Pitkään pöntössä viihtynyt viirupöllöpariskunta saa asua vastaisuudessakin rauhassa, sillä Risto aikoo säästää ”pöllömetsän”. Kuva: Johannes Wiehn
Risto Kauppila hoitaa sukunsa perintömetsiä Kouvolassa ‒ videolla hän esittelee komean kuusikkonsa sekä valtavan siirtolohkareen
Risto Kauppilan rakkaimmat metsät ovat vanhalla kaskimaalla, jonka kuusikoihin hän päästi nuorena poikana perheen lehmät laiduntamaan.Tilaajalle
”Minusta on mukava katsella, kuinka metsä kasvaa”, Risto Kauppila sanoo. Kuva: Johannes WiehnOn se iso. On se valtava. Risto Kauppilan metsässä oleva siirtolohkare olisi haaste kiipeilyn harrastajalle. Pystysuoraa kiveä ei ole mitattu, mutta se on hyvinkin seitsemän metriä korkea.
Järkäleen toisella puolella on kumpu ja sen päällä lahot tikkaat.
”Nikkaroin nämä, kun tyttärenpoika oli kaksivuotias. Siitä on nyt kymmenen vuotta.”
Isoisä ja lapsenlapsi tulivat mökiltä iltakävelyille ja kiipesivät lohkareen päälle kuuntelemaan kiven toistamaa kaikua.
”Hauskaa oli. Tultiin muina miehinä pois eikä kerrottu, mitä jännää oli tehty.”
Kauppila seisoo kiven vierellä ja osoittaa sekametsää, joka on niin tiheää, ettei sen sisälle näe.
”Tuo pitäisi harventaa, jos miettii sitä talousmetsänä”, Kauppila sanoo ja toteaa, ettei selkä tahdo leikkauksen jäljiltä kestää moottorisahahommia.
Kun katsetta kääntää vähän, näkee hoidettua männikköä.
”Järkevän näköinen harvennus. Tein sen kaksi vuotta sitten ja ajoin rangat itse pois. Viime vuosien ilmiö on se, että harvennukset tehdään isoilla koneilla ja liian harvoiksi. Näyttää siltä kuin metsään jää vain puu sinne ja toinen tänne.”
Kirjanpainajien kirous
Siirtolohkare on Risto Kauppilan mökkitien varrella. Nykyinen mökki nousi oman metsän hirsistä Kääpälän Holmanrantaan vuonna 2011.
Kauppila on Valkealan Kääpälästä kotoisin, ja Kääpälässä ovat olleet myös suvun metsät. Holmanrannan toisella puolella siintää Vekaranjärven varuskunta.
”Sen ykköskasarmi on entisillä maillamme”, Kauppila sanoo.
Pakkolunastuksen myötä valtio antoi Tuohikotista 60-luvun alussa 11 hehtaaria vastikemaata tuolloin alaikäiselle Kauppilalle. Mökkinsä ympärillä hänellä on noin 30 hehtaaria suvun perintömetsiä.
”Ostin aikoinaan kahden sisarukseni osuudet itselleni. Lisäksi olen hankkinut metsiä muualta Kääpälästä, Elimäen Ratulasta sekä Savitaipaleelta. Metsä on merkittävä hyvän olon tuottaja”, Kauppila toteaa ja muistelee, kuinka tarkka äiti oli metsistään.
”Aukkoa ei saanut koskaan hakata, paitsi jos tuli rahan tarvetta. Ja silloin se piti hakata niin, ettei äiti nähnyt sitä mökkitieltä.”
Äidin mielestä aukot olivat rumia, ja samoin tuumii poika. Kauppilaa harmittaa, että hän joutui hakkauttamaan viime vuonna mökkitien varrelta kaksi hehtaaria kuusikkoa kirjanpainajien takia.
”Kaveri huomasi tuhon ensin, kertoi, että kuusesi ovat ruskeina. Metsänhoitoyhdistys kävi tarkistamassa asian. Saman tien tehtiin puukaupat ja ilmoitus vakuutusyhtiölle.”
Hakkuu oli iso takaisku alueen luontoarvojen takia. Siinä oli suuri, koskematon sammalalue, ja Kauppila oli hakemassa metsää suojeluun. Lapset ja lapsenlapset ovat arvostelleet sitä, että metsä piti hakata. Heidän mielestä se olisi saanut harmaantua rauhassa.
”Uusi metsä saa lähteä kasvuun luontaisen uudistumisen kautta. Olen varma, että kolmessa vuodessa näin tapahtuu.”
Risto Kauppila
Ikä: 73
Kotikunta: Kouvola
Perhe: vaimo, kolme lasta ja viisi lastenlasta
Koulutus: rakennusmestari
Työura: Ekovillan perustaja, Hyötypaperin toimitusjohtaja
Metsät: reilut 100 hehtaaria Kouvolan Kääpälässä, Tuohikotissa ja Elimäellä sekä Savitaipaleella
Harrastukset: maantiepyöräily
Tiaisia ja pöllöjä
Nuorukaisena Kauppila valmistui metallimieheksi ja työskenteli peltitakomossa ennen kuin opiskeli Lappeenrannassa rakennusmestariksi.
”Menin vuonna 1976 töihin Polar-rakennusyhtiöille, mutta jossakin vaiheessa tuli ajatus yrittämisestä. Loukon Reijon kanssa aloimme tuoda mineraalivillaa Saksasta.”
Oma lämmöneristystehdas aloitti toimintansa vuonna 1985, ja Kauppila oli sen tuotantopäällikkö. Sama yritys tunnetaan nykyisin nimellä Ekovilla. Perustajat luopuivat omistuksistaan vuonna 2015. Työuransa Kauppila lopetti Hyötypaperin toimitusjohtajana.
Nykyisin hän on hallituksen puheenjohtajana parissa kiinteistöyhtiössä. Ja ryhtyy mieluisiin projekteihin. Kuten sellaiseen, että hankki Telialta käytetyn varavoimakoneen. Ystävä osti Jeepin. Kone vietiin Kiovaan ja lahjoitettiin lastensairaalaan. Jeepin sai Ukrainan armeija.
Töyhtötiainen tikittelee, kun Risto Kauppila nousee valkoisesta paketti-Mersusta ja tutkii metsurin aamulla kaatamaa kuusta.
”Pelkäsin taas kirjanpainajaa, mutta syynä on maannousemasieni tai jokin muu sairaus. Yläosa on täysin terve, mutta katkaisukohta on sisältä mätä.”
Lähellä on viirupöllön pönttö. Pöllöt ovat pesineet metsikössä vuosikymmenten ajan, eikä Kauppila haluaa kaataa puita ihan pöntön vierestä.
”Metsän kasvamisen seuraaminen on suuri nautintoni. Välillä meinaa auto luisua ojaan, kun ajelen mökkitietä ja katselen metsiäni.”
Utareet verillä tattien perään
Kauppila lataa rantasaunan tulipesään klapeja ja kertoo, että hänen lapsuudenperheensä lehmät kävivät juomassa nykyisessä mökkirannassa.
”Kesällä karja laidunsi metsässä ja niityillä ja yöt kotipellossa. Minun tehtäväni oli päästää lehmät aamulypsyn jälkeen metsään. Illansuussa metsästä kantautui hurja huuto, jos poika viipyi eikä ollut aukaisemassa veräjää.”
Syksyisin ilmeni ongelmia, kun lehmäntatteja nousi maasta.
”Lehmät tulivat ihan hulluiksi, silloin eivät piikkilangat niitä pidätelleet. Aidan taakse piti päästä tattien perään, ja pian oltiin utareet verisinä. Äitiä itketti.”
Kauppila, sisarussarjan nuorin, ajoi teini-ikäisenä halkoja laanille. Perheessä oli hevonen ja reki muttei miestä. Isä oli kuollut.
”Vähän vanhempana istutin maillemme 3 600 kuusentainta. Se oli oikea ratkaisu silloin. Nyt en välttämättä laittaisi kuusta kasvamaan kirjanpainajariskin takia.”
Kuusessa metsänomistajaa mietityttävät kirjanpainajien lisäksi harvennusten korjuuvauriot.
”Jos kuusikkoa harventaa vähän lumen aikana tai kesällä, ei käsittääkseni käy hyvin. Jopa kovan lumen aikana raskaan koneen paino voi jauhaa juuret rikki. Hyvä motomies huolehtii siitä, että pystyyn jäävien kuusien juurilla on talvihakkuussakin havuja”, Kauppila sanoo.
”Nuorten kuusikoiden harvennuksessa tulisi mielestäni suosia kevyitä hakkuu- ja ajokoneita”, Risto Kauppila katsoo. Kuva: Johannes WiehnAlaoksat ilmapuntareina
Risto Kauppila astelee mökkinsä vieressä olevaan kuusikkoon, jonka lapset ristivät aikoinaan Mustaksi metsäksi. Kuusikko, iältään jotakin 55 ja 70 vuoden väliltä, on kasvanut luontaisesti ja vauhdilla, sillä maa on entistä kaskipeltoa.
Siellä täällä on isojen kivien päälle pinottuja pienempiä kiviä, jotka lepäävät paksun sammalmaton sisällä. Ne on kerätty aikoinaan pois kaskiviljelysten tieltä.
Hyttysiä pörrää ympärillä, mutta se ei metsänomistajaa häiritse. Hän ihailee kuusien alaoksia, jotka ovat käpristyneet maata kohden. Ja käpristyvät vielä enemmän kosteuden mukaan.
”Ovat kuin ilmapuntareita”, Kauppila sanoo ja nuuhkaisee ilmaa.
”Kuusikon sisällä voi aistia eteerisiä tuoksuja varsinkin sateen jälkeen.”
Kaikki Kauppilan kuusikot ovat mökkitien varrella. Kirjanpainajatuhot hirvittävät häntä yhä niin paljon, että hän tutkii tilannetta viikoittain.
”Aika hyvin kyllä näkee, jos hyönteinen on mennyt puuhun. Musta piste kaarnassa, kaivuupölyä juurella, ulos pursuu pihkaa.”
Kauppila toivoo, että olisi olemassa sovellus, johon kuka vain voisi ilmoittaa havaintonsa kirjanpainajista. Metsänomistaja saisi heti tiedon, samoin ne, joilla on kuusikkoja lähellä.
”Ja jos samasta metsästä on jo kirjattu havainto, siitä voisi tulla kuittaus ilmoittajalle.”
Tien varressa on kaadettuja kuusia, jotka odottavat poisvientiä. Kauppilan sormet juoksevat vuosirenkaita pitkin. ”Tämä on 65-vuotias.” Kuva: Johannes WiehnYhteydenpito paremmaksi
Eläkeläisenäkin Kauppilalla on monta rautaa tulessa. Hän harmittelee mökkinsä pirtinpöydän äärellä, ettei ehdi perehtyä metsäasioihin niin perusteellisesti kuin haluaisi.
”Kun myy puuta, pitäisi ottaa selvää niin monesta. Aukkohakkuun jälkeistä uudistamista suositellaan, mutta eri asia on, kannattaako sitä aina teettää kustannusten takia.”
Metsänomistajana Kauppila arvostaa puunostajaa, joka tuo koko prosessin selvästi esille eikä ilmoita vain kauppasummaa. Varsinkin koronan jälkeen on menty siihen, että lähetetään vain sopimuspaperit, jotka allekirjoitetaan verkossa tunnistautumisen jälkeen.
”Yhteydenpito puun ostajan ja myyjän välillä on vähentynyt. Siitä voi seurata väärinymmärryksiä ja yllätyksiä. Tuleekin enemmän kuluja kuin tuloja, varsinkin harvennushakkuista.”
Viime kesällä tehty aukko on sankan ryteikön peitossa. Metsäyhtiö ilmoitti, että se jättää 30 prosenttia hakkuutähteistä metsään uuden kasvun varmistamiseksi.
”Pitäisi ehkä kuitenkin kysyä metsänomistajalta, haluaako hän, että risut jäävät metsään.”
Risto Kauppilan mielestä metsä on tärkeä muutenkin kuin vain talousmielessä.
”Metsän monimuotoisuus on itsessään arvo. Metsänomistaja voi päätöksillään vaikuttaa siihen, ettei ole lisäämässä luontokatoa.”
Riston vinkit
1. Metsänomistajan päätösvaltaa omaan metsäänsä tulee muiden kunnioittaa.
2. Metsänomistajan ei pidä unohtaa metsänsä luontoarvoja.
3. Hakkuuaukot eivät ole kaunista katseltavaa ainakaan kymmeneen vuoteen.
4. Kuusikkoja kannattaa harventaa vain paksun lumen aikana ja silloinkin varovasti.
5. Nykyisin kannattaa suosia sekametsiä.
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 8/2023.
Metsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
