• Jos laihdutat keski-iässä, sillä on aiemmin tiedettyä enemmän terveyshyötyjä − näitä kroonisia tauteja pystyt ehkäisemään

    Terveyden kannalta olisi parasta, jos painoindeksi säilyisi koko eliniän alle 25:ssä.
    Elintapojen muutoksilla voidaan saada merkittäviä terveyshyötyjä vuosikausiksi.
    Elintapojen muutoksilla voidaan saada merkittäviä terveyshyötyjä vuosikausiksi. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Koti|Hyvinvointi
    2.6.202522:00
    Matti Tuominen

    Elintapojen muutoksilla saavutetulla painonpudotuksella voidaan saada merkittäviä terveyshyötyjä vuosikausiksi, eikä siihen tarvita kirurgiaa tai lihavuuslääkkeitä. Asia selviää tuoreesta Helsingin yliopistossa tehdystä tutkimuksesta.

    Diabeteksen välttämisen ohella voidaan estää myös muita kroonisia sairauksia, kuten valtimotauteja, keuhkosairauksia ja syöpiä.

    Tutkimuksessa seurattiin 12–35 vuoden ajan 23 000 suomalaista ja brittiä, jotka olivat tutkimuksen alkuvaiheessa 30–50-vuotiaita. Terveyshyötyjä todennettiin ylipainoisilla miehillä ja naisilla, joiden paino varhaisessa keski-iässä laski keskimäärin 6,5 prosenttia ja säilyi samoissa lukemissa 12–35 vuoden seurannan ajan. Painon pysyminen ennallaan on olennaista.

    ”Elintavoilla toteutetun painonhallinnan hyödyistä puhutaan paljon, vaikka diabeteksen välttämistä lukuun ottamatta tutkimuksissa on ollut yllättävän vaikeaa osoittaa muita terveyshyötyjä”, professori emeritus Timo Strandberg huomauttaa tiedotteessa.

    Strandbergin johtama tutkimus paikkaa nyt tätä aukkoa.

    ”Toivon, että tutkimustulokset valavat ihmisten uskoa siihen, että he voivat elintapojaan muuttamalla saada merkittäviä terveyshyötyjä ja jopa enemmän elinvuosia. Tämä on erityisen tärkeää nykyään, kun yhä useammat ihmiset ovat ylipainoisia verrattuna aikaan, jolloin tutkimusaineistojamme alettiin kerätä 35 vuotta sitten.”

    Tutkimus vahvistaa myös sen, että terveyden kannalta olisi parasta, että painoindeksi (BMI) säilyisi koko eliniän alle 25:ssä.

    Tutkimus julkaistiin JAMA:n, Yhdysvaltain lääkäriyhdistyksen lehden, avoimessa julkaisussa.

    Lisää aiheesta
    • Sisäisen kellon keskuskello on aivosolujen tiivistymässä, mutta kello toimii muissakin elimistön soluissa. Sen toiminta eri ihmisissä vaihtelee vähän riippuen perimästä, ympäristöstä ja käyttäytymisestä.

      Hyvinvointi | Sisäinen kello saa ylipainoiset ahmimaan ruokaa

    • Kyläkoulujen väheneminen lisää taksikuljetuksia ja vähentää lasten koulumatkoista saamaa hyödyllistä perusliikuntaa.

      Terveydenhuolto | THL antoi nootin: Maaseudun lasten terveydestä hälyttävää tietoa

    • Hyvinvointi | Ihmisen sisäelimet ajattelevat ja soluissa on ”lihomismuisti” – näin se toimii

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 4

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 5

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 6

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 7

      Perhe | Lähdin sukujuhlille ja huomasin, että nuoret eivät välttämättä tiedä, mikä on oja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Asianmukainen työvaatetus valitaan olosuhteiden mukaan.

    Koneviesti | Näillä keinoilla parannat ergonomiaa maataloustöissä

  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Kesäsää vaihtelee ja lomapaniikki vaivaa