

Monella meistä on lääkekaapissa lääkkeitä, joiden viimeinen käyttöpäivä on jo ohitettu. Mieleen voikin nousta ajatus siitä, voiko lääkkeitä vielä käyttää ja mitä haittaa siitä on. Vaikka pääsääntö onkin yksinkertainen, kannattaa lääkkeiden kanssa pitää mielessä erityisesti muutama asia.
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean ylilääkäri Vesa Mustalammi painottaa, että jos lääkkeen päivämäärä on ohitettu kovin kauan sitten, ei sitä pidä enää käyttää. Lääke ei nimittäin välttämättä toimi niin kuin sen pitäisi toimia.
Virallinen ohjeistus on, että lääkkeitä ei pidä käyttää enää sen jälkeen, kun sen vanhentumispäivämäärä on ohitettu.
Mustalammi huomauttaa, että lääke ei kuitenkaan aina vanhene tai menetä tehoaan esimerkiksi yön aikana tai muutamassa päivässä.
Siihen, miten lääkkeen päivämääriin kannattaa suhtautua, vaikuttaa Mustalammin mukaan sekin, missä muodossa lääke on. Esimerkiksi nestemäiset lääkkeet säilyvät usein lyhyemmän aikaa kuin vaikkapa kovat, läpipainopakkauksessa olevat tabletit.
Esimerkiksi silmätippoja ei kannata käyttää vanhentumispäivämäärän jälkeen, koska avatusta ja vanhasta pullosta voi saada bakteeri-infektion.
Toisaalta taas silloin, jos tablettimuotoinen lääke säilyy vaikkapa viisi vuotta valmistuksesta, ei se mene käytännössä miksikään vaikkapa yhdessä yössä. Lääkepakkauksissa olevat vanhentumispäivämäärät eivät ole tuulesta temmattuja päivämääriä, vaan ne perustuvat siihen, että lääke säilyttää tehonsa oikein säilytettynä vähintään tuohon päivämäärään saakka. Eri asia on, jos lääkkeitä säilyttää, miten sattuu.
”Jos valolle arkaa lääkettä on säilytetty Minigrip-pussissa jonkun kaapin päällä, ja se on altistunut valolle, se on ihan eri tilanne.”
Yleispätevää ohjetta siitä, kuinka kauan lääkkeet säilyvät pakkaukseen merkityn vanhenemispäivän jälkeen, ei pysty sanomaan.
”Mitä lyhyempi lääkkeelle ilmoitettu säilyvyysaika valmistuksesta on, sitä tiukempi siinä ainakin pitäisi olla”, Mustalammi neuvoo.

Lääkkeen säilyvyysaikaa valmistuksesta ei välttämättä löydä helposti pakkausselosteesta, mutta sen saa selville ainakin kysymällä apteekista. Säilyvyysaikaan vaikuttaa esimerkiksi se, missä muodossa lääke on ja miten se on pakattu.
Jos lääke säilyy valmistusajankohdastaan usean vuoden ajan, silloin lääkkeen käytön järkevyyttä kannattaa miettiä Mustalammin mukaan kuukausitasolla. Käytännössä lääke ei tällöin mene vanhaksi viikoissa.
Lääkkeiden säilyvyysaika perustuu lääkeyhtiön tekemään ja viranomaisten arvioimaan tutkimukseen.
”Jokaisen lääkkeen myyntilupahakemuksessa yhtenä osana ovat säilyvyystutkimukset.”
”Mitä lyhyempi lääkkeelle ilmoitettu säilyvyysaika valmistuksesta on, sitä tiukempi siinä ainakin pitäisi olla.”