhdilla kaupungeista – ”Helpommalla pääsee, jos lataa sovelluksen”

    • Digitaalinen lompakko on tulossa käyttöön Suomessa tämän vuoden aikana. Aihekuva.

      Radio ja TV | Digitaalinen lompakko korvaa käteisen, mutta ei aivan vielä

    Artikkelin aiheet
    Viiden sentin kolikko
    Käteinen raha
    Suomen Pankki
    Keskusta
    Maksaminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 6

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 7

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän