• Verkkouutiset: Näin jouluruokien hinnat ovat muuttuneet

    Suklaa ja kahvi ovat aiempaa kalliimpia, kun taas kalan ja vihannesten hinnat ovat laskeneet.
    Kalan hinta on laskenut vuodessa keskimäärin pari prosenttia. Edullinen herkku kala ei silti vieläkään ole, sillä vuosikymmenen vaihteesta kalatuotteet ovat kallistuneet liki kolmanneksella.
    Kalan hinta on laskenut vuodessa keskimäärin pari prosenttia. Edullinen herkku kala ei silti vieläkään ole, sillä vuosikymmenen vaihteesta kalatuotteet ovat kallistuneet liki kolmanneksella.  Kuva: Jaana Kankaanpää
    Koti|Ruoka
    22.12.202516:50
    Katja Lamminen

    Elintarvikkeiden hinnat ovat tänä vuonna nousseet kauttaaltaan noin kaksi prosenttia.

    Suomen luonnonvarakeskuksen eli Luken erikoistutkija Hanna-Maija Karikallio kertoo Verkkouutisille, että kinkun hinta on noussut puoli prosenttia. Samalla kuitenkin suomalaisten ostovoima on kasvanut.

    Joulupöydän laatikot ovat tänä vuonna saman hintaisia kuin viime vuonna. Itse alusta asti tekevä pääsee halvemmalla, sillä vihannesten hinnat ovat laskeneet noin viisi prosenttia viime vuodesta.

    Myös kalan hinta on laskenut pari prosenttia. Edullinen herkku kala ei silti vieläkään ole, sillä vuosikymmenen vaihteesta kalatuotteet ovat kallistuneet liki kolmanneksella.

    Esimerkiksi kirjolohen mätiä on voinut saada noin 40 euron kilohintaan vuonna 2019, mutta nyt se maksaa edullisimmillaan noin 60 euroa.

    Erityisen paljon on kallistunut naudanliha, 22 prosenttia viime vuodesta. Myös suklaan ja kahvin hinta on noussut lähemmäs kolmanneksen.

    Ensi vuodelle Karimaa odottaa maltillista kahden prosentin kasvua ruuan hintaan.

    Tästä pääset Verkkouutisten juttuun.

    Lisää aiheesta
    • Ruuan kuluttajahinta vähittäiskaupoissa on noussut tänä vuonna noin kaksi prosenttia, kertoo ETL.

      Elintarviketeollisuus | Elintarvikeala kiihdytti investointeja – kannattavuus nousussa, työpaikkoja ennätysmäärä

    • Ruokahistorioitsijan mukaan tällä hetkellä eletään murrosvaihetta, jossa punnitaan joulukinkun tulevaisuutta.

      Ruoka | Yhä joulun kunkku?

      Tilaajalle
    • Kinkkuja on paljon erilaisia. Paino voi antaa osviittaa siitä, mitä osia kinkku sisältää.

      Elintarviketeollisuus | Tunnetko joulukinkkujen erot? Tästä syystä luullinen kinkku on asiantuntijan ehdoton suosikki

    • Nappaa talteen perinteiset joulureseptit.

      Ruoka | Ota talteen kaikki joulun luottoreseptit: Perunalaatikko, kala, rosolli ja paljon muita

    • Kinkkua kannattaa paistaa hieman matalammassa lämpötilassa uunissa.

      Sähkö ja lämmitys | Näin säästät rahaa kinkun paistamisessa

    • Joulukinkun lämpötilan kanssa kannattaa olla tarkkana.

      Ruoka | Joulukinkun paisto-ohje – näin onnistut varmasti

    • Suomalaiset suosivat kotimaisia kinkkuja.

      Ruoka | Jos joulupöydässä on kinkku, se on kotimainen – kinkun suosio ei osoita laantumista

    Artikkelin aiheet
    hinnat
    jouluruoka
    Luke
    Joulu
    Kalat
    Ruoka ja juoma
    Jouluruoka
    Sianliha
    Kala- ja äyriäistuotteet
    Ostosten tekeminen
    Juhla-ateriat
    Jouluperinteet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Kulttuuri | Pariskunta perustaa karjatilan, vaikka kumpikaan ei tunne maataloutta

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle