

Paluumuutto Lieksaan ja Nurmelan maitotilan sukupolvenvaihdos 2016 merkitsivät käännekohtaa Sami ja Marja Kajoskiven elämässä. He jatkoivat tilan viljelyä ja alkoivat suunnitella uuden pihaton rakentamista.
”Isäni oli jäämässä eläkkeelle ja ilman jatkajia karjanpito olisi loppunut,” agrologi Marja Kajoskivi kertoo.
Myös puoliso it-insinööri Sami Kajoskivi oli alusta alkaen kiinnostunut paluumuutosta Lieksaan.
Kysymys oli lähinnä siitä, millä tapaa se oli mahdollista toteuttaa. Ensimmäinen askel oli muutto Joensuuhun.
”Marja oli jo kouluttautumassa maatalousalalle ja minä halusin tehdä alanvaihdon.”

Sukupolvenvaihdoksen aikaan Nurmelan tilalla oli 30 lypsylehmää ja nuorkarjaa. Tuotantotiloina oli 1978 valmistuneen parsinavetan lisäksi aiempi vanha navetta.
Päätös uuden 71-lehmäpaikkaisen lypsyrobotilla varustetun pihaton rakentamisesta tehtiin vuonna 2019. Rakentamisesta vastasi kilpailutuksen voittanut yritys. Paketti sisälsi tuotantotilojen lisäksi myös laitteistot. Uudessa 2020 valmistuneessa pihatossa on myös laajentamisvalmius olemassa. Koronan takia avajaistilaisuus pidettiin vasta vuonna 2022.
”Rakennuskustannuksellisesti ajankohta oli varmastikin paras mahdollinen, mutta kannattavuuden kannalta ei kovin hyvä kustannusten ja korkojen nousun takia,” Sami Kajoskivi arvioi.
Alle viisi vuotta viljelijöinä toimineina Kajoskivet saivat rakentamiseen 45 prosentin investointituen.
Lypsyn lisäksi valaistus ja lannanpoisto on automatisoitu.
”Säilörehu jaetaan itse koneella, rehuntyöntäjärobotti siirtää rehut lehmien eteen ja se takaa sen, että myös aremmat lehmät saavat riittävästi rehua.”
Tuotannon laajentamissuunnitelmia ei tilalla toistaiseksi mietitä. Vanha navetta on edelleen vasikoiden ja hiehojen käytössä.
”Jos rahaa olisi, niin pihattoa jatkettaisiin ja siten saataisiin tilat umpilehmille ja nuorkarjalle saman katon alle.”
Kajoskivet ovat alusta lähtien panostaneet karjanjalostukseen jalostussuunnittelijoiden avulla. Tavoitteena ovat kestävät, pitkätuottoiset ja hyväluontoiset lehmät. Yhteistyötä tehdään tiiviisti myös ProAgrian kanssa. Sosiaalisen median tuottajaryhmät ovat myös tärkeä ja nopea kanava vaihtaa tietoja ja kokemuksia.
”Keskituotos tällä hetkellä tavoitteiden mukaisesti nousujohteinen. Se on kannattavuuden kannalta erittäin tärkeää. Hyvällä ja katteellisella keskituotoksella maksetaan laskut.”
”Lehmän kasvatus vie kaksi vuotta ja käytännössä vasta neljän vuoden iässä lehmä on maksanut kustannukset ja varsinainen tuotos alkaa.” Marja Kajoskivi
Eläinterveys ja tuotantopanosten hinta ovat Kajoskiville tärkeämpia kuin lyhytnäköinen huipputuotoksiin pyrkiminen. Lehmäkohtaiset poikimiskerrat ovat avainasemassa.
”Lehmän kasvatus vie kaksi vuotta ja käytännössä vasta neljän vuoden iässä lehmä on maksanut kustannukset ja varsinainen tuotos alkaa”, Marja Kajoskivi sanoo.
Valion maksamaan tuottajahintaan viljelijät ovat pääosin tyytyväisiä, vaikka se on laskenut parin vuoden takaisesta huipustaan.
”Silloin myös tuotantokustannusten nousu oli kiivaimmillaan ja yleistä oli, ettei maidosta maksettava hintataso vastannut kustannusten nousua.”
”Marja oli jo kouluttautumassa maatalousalalle ja minä halusin tehdä alanvaihdon.” Sami Kajoskivi

Tilan peltoalaa on kasvatettu mahdollisuuksien mukaan noin 80 hehtaariin. Viljely kattaa karjan rehutarpeen. Kaikkien koneiden hankinta pelkästään omaan käyttöön ei ole kannattavaa. Lietteen levityksessä ja säilönurmirehun korjuussa käytetään urakoitsijoita. Myös omasta jaksamisesta on huolehdittava.
”Parsinavetan aikaan omille harrastuksille ei jäänyt juurikaan aikaa. Nyt siihen on jo mahdollisuus pienten järjestelyjen avulla”, viljelijäpari kiittelee.
Säännöllisen salibandyn pelaamisen ohella Sami on ennättänyt lasten kanssa pilkille. Marja on puolestaan innostunut taidemaalauksesta.