Kajoskivet nauttivat työstä eläinten parissa. ”Tämä on elämäntapa ja lehmät kuin perheenjäseniä”, pariskunta sanoo. Kuva: Lari Lievonen
Halu palata sukutilalle iski muualla elettyjen vuosien jälkeen – ”Pelkäsimme, onko aika kullannut muistot”
Ajatukset siitä, kiinnostaako sukutilan toiminnan jatkaminen, saattavat muuttua rajustikin vuosien saatossa. Näin kävi Tornioon asettuneille Rantamaille sekä Lieksaan palanneille Kajoskiville.Tilaajalle
Lieksalaiset Marja ja Sami Kajoskivi valitsivat elämän maitotilalla kokeiltuaan työelämää ja asumista eri aloilla ja muualla Suomessa. Kuva: Lari LievonenEi enää takaisin Lieksaan, eikä ainakaan maatilalle.
Näin nuori pariskunta Sami ja Marja Kajoskivi ajattelivat vielä monta vuotta lähdettyään synnyinseudulta Pohjois-Karjalasta 2000-luvun alussa.
Vuonna 2016 he kuitenkin päätyivät tekemään sukupolvenvaihdoksen Marjan isän ja tämän veljen hoitamalla maitotilalla. Uusi pihatto valmistui vuonna 2020.
”Eikä olla kaduttu hetkeäkään”, Sami Kajoskivi vakuuttaa.
Päätös paluusta kypsyi Jyväskylässä tehtyjen opintojen ja sen jälkeen pääkaupunkiseudulle vieneen työelämän myötä.
”Aloimme yhdessä tuumia, että isojen kaupunkien elämä ei ole meitä varten”, Sami Kajoskivi sanoo.
Paluu Lieksaan alkoi kiinnostaa, mutta työtilanne siellä näytti heikolta. Pariskunta muutti ensin Joensuuhun, missä Marja aloitti maatalousopinnot ammattikorkeakoulussa.
Sami Kajoskivi työskenteli vielä it-alalla, joka oli hauskaa, mutta ei tuntunut elämäntyöltä.
”Kaipasin maanläheisempään ja fyysisempään työhön.”
Sami ja Marja Kajoskivi ovat innokkaita lautapelaajia. Sami pelaa aktiivisesti myös salibandya, joka on seuran menestyksen siivittämänä nyt Lieksassa kovassa nosteessa. Kuva: Lari LievonenMaidontuotanto nousi todelliseksi vaihtoehdoksi, kun Marja Kajoskiven isä veljensä kanssa suunnitteli tilasta luopumista.
”Vähän pelkäsimme, onko aika kullannut muistot, mutta olemme tosi tyytyväisiä Lieksaan ja alavalintaan.”
Toimeentulo maataloudessa on niukkaa, mutta toisaalta esimerkiksi asuminen on selvästi aiempaa edullisempaa.
”Olemme itse tehneet tämän valinnan sen jälkeen, kun olemme nähneet myös muuta alaa ja Suomea. Se varmasti suojelee katkeruudelta, joka voisi olla vaarana toisenlaisessa tilanteessa.”
Robottilypsyyn siirtyminen on helpottanut harrastuksien ja muiden menojen järjestämistä, Kajoskivet kertovat tyytyväisinä. Kuva: Lari LievonenKajoskiville jokapäiväinen työ on nyt elämäntapa. Parasta siinä on työskentely eläinten kanssa sekä väljä elinympäristö, jota myös perheen 10- ja 12-vuotiaat lapset käyttävät antaumuksella.
Hyvältä tuntuu myös se, että paluumuuttajat otettiin lämpimästi vastaan ja pihattoinvestointi on herättänyt arvostusta.
”Robottilypsyyn siirtyminen on helpottanut harrastuksien ja muiden menojen järjestämistä”, Sami Kajoskivi kertoo.
Keijo ja Satu Rantamaa perheineen asuvat lammastilalla Tornion Könölän kylässä. Kuva: Arto TakalampiTorniolainen Helsingissä opiskellut ja työskennellyt Keijo Rantamaa kertoi tulevalle vaimolleen suunnilleen ensimmäisillä treffeillä, että on maatilalta kotoisin, mutta ei aio viljelijäksi.
Sattui kuitenkin niin, että Rantamaan vanhemmat pohtivat tilasta luopumista samoihin aikoihin, kun Etelä-Suomeen asettunut pariskunta mietti, mitä oikeastaan haluaa tehdä ”isona”.
Rantamaat päättivät kokeilla. Muuttopäätös syntyi nopeasti, kun Satu Rantamaa löysi pohjoisesta työpaikan.
”Luulin, että tiedän, mitä on tehdä paljon töitä. Mutta höpsis.” Satu Rantamaa
Helsinkiläissyntyinen, kerrostalolähiössä kasvanut nainen myöntää, että muutos oli valtava.
”Luulin, että tiedän, mitä on tehdä paljon töitä. Mutta höpsis”, hän naurahtaa runsaan kymmenen maatilavuoden jälkeen.
Hän osallistuu tilan toimintaan, mutta tekee päätoimisesti muuta työtä. Se onnistuu pääosin etänä ja vie hänet välillä käymään Helsingissä.
”Tämä on loistava ratkaisu. Samalla saan pidettyä yhteyksiä vanhempiini ja ystäviini.”
”Voi kunpa ala pysyisi sellaisena, että tästä saisi elannon vielä sittenkin, jos joku lapsista haluaa jatkaa tilanpitoa.” Satu Rantamaa
Lammastilan toiminnasta vastaa Keijo Rantamaa, joka on luonnonläheisessä työssä vahvasti oman kiinnostuksensa äärellä.
”Keväällä sitä taas herää, kun lumi sulaa. Ehkä se on jotenkin geeneissä”, hän pohtii.
Raskaimmaksi hän luomutuottajana kokee jatkuvasti muuttuvan byrokratian.
”Voi kunpa ala pysyisi sellaisena, että tästä saisi elannon vielä sittenkin, jos joku lapsista haluaa jatkaa tilanpitoa. Toivottavasti alaa ei ajeta niin ahtaalle, että kaikkien on laitettava pillit pussiin”, Rantamaat pohtivat.
Juttu on osa Tilaajan toive -sarjaa, jossa MT käsittelee lukijoille merkityksellisiä aiheita.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
