Kotitilan jatkaminen oli varteenotettava vaihtoehto, mutta Keskitalo päätti kuitenkin pyrkiä Helsingin yliopiston teologiseen tiedekuntaan. Kuva: Timo Heikkala
Perintömetsä oli piispa Jukka Keskitalolle liian rakas myytäväksi, työurallaan maitotilan poika on tullut ”koko ajan kotiin päin”
Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo harkitsi aikoinaan vakavasti, että olisi jäänyt kotitilansa jatkajaksi.TilaajalleOulu
Piispa Jukka Keskitalo omistaa 25 hehtaaria metsää Torniossa. Sitä hän hoitaa viljelyn ja varjelun periaattein. Keskitalo kuvattiin huhtikuun lopussa Oulun Lintulammella. Kuva: Timo HeikkalaSinisorsat alkavat pikkuhiljaa etsiä pesäpaikkaa lammen sulasta rannasta, ja auringonpilkahdus lämmittää jo poskia. Kevät tekee viimein tuloaan myös pohjoiseen.
Olen kutsunut Oulun hiippakunnan piispan Jukka Keskitalon luonnon äärelle, Lintulammen nuotiopaikalle, sillä hän on puhunut kauniisti suhteestaan metsään.
Missä olisikaan parempi paikka jatkaa aiheesta kuin nuotion äärellä?
”Enemmän pitäisikin istua laavuilla keskustelemassa kasvokkain kuin kommentoida somessa”, Keskitalo pohtii.
Metsän eri käyttömuotojen yhteensovittaminen on tuttu palapeli myös seurakunnissa, ja keskustelu on paikoin polarisoitunutta.
”Seurakuntia tarkkaillaan aivan erityisesti. Monet haluaisivat suojella isonkin osan seurakuntien metsistä, mutta metsillä on iso taloudellinen merkitys.”
Monella seurakunnalla varsinkin Itä- ja Pohjois-Suomessa on mittava metsäomaisuus. Puunmyyntituloilla muun muassa katetaan rakennusten ylläpito- ja korjauskustannuksia sekä lämmityskuluja.
”Enemmän pitäisi istua laavuilla keskustelemassa kasvokkain kuin kommentoida somessa.”
Keskitalosta tuli metsänomistaja noin viisi vuotta sitten, kun hän lunasti sukunsa perintömetsän itselleen.
Hän varttui Tornion Karungissa viisilapsisen perheen kuopuksena. Perheellä oli noin kymmenen lypsylehmän maitotila, ympärillä peltoa ja metsää.
”Nuorimpana olen pisimpään auttanut vanhempiani tilan töissä. Opiskelukesinäni autoin vielä rehunteossa”, Keskitalo kertoo. Ensimmäiset palkkansa hän on ansainnut lomittajana.
Nuorena hän harkitsi vakavasti ryhtyvänsä vanhempiensa työn jatkajaksi, mutta hengellinen kutsumus lukioikäisenä vei hänet Helsinkiin opiskelemaan papiksi.
Myöhemmin, kun Keskitalon molemmat vanhemmat olivat kuolleet ja tila oli jäänyt kuolinpesän omistukseen, sisarukset keskustelivat metsien myynnistä.
”Ostotarjouksia oli, mutta minä en pystynyt luopumaan maista”, hän sanoo. Metsään oli niin vahva tunneside.
”Ostotarjouksia oli, mutta minä en pystynyt luopumaan maista.”
Metsätila on melko pieni, 25 hehtaaria, mutta sisältää monenlaista luontotyyppiä.
”Pienessä mittakaavassa koetan yhdistää viljelyn ja varjelun periaatetta”, Keskitalo kuvailee. Ajatus tulee Raamatun luomiskertomuksesta.
”Siinä annettiin ihmiselle lupa hyödyntää luontoa ja saada siitä elantoa. Varjelu taas on suojelemista. Ihminen ei saa tuhota luontoa, vaan se pitää säilyä seuraaville sukupolville.”
Jukka Keskitalo
Syntynyt 1962 Tornion Karungissa.
Koulutukseltaan teologian tohtori.
Valittiin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Oulun hiippakunnan piispaksi vuonna 2018.
Asuu vaimonsa kanssa Oulussa. Kolme aikuista tytärtä ja kuusi lastenlasta.
Harrastaa metsästystä, mökkeilyä, hiihtoa, kävelyä ja lukemista.
Jo pikkupoikana Keskitalo oli mukana istuttamassa taimia. Hiljattain hän oli harventamassa metsäkuviota, jonka oli itse aikoinaan istuttanut.
Metsässään olevan puronvarren ja lammen ympäristön hän on rajannut metsänhoidon ulkopuolelle.
”Metsässä liikkuminen on minulle myös hengellisyyden lähde. Metsässä on kuin Luojan puhuttelussa.”
15-vuotiaana Keskitalo suoritti metsästyskortin. Metsästyskaverina oli suomenajokoira.
Harrastus oli pitkään tauolla, mutta Ouluun muuton jälkeen Keskitalo liittyi jälleen kotipaikkansa metsästysseuraan, Kukkolan Erämiehiin.
Torniossa hän kulkee varsinkin syysviikonloppuisin hirvijahtien aikaan.
Koronakeväänä 2020 Keskitalo löysi lähiluonnon, kuten niin moni muukin suomalainen. Sanginjoen retkeilyreitit tulivat tutuiksi.
”Metsässä liikkuminen on minulle myös hengellisyyden lähde. Metsässä on kuin Luojan puhuttelussa”, piispa kuvailee.
Luontohengellisyys on nosteessa, eikä Keskitalo vastusta ajatusta metsäkirkosta. Hänelle itselleen kirkko tarkoittaa kuitenkin rakennusta.
Piispan työhön kuuluu paljon ihmisten kohtaamista. Keskitaloa ilahduttaa, kun uusi kirkkoherra otetaan lämpimästi vastaan ja kirkko on täynnä. Kuva: Timo HeikkalaPiispan arki vaatii paljon liikkumista, sillä Oulun hiippakunta ulottuu Keski-Pohjanmaan Perhosta Utsjoelle Ylä-Lappiin.
Hiippakuntaan kuuluu 62 seurakuntaa. Piispa on alueen hengellinen ja hallinnollinen johtaja.
”Teen paljon seurakuntavierailuja, toimitan jumalanpalveluksia ja kohtaan ihmisiä.”
Haastattelua edeltävällä viikolla Keskitalo vieraili Utsjoella piispantarkastuksessa. Matkallaan hän tapasi niin kunnanjohtoa kuin paikallista baariparlamenttia. Pilkilläkin hän ehti käydä Nuorgamin kyläläisten kanssa.
Työhön kuuluu myös mediasuhteiden hoitoa ja kirkkoon liittyviä keskusteluja.
Juuri nyt evankelis-luterilaisessa kirkossa puhuttaa avioliittokäsitys, josta kirkolliskokous keskustelee toukokuun puolivälissä.
Keskitalo oli yksi piispoista, jotka esittivät, että kirkkojärjestykseen lisättäisiin säännös rinnakkaisista avioliittokäsityksistä. Toisessa avioliitto ymmärretään miehen ja naisen välisenä ja toisessa kahden henkilön välisenä. Käsitykset ovat teologisesti eri tavoin perusteltuja.
Mikäli kirkolliskokous hyväksyy esityksen, kirkossa voidaan jatkossa vihkiä avioliittoon samaa sukupuolta oleva pari.
”Itse olen perinteisen avioliittokäsityksen kannalla, mutta ymmärrän, että moni katsoo asiaa toisesta näkökulmasta”, piispa toteaa.
Hän uskoo, että rinnakkaismalli voisi toimia, eikä näe, että se repisi kirkkoa ”ainakaan enemmän kuin nyt”.
Avioliittokysymyksen saamasta valtakunnallisesta mediahuomiosta huolimatta eniten seurakuntalaisia kiinnostavat omaan lähipiiriin liittyvät asiat.
”Maaseudulla minulle tullaan puhumaan erityisesti sosiaali- ja terveyspalveluista, vaikka ne eivät tavallaan minulle kuulu. Palveluiden loitontumisesta ollaan tosi huolissaan.”
Ihmisiä ihmetyttävät vuodeosastojen lakkautukset, minkä seurauksena vanhuksia kuskataan kauas omaisistaan.
Piispa Keskitaloa harmittaa, miten paljon avioliittokeskustelu on vienyt kirkon energiaa. Hän toivoo, että kahden rinnakkaisen käsityksen malli toisi rauhan. Kuva: Timo HeikkalaKeskitalon lapsuuden perhe ei ollut erityisen uskonnollinen. Kirkossa käytiin jouluna ja ehkä pääsiäisenä sekä häissä ja hautajaisissa.
Kodinperintönä ei tullut herätysliiketaustaa, mutta hänellä on lämpimät suhteet muiden muassa vanhoillislestadiolaiseen herätysliikkeeseen. Tulevana kesänä hän vierailee pyynnöstä Suviseuroissa.
Oulun hiippakunnan alueella vahvoja ovat myös herännäisyys ja viidesläisyys.
”Herätysliikkeet rikastuttavat kirkkoa, mutta aiheuttavat myös jännitteitä”, Keskitalo pohtii.
”En ole tietoisesti halunnut sitoutua mihinkään liikkeeseen.”
Metsä on Jukka Keskitalolle paitsi harrastuspaikka, myös hengellisyyden lähde. Kuva: Timo Heikkala36 vuotta pappina toiminut Keskitalo kuvailee tulleensa ”koko ajan kotiin päin”.
Valmistuttuaan Helsingin yliopistosta hän työskenteli noin 20 vuotta Jyväskylässä eri tehtävissä.
Sen jälkeen tie vei yhdeksäksi vuodeksi takaisin Helsinkiin Kirkkohallituksen kansliapäälliköksi.
Oulun hiippakunnan piispana hän on toiminut kuusi vuotta.
”Tuntuu hyvältä asua jälleen pohjoisessa Helsingissä ja Jyväskylässä vietettyjen vuosien jälkeen”, hän toteaa.
Rinnalla on opiskeluajoista lähtien kulkenut Marja-puoliso, joka toimii nykyään sairaalapastorina Oulun yliopistollisessa sairaalassa.
Pariskunnalla on kolme tytärtä, joista nuorin on adoptoitu Kiinasta. Sukuun on siunaantunut myös kuusi lastenlasta, iältään 5–10-vuotiaita, joten kohtaamisissa riittää vilskettä.
Karungin kotitilan pellot ovat vuokralla ja aktiiviviljelyssä. Omat kesäperunat piispa viljelee perheen mökillä Laukaassa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
