• Jatkuva kasvatus lisää suosiota seurakunnissa – kirkko hakee metsissään viljelyn ja varjelun tasapainoa

    Metsäomaisuuden hoito voi olla kimmoke pyrkiä vaikuttamaan kirkon päätöksentekoelimiin.
    Tilaajalle
    Metsillä on tärkeä merkitys monen seurakunnan taloudelle. Puunmyynnillä katetaan muun muassa rakennusten lämmitys- ja korjauskustannuksia.
    Metsillä on tärkeä merkitys monen seurakunnan taloudelle. Puunmyynnillä katetaan muun muassa rakennusten lämmitys- ja korjauskustannuksia. Kuva: Tuomo Kesäläinen
    Metsä|Metsänhoito
    22.3.202407:00
    Suvi Jylhänlehto
    Utajärvi

    Kristinuskoon kuuluva viljelyn ja varjelun periaate pitää edelleen pintansa.

    ”Molemmista kannattaa pitää huolta ja löytää niiden välille tasapaino”, Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja Petteri Taalas sanoo. Hän puhui seurakuntien metsäseminaarissa Rokualla tiistaina.

    Seminaarin järjestivät Oulun ja Kuopion hiippakunnat, joissa metsäomaisuudella on merkittävä rooli seurakuntien taloudelle. Kuuntelemassa oli etenkin kirkon luottamushenkilöitä ja seurakuntien talouspäälliköitä.

    Kirkko haluaa hoitaa metsiään ekologisesti, taloudellisesti, kulttuurisesti ja sosiaalisesti kestävästi, mikä ei ole ihan helppo yhtälö.

    ”Ilmastonmuutos ja lajikato haastavat seurakuntia. Metsiä hoidetaan seurakunnissa vastuullisesti, mutta osaamista pitää jatkuvasti kehittää”, Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen toteaa.

    Kestävyyden määrittelyssä sosiaalinen ja kulttuurinen ulottuvuus jäävät usein ekologisen ja taloudellisen jalkoihin.

    Metsillä voidaan katsoa olevan myös hengellinen merkitys, tutkija Anna Lintunen Helsingin yliopistosta muistuttaa. Hän toimii kirkon ympäristötyön seurantaryhmän puheenjohtajana.

    Vaikka seurakuntien metsäomaisuus on suhteellisen pieni, kirkko on merkittävä arvovaikuttaja.

    Metsäkeskuksen tilastojen mukaan seurakunnat omistavat Suomessa metsää yhteensä noin 157 000 hehtaaria. Se on noin 0,6 prosenttia Suomen metsäpinta-alasta.

    Vaikka seurakuntien metsäomaisuus on suhteellisen pieni, kirkko on merkittävä arvovaikuttaja.

    ”3,6 miljoonaa suomalaista kuuluu kirkkoon ja yli 70 prosenttia ikäluokan nuorista käy rippikoulun”, Lintunen toteaa.

    Kirkko on määritellyt tavoitteekseen olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Kirkkohallituksen mukaan kirkon hiilijalanjälki on ollut hienoisessa kasvussa viime vuodet, mutta laskentaa tarkennetaan parhaillaan Suomen ympäristökeskuksen kanssa.

    Ylivoimaisesti eniten ilmastopäästöjä aiheutuu rakennusten lämmityksestä sekä niiden rakentamisesta, korjaamisesta ja kunnossapidosta.

    Luonnonvarakeskus selvitti kirkon metsien hiilinieluja vuonna 2021. Hakkuut vähentävät hiilivarastoja, mutta Lintunen korostaa seurakuntien omien tavoitteiden määrityksen tärkeyttä, kun metsäsuunnitelmia laaditaan.

    Ilmastonmuutoksen vaikutuksia

    Suomessa ilmasto lämpenee kaksi kertaa enemmän kuin maapallolla keskimäärin. Talvella lämpötilan nousu voi olla jopa kolminkertainen keskiarvoon nähden.

    Talvisateet lisääntyvät. Se tietää Lappiin yhä enemmän lunta ja Etelä-Suomeen yhä enemmän vettä.

    Paikalleen jämähtäneet säätilat, kuten pitkät pakkasjaksot ja kuivat hellejaksot, yleistyvät.

    Maaperän kuivuus vaikeuttaa maanviljelyä ja metsän kasvua.

    Lähde: Petteri Taalas, Ilmatieteen laitos

    Seurakuntien metsien käyttöön liittyy enemmän odotuksia kuin yksityisten metsiin, Metsäkeskuksen johtava metsänhoidon asiantuntija Markku Remes toteaa.

    Kirkon metsistä ovat kiinnostuneet myös luontojärjestöt. Esimerkiksi WWF kannustaa viestinnässään vaikuttamaan seurakuntien organisaatioon ja metsäsuunnitelmiin sekä ottamaan kantaa julkisuudessa.

    ”Seurakuntien metsien käyttöön liittyy enemmän odotuksia kuin yksityisten metsiin.” Markku Remes

    Remes kertoo, että osa seurakunnista on siirtynyt käyttämään pääasiassa jatkuvaa kasvatusta. Avohakkuun välttävä metsänkasvatustapa sopii Remeksen mukaan erityisesti turvemaille sekä metsiin, joissa on jo valmiiksi kerroksellisuutta.

    Sen sijaan esimerkiksi juurikäävän vaivaamilla mailla jatkuvaa kasvatusta ei kannata harjoittaa.

    ”Monimuotoisuudesta on huolehdittava myös jatkuvan kasvatuksen hakkuissa”, hän muistuttaa.

    Seurakuntien metsät ovat pääosin tasaikäisiä. Kaksi kolmasosaa seurakuntien metsistä on varttuneita kasvatusmetsiä tai uudistuskypsiä. Varttuneiden metsien osuus on selvästi valtakunnan keskiarvoa suurempi.

    Remes antaa seurakunnille synninpäästön: ”Metsävaratietojen mukaan seurakuntien metsiä on hoidettu kestävästi.”

    Lisää aiheesta
    • Viitasaaren seurakunta omistaa lähes kokonaan 161 hehtaarin laajuisen Viitasaaren, puhekielessä Vanhan kirkkosaaren, jossa kolme ensimmäistä kirkkoa sijaitsivat.

      Talous | Kirkolla on mittava metsäomaisuus, jota luontoaktiivit himoitsevat suojeltavaksi

      Tilaajalle
    • Matti Äijö ja Aku Äijö (vas.) ovat suunnitelleet metsätilan sukupolvenvaihdosta huolella.

      Politiikka | Yhä isompi osuus metsätiloista jäämässä perikuntien haltuun − sukupolvenvaihdosten määrän romahdus pitää ottaa vakavasti

    • Suomalaiset ymmärtävät edelleen metsien hoidon ja käytön merkityksen yhteiskunnan hyvinvoinnille.

      Metsä | Valtaosa pitää metsien talouskäyttöä tärkeänä, avohakkuita vastustavat etenkin metsää omistamattomat

      Tilaajalle
    • Kirkon pitää Aleksi Stenbergin mielstä mennä sinne missä on avuntarvitsijoita, panostaa tavoittaviin työmuotoihin ja huolehtia yhteiskunnan väliinputoajista.

      Yhteiskunta | Lukijalta: Kirkolla on tärkeä paikka suomalaisten elämässä

    • Kansankirkkoa ravistelee historiallisen hajaannuksen mahdollisuus. SLEY ja Kansanlähetys voivat menettää asemansa kirkon virallisina lähetysjärjestöinä.

      Kulttuuri | Venäjällä vihityt ”villit papit” ja naispappeuden vastustaminen uhkaavat viedä kahdelta lähetysjärjestöltä kirkon tuen ja yhteensä miljoonien rahoituksen

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla