Juha Lönnqvistin yritys on erikoistunut vesirakennustöihin. Kuva: Kimmo HaimiRuoppauksen konkari kertoo, paljonko rantojen kunnostus maksaa ja miten välttää luparumban
Ruoppausurakoitsija Juha Lönnqvist on viettänyt koko työuransa veden äärellä. Hän kertoo, mitä rantojen kunnostuksessa kannattaa ottaa huomioon.TilaajalleKun ruoppausurakoitsija Juha Lönnqvist vastaa puhelimeen, ääni on poikkeuksellisen virallinen: ”Juha Lönnqvist, kaivuripalvelu.”
Syy äänensävyyn selviää nopeasti. Päivää aiemmin hän oli ollut työmaalla ahtaassa satamassa, astunut harhaan ja molskahtanut veteen.
”Puhelin kastui ja hukkasin yhteystietosi. Nyt on uuden luurin sisäänajo menossa”, hän kertoo. Sattuu sitä kokeneellekin.
Puhelin on yrittäjälle yksi tärkeimmistä työkaluista. Työmaat sijaitsevat eri puolilla Suomea, aikataulut elävät ja kalusto liikkuu jatkuvasti. Kun meri on työpaikka, töitä tehdään kirjaimellisesti luonnon armoilla.
Lönnqvist on viettänyt käytännössä koko työuransa maan ja veden rajapinnassa. Ruoppaukseen erikoistuneen yrittäjän työpäivät kuluvat lauttojen, kaivinkoneiden, satamien, siltojen ja mutaisten rantojen keskellä.
Työ on raskasta, kallista ja toisinaan vaarallista, mutta työstä puhuessa Lönnqvistin kasvot kirkastuvat helposti hymyyn.
Kun ollaan kauempana rannasta, ruoppaus tehdään lautalta käsin. Kuvan lautta on kalustosta pienempi. Kuva: Kimmo HaimiKonemiehen ura alkoi Juhan vielä opiskellessa ammattikoulussa. Hän suostutteli isänsä ostamaan James-traktorikaivurin, jolla teki töitä niin kotitilalla kuin vähän naapureillekin.
”Siitä se lähti vähitellen kasvamaan”, kertoo Juha.
Ratkaiseva askel oli ensimmäisen telakaivurin hankinta. Kaikki eivät pitäneet sitä järkevänä.
”Moni kysyi, että oletko hullu, kun luovut traktorikaivurista.”
Suunta oli kuitenkin jo selvä. Tavallinen maanrakennus ei kiinnostanut yhtä paljon kuin vesityöt. Pian mukaan tuli ensimmäinen lautta, vaikka sille ei ostohetkellä ollut tiedossa vielä yhtäkään työmaata.
”Se oli vähän sellainen riskiveto. Ajattelin, että jos vesihommiin haluaa, niin kalustoa pitää olla.”
Lauttaan on kiinnitetty pysyvästi pitkäpuominen Volvo EC360 -kaivinkone. Kuva: Kimmo HaimiTyötä alkoi löytyä. Samalla karttui kokemus siitä, miten erilainen elementti vesi on verrattuna tavalliseen maarakennukseen.
Ensimmäinen suuri vesirakennustyö, Särkisalon ja Kaukassalon välinen siltaurakka, on jäänyt erityisesti mieleen. Ruoppauslautassa on kaksi järeää tukijalkaa, jotka painetaan hydrauliikalla pohjaan. Näin lautta pysyy vakaana ja kaivukone pystyy työskentelemään.
Tuossa siltatyössä toinen jalka ei toiminut.
”Kaivaminen oli aika epävakaata koukkimista. Mutta saatiin se silti tehtyä, ja siinä oppi paljon.”
Veden alta kaivettavat massat lastataan ensin lauttaan, jolla ne kuljetetaan pois paikalta. Kuvassa näkyy toinen lautan 15 metriä pitkistä tukijaloista, jotka lasketaan ruoppauksen ajaksi merenpohjaan. Kuva: Kimmo HaimiVesielementti ei anna virheitä helposti anteeksi. Vaikka rantaa ruopatessa kaivinkoneessa olisivat leveät telat ja niiden alla tukilevyjä, pehmeä pohja voi upottaa raskaan koneen.
Siirtomatkoilla taas myrskyt ja mainingit voivat tehdä kaluston siirtämisestä vaarallista.
Pohjanlahdella Kemin majakan työmaalla sääolosuhteita piti seurata tarkasti. Jos myrsky näytti lähestyvän, kalusto oli hinattava avomereltä suojaan.
”Sieltä oli neljän tunnin hinausmatka suojaan. Sinä aikana myrsky ehti jo nousta. Vaikka lautta ja hinaaja ovat isoja, kyllä se silti pelottavaa oli. Ruoppaustyöt satamissa ovat paljon rauhallisempia.”
Nykyään tekniikka helpottaa työtä merkittävästi. Ruoppauksessa kauhan sijainti ja pohjan muodot näkyvät kuljettajalle reaaliajassa.
”Ennen sai enemmän arvailla ja varmistella, että haluttu syvyys varmasti saavutetaan.”
Silti työssä tulee edelleen vastaan yllätyksiä. Pohjasta voi nousta lähes mitä tahansa ankkuriketjuista romuun. Aurajoen perkauksen yhteydessä kaikki ruopattava maa-aines piti seuloa mahdollisten arkeologisten löytöjen varalta.
”Ei siellä mitään löytynyt. Näki kyllä, että paikkaa oli ruopattu aiemminkin ja pois kaivettu aines oli joen tuomaa lietettä.”
”Jos vesihommiin haluaa, niin kalustoa pitää olla.”
Ruoppauksessa käytettävä kalusto on kallista ostaa ja vielä kalliimpaa ylläpitää. Lautat, hinaajat ja erikoisvarustellut kaivinkoneet vaativat jatkuvaa huoltoa.
”Jo yhden lautan osalta pelkkä hiekkapuhallus ja maalaus maksaa noin 35 000 euroa. Pakko se on kuitenkin tehdä, sillä muuten suolavedessä kalusto happanee nopeasti.”
Työssä käytetyt kaivinkoneetkin ovat tavallista järeämpiä: pitkät puomit, iso teho ja suuri ulottuvuus ovat välttämättömiä, jotta työtä pystyy tekemään.
Projektien mittaluokka voi olla valtava: ”Puhutaan sadoistatuhansista siirrettävistä kuutioista ja pitkistä urakoista.”
Yksityisten rantojen kunnostus tehdään yleensä rannalta käsin pitkäpuomisella telakaivinkoneella. Kuva: Kimmo HaimiTyökohteina on myös yksityisten rantojen kunnostuksia. Selkeissä kohteissa pienempiä ruoppauksia saa tehdä 500 kuutiometriin asti ilmoittamalla asiasta kuukautta aikaisemmin viranomaisille ja vesialueen omistajalle.
Tätä suuremmat työt vaativat aluehallintoviraston vesitalousluvan. Jo lupa maksaa tuhansia euroja, ja päätöstä voi joutua odottamaan pitkään. Käytännössä siksi pysytään yleensä 500 kuution rajoissa.
Kustannuksia on vaikea arvioida tuntematta kohteen olosuhteita.
”Nyrkkisääntönä voi sanoa, että hintaluokka on usein 5 000–10 000 euroa.”
Hintaan vaikuttavat monet käytännön asiat: pääseekö rannalle koneilla ja löytyykö läheltä paikkaa, johon massat voidaan läjittää.
”Koronan aikaan yksityisten rantojen ruoppauksia oli paljon, mutta työt ovat sittemmin vähentyneet.”
Koneellinen ruoppaus, myös imuruoppaus, on sallittua vain 1.9.–30.4. välisenä aikana, joten työt painottuvat syksyyn, talveen ja kevääseen.
Lönnqvistin yrityksen uusin tukikohta on Salossa sijaitseva Ranmarina, entinen venetelakka. Ennen telakkatoimintaa alueella toimi 1800-luvun lopulla perustettu Hakkalan höyrysaha, joka lopetti toimintansa vuonna 1963.
Hakkalan höyrysaha vuonna 1930 kuvattuna. Kaksi keskellä näkyvää rakennusta on yhä olemassa, mutta lautatapuleiden paikalla on nykyisin kalustohalli. Kuva: ELKA arkistoLönnqvist osti alueen hiljattain.
Sijainti on yritykselle ihanteellinen. Kalustolle löytyy kunnolliset säilytys- ja huoltotilat. Aluetta on kunnostettu paljon.
”Vähän huonoon kuntoon paikat olivat päässeet. Pelkästään laitureiden korjaukseen kului viisi kilometriä painekyllästettyä lankkua.”
Ranmarina toimii suojaisena satamana ja kaluston huolto- ja säilytyspaikkana. Alueella on paljon laitureita venetelakka-ajan jäljiltä. Kuva: Kimmo HaimiRanmarinasta on vain kymmenen minuutin venematka Lönnqvistin kotiin. Talon isoista ikkunoista avautuu merinäköala läheiselle lahdelle.
”Minulle tämä on paras paikka asua: tilaa on, sauna rannassa, ja töihin pääsee autolla tai veneellä.”
Vaikka koti on rauhallinen tukikohta, Juha joutuu olemaan sieltä paljon poissa. Liikkuva keikkatyö tarkoittaa öitä matkailuautossa ja viikkoja poissa kotoa. Perhe on saanut sopeutua, eikä työrytmi sovi kaikille työntekijöillekään.
Silti eläkeikää pikkuhiljaa lähestyvä yrittäjä ei puhu hidastamisesta.
”Mitä muutakaan sitä tekisi? Tämä on sitä, mitä haluan tehdä.”
Juha Lönnqvist
Perheeseen kuuluu avovaimo ja jo aikuiset lapset.
Syntynyt 1965 Särkisalossa.
On koulutukseltaan maatalouskonekorjaaja.
Harrastaa töitä.
Yrittäjänä Kaivinkoneurakointi Lönnqvist Oy:ssä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
