Mökkikansa kertoi suhteestaan veteen: ”Nakuna uidaan, jos vieraita ei ole”
Alasti uiminen mökillä kuuluu asiaan, ja ”tappajahauet” pelottavat sameissa vesissä polskivia. Näin ihmiset kertovat suhteestaan luonnonvesiin.
Omassa mökkirannassa voi veteen mennä uimapuvussa tai ilman. Kuvituskuva. Kuva: Johanna KokkolaToisille uiminen on sosiaalista toimintaa, toisille yksityistä – joillekin molempia. Mökkirannassa nautitaan luonnon äänistä ja rauhoitutaan, arjen keskellä käydään ystävien kanssa avannossa ja vaihdellaan ohessa kuulumisia.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Seurasaarisäätiö keräsivät muistoja luonnonvesissä uimisesta vuoden ajan. Muistot kuljettavat lapsuuden kesiin, järvien rannoille ja mökkimaisemiin.
Elokuussa 2025 päättyneeseen Luonnonvesiuinti-keruuseen osallistui 102 kirjoittajaa. Muistot ulottuvat 1930-luvulta tähän päivään, ja niitä on kertynyt ympäri Suomea sekä ulkomaanmatkoilta.
Kehon ja luonnon välisestä suhteesta puhutaan muisteluissa kauniisti. Alastomuuden kerrotaan elävöittävän kehon ja luonnon vuorovaikutusta entisestään, joten uimapukua käytetään usein vain julkisilla uimarannoilla tai jos mökillä on vieraita.
”Kesäisin uiminen on hidasta nautintoa, selällään kellumista pilviä katsellen tai uiskentelua antaen veden vain helliä kehoa. Uin alasti aina, kun se on mahdollista – tuntuu, että silloin olen melkein yhtä veden kanssa. Onneksi asun täällä – tuhansien järvien maassa”, kirjoittaa 1956 syntynyt nainen.
Uin alasti aina kun se on mahdollista, tuntuu että silloin on melkein yhtä veden kanssa.
Osa kertoo, ettei oppinut koskaan uimaan ja olipa joku oppinut uimaan pakon edessä.
”Erään kerran vanhempi toverini ilman mitään riitaa tuuppasi minua selästä ja niin onkineni pulskahdin veteen uimataidottomana, alla vettä nelisen metriä. Muuta en muista mitä ajattelin putoamisestani kuin että uin lähimmälle ehkä kolme neljä metriä olevalle matalalle kivelle. Siis uin, aivan kuin olisin kauankin roolinut. Kivelle päästyäni hihkaisin nyt pojat uimaan. Se oli suuri elämys, tuntui ihmeelliseltä uida ja miten helppoa se olikaan”, kertoo vuonna 1928 syntynyt mies.
Ja mitäpä olisi kesä ilman lehtien ”tappajahauki”-juttuja, mikä menee monella ihon alle.
”Myöhemmin kaiken maailman uutiset toivat kalojen pelon. Pelkäsin joskus petokalojen puraisua niin, ettei yksi uinti onnistunut. Kotilahti on niin humuista vettä ja ihminen luottaa silmiinsä. Ainakin yhtä ystävää on hauki purrut”, kertoo 1986 syntynyt nainen mutta lisää, että suurempi vaara on varomaton sukeltelu tuntemattomissa vesissä.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Seurasaarisäätiö järjestivät Luonnonvesiuinti-keruun 2.9.2024–15.8.2025. Vastaukset on arkistoitu SKS:n arkistoon, ja ne arkistoidaan myös Tietoarkistoon.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
