Sodassa setämieskin voi joutua rintamalle, joten piiskasin itseni kuntokuurille

Säpsähdinpä tuossa menneen vuoden puolella tietoon, että reserviläisten asevelvollisuutta on korotettu. Tämähän tarkoittaisi sitä, että kriisin tullen kohdalleni voisi osua käsky palvelukseen.

Kutsua tuskin kuuluu, mutta valan velvoite pakottaa rehelliseen pohdintaan. Millaisiin tehtäviin minun ikäiseni toimistorambo sijoitettaisiin? Ei kai enää sellaisiin, jotka sotilaspassissa lukevat? Intistä on vierähtänyt tovi.

Raapaisen esiin Savon Prikaati-albumista kuvan vuodelta 1989, jossa poseeraan tupakavereiden kanssa partiokilpailun jälkeen. Kuvassa nuoret ja salskeat jääkärit poseeraavat kameralle. Ilmeissä ylpeyttä ja iloa.

Oltiin muuten kovassa kunnossa koko sakki. Painoin tuolloin 20-vuotiaana tasan 20 kiloa vähemmän kuin viime marraskuussa. Mitenköhän sitä jaksaisi nykykunnossa suoriutua silloisesta kisasta? Ja mikä se ”nykykunto” on?

Taitaa olla niin, että setämiehen urakka tyssäisi jo ensimmäiselle rastille.

Aivan liian suuri osa meistä perusterveistä reserviläisistä on rapakunnossa.

Moni ikäisistäni on kerännyt terveysvelkaa. Pieniä kremppoja ei olla lähdetty lääkäriin valittamaan. Koronavuodet opettivat sen, että terveydenhoitoa ei pidä omilla pikkuvaivoillaan rasittaa. Tehdään muka tilaa riskiryhmille.

Ellei säännöllisiä terveystarkastuksia ja hoitoonohjausta järjesty esimerkiksi työterveyden kautta, aletaan isompiinkin oireisiin ja vaivoihin totuttautua. Vuosien päästä koetaan jo, ettei enää pysty, eikä kannata yrittääkään.

Ammattilaisen toteuttamaa terveyden tilannearviointia saatetaan arastella, koska lekuri voi paljastaa sen, minkä itse jo tavallaan tiesi, muttei halunnut myöntää.

Laboratoriotutkimuksissa päästään kirjaimellisesti ihon alle. Elintavat näkyvät tuloksissa. Rehti lekuri saattaa täräyttää suoraan, että nyt on oikea paikka alkaa kantaa vastuuta terveydestään.

Totuus sattuu, mutta turha sitä on itse ”kondistansa” kaunistella tai kieltää.

Momentumiin kannattaa tarttua. Haitallisista tottumuksista on ravistauduttava irti. Lihavuuteen, kakkostyypin diabetekseen, verenpaineeseen ja alentuneeseen suorituskykyyn tepsii useimpien kohdalla jo itsehoito. Lääkkeet jatkavat sitä, mihin ruokavalio ja liikunta eivät riitä. Näin minulle on kerrottu.

Osa meistä pitää toki itseään hyvässä fyysisessä ja henkisessä vireessä. Pressakin vetelee triathloneja. Hyöty koituu ensisijaisesti yksilön itsensä ja läheisten eduksi. Seuraava voittaja on yhteiskunta.

Terve aikuinen jaksaa elää porskuttaa ja säännölliset tarkastukset riittävät. Ja jos oireita ilmenee, hakeudutaan heti hoitoon. Urheiluvammatkin hoidetaan kuntoutuksineen ja liike jatkuu. Tämähän on kaikille tuttua yleislässytystä.

Parasta on, kun hyödyt kokee itse. Vaaka ei valehtele ja peili kertoo loput.

Härkää sarvista!

Aloitin marraskuun 30. päivä kuntokuurin. Mittasin lähtötilanteen verenpaineet, painon ja vyötärön ympärysmitan. Ahtauduin uimahousuihini ja aloitin päivittäisen allasuinnin. Kaivoin lumen tultua sukset häkkikomeron perältä ja aloin painaa lähiladulla ”pertsaa”.

En tietystikään sorru itsekehuun, mutta voin nöyränä todeta, että uintikilometrejä on kertynyt yli 120.

Maaliskuun 13. on kansallinen merkkipäivä. 105-päiväinen talvisota päättyi vuonna 1940. Itselleni päivä merkitsee myös välipunnitusta ja farkkukauppaa.