
Netflixissä pian pyörivän Pikku Siperia -elokuvan yksi teema on isyyden haasteet. Ohjaaja Dome Karukoskelle asia on läheinen, sillä hän tutustui paremmin yhdysvaltalaiseen näyttelijäisäänsä George Dickersoniin vasta 14-vuotiaana.
Karukosken äiti Ritva Karukoski työskenteli kirjeenvaihtajana Kyproksella, kun hän tapasi Dickersonin. Tämä oli tuolloin toimittaja itsekin. Dome, oikealta nimeltään Thomas August George, syntyi loppuvuodesta 1976.
Dickerson joutui kidnapatuksi Beirutissa kahden muun henkilön kanssa. Amerikkalaisena George jätettiin henkiin, muut teloitettiin. Hänet evakuoitiin Ammaniin, minkä jälkeen hän lähti takaisin Yhdysvaltoihin ja Ritva Karukoski Suomeen.
Dickerson aloitti Yhdysvalloissa uuden elämän ja ryhtyi 43 vuoden iässä näyttelijäksi. Hänet muistetaan muun muassa Hill Street Blues -sarjasta sekä elokuvista Cutterin kosto (1981), Psyko II (1983), Väkivallan vihollinen 4 (1987) ja Blue Velvet – ja sinisempi oli yö (1986).
Yhteydenpito Dome Karukosken äitiin jäi, eikä suhdetta poikaan syntynyt. Teini-ikäisenä alkanut yhteydenpito jatkui, ja loppujen lopuksi heistä tuli varsin läheiset.
”Hän oli hyvin anteeksipyytäväinen, että oli ollut poissa elämästäni. Isällä oli omat haasteensa elämässään, eikä hän ehkä siksi pystynyt aiemmin ottamaan lisälapsen taakkaa.”
Keski-iässä isä oli lähes hämmästyttävän paljon samannäköinen kuin Karukoski on nyt.
Varhaiset vuodet Kyproksella toivat luonteeseen sosiaalisuutta.
Varhaisista vuosista Kyproksella Karukoski ei paljon muista.
”Joitain pieniä välähdyksiä, joissa korostuvat sosiaalisuus ja aurinko. Tuo ehkä selittää myös omaa sosiaalista luonnettani.”
Karukoskella on tyttö ja poika. Hän on eronnut lasten äidistä, mutta suhde 6- ja 11-vuotiaisiin lapsiin on tiivis. Asunto on Helsingin Töölössä paljolti lasten vuoksi.
”Jos nyt aloittaisin asioita uudelleen, en perustaisi enää kotia Helsinkiin. Pikku Siperiaa kuvatessa Pohjois-Karjalassa tuli taas mieleen, kuinka hienoa on kävellä ulos ja olla saman tien luonnon keskellä – on lenkkipolut ja ladut”, sanoo Lepsämässä suuren osan lapsuutta ja nuoruutta asunut Karukoski.”