• Katso tästä vinkit auringonpimennyksen seuraamiseen

    Tänään on mahdollista tarkkailla auringonpimennystä, kun kuu kulkee radallaan auringon eteen. Tarkkailussa on kuitenkin hyvä olla varovainen.
    Auringonpimennystä voi seurata esimerkiksi pimennyslaseilla. Kuvituskuva.
    Auringonpimennystä voi seurata esimerkiksi pimennyslaseilla. Kuvituskuva. Kuva: Pixabay
    Koti|Ympäristö
    12.8.202616:00
    Aida Salminen

    Tänään on suuressa osassa Suomea hyvät mahdollisuudet nähdä osittainen auringonpimennys.

    Pimennys alkaa monin paikoin ennen iltakahdeksaa. Illasta on tulossa suuressa osassa maata selkeä, joten pimennyksen voi nähdä omin silmin.

    Paljain silmin sen katsominen ei kuitenkaan ole suotavaa. Auringon näkymätön infrapuna- eli lämpösäteily aiheuttaa verkkokalvolla vaurioita jo muutamassa sekunnissa, eikä vahinkoa huomaa heti, kertoo Ursa.

    Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan mukaan pimennys peittää Auringon kiekosta yli 80 prosenttia. Kuva Meksikosta. Kuvituskuva.
    Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan mukaan pimennys peittää Auringon kiekosta yli 80 prosenttia. Kuva Meksikosta. Kuvituskuva. Kuva: Pexels

    Auringonpimennystä voi tarkkailla pimennyslaseilla, joiden varasto myytiin loppuun jo muutama päivä sitten. Yksi vaihtoehto tarkkailua varten on hankkia hyvin tumma versio hitsauslaseista. Niiden tummuuskoodin olisi oltava 14.

    Lasien pisin sallittu yhtäjaksoinen katseluaika on 3 minuuttia kerrallaan. Tämän jälkeen on pidettävä vähintään 30 sekunnin tauko.

    Jos taloudesta löytyy jo pimennyslasit aiempien pimennysten ajalta, on syytä tarkistaa, ettei niihin ole tullut reikiä tai taitoksia, joiden kohdalta kalvon pinnoite on vaurioitunut.

    Kamerat, kiikarit ja kaukoputket on suojattava suodatinkalvolla, joka päästää läpi vain sadastuhannesosan Auringon säteilystä.

    Valotettuja filmejä, noettuja laseja tai tavallisia aurinkolaseja ei tule käyttää pimennyksen tarkkailuun.

    Pimennystä voi havaita myös ilman pimennyslaseja tai suodatinkalvoa esimerkiksi heijastamalla pimenevän Auringon kuva osin foliolla suojatulla kiikarilla vaalealle kartongille tai erilaisilla neulanreikäkameran periaatteeseen perustuvilla menetelmillä Ursan ohjeiden mukaisesti.

    Lisää aiheesta
    • Auringonpimennystä ei tule katsoa paljain silmin tai esimerkiksi pelkillä aurinkolaseilla. AFP/LEHTIKUVA.

      Sää | Aurinko pimenee tänään illalla osittain

    • Tänään nähdään auringonpimennys, mutta se ei ole tällä kertaa täydellinen missään päin maailmaa. Arkistokuva.

      Sää | Pilvisyys voi haitata osittaisen auringonpimennyksen näkemistä - parhaat mahdollisuudet etelässä

    • Tänä talvena useampi planeetta häviää taivaalta hetkeksi, kun Kuu tulee niiden eteen.

      Ympäristö | Kuun ja planeettojen piiloleikki jatkuu – Marsin punaisuus näkyy paljain silmin

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    auringonpimennys
    Ursa
    tähtitiede
    pimennyslasi
    Aurinko
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä