

Viime keskiviikkona kahden aikaan iltapäivällä Viitalan tilan emäntä Anna-Tuuli Mustapää oli navetalla, kun muutaman metrin päähän iski salama.
Välähdys vain näkyi ladon ovella.
Mitään merkkejä lähestyvästä ukonilmasta ei Haapaveden Aittokylässä ollut. Sää oli kesäkuisen viileä, ja salama iski kirjaimellisesti kirkkaalta taivaalta.
”Se oli ihan hirviä jyssäys ja säikäys”, Mustapää kertoo. ”En yhtään ajatellut, että olisi ukkonen tulossa.”

Navetassa kova jysähdys kiiri kattoa myöten koko rakennuksen läpi.
”Sonnit säikähtivät niin, että hyppäsivät takaseinälle. Kovia ääniähän naudat eniten pelkäävät.”
Kaikkein eniten säikähti kuitenkin emäntä, joka on lapsesta lähtien pelännyt ukkosta.
”Melkein paniikki iski ja ajattelin, että nytkö tuli lähtö.”
Hänen ensimmäinen ajatuksensa oli mennä autoon pakoon. Lapsuudesta mieleen on jäänyt ajatus, että kumipyörät tuovat turvaa salamoinnilta.
”En uskaltanut ulos. Seistä törötin ja oottelin, jysähtääkö uuelleen.”

Ukonilma jäi kuitenkin yhden väläyksen ja jysäyksen mittaukseksi. Anna-Tuuli Mustapää ja hänen puolisonsa Arto Viitala kiertelivät katsomassa, näkyikö missään jälkiä salamaniskusta.
Tulipalon alkuja tai muitakaan vaurioita ei löytynyt, mutta kun Anna-Tuuli ryhtyi iltalypsylle, hän huomasi pian, että maitopumppu oli rikkoutunut.
Pariskunta miettii nyt, pitäisikö ukkoselta suojautumiseen keksiä lisäkeinoja.
Pumppu ei ollut salamaniskun aikana päällä, ja pariskunta mietti, oliko se rikkoutunut omia aikojaan. Aiemmin sellaista ei ollut tapahtunut.
Lypsykoneen huoltaja oli jättänyt navettaan sopivan varaosan, ja mies vaihtoi rikkoutuneen siiven uuteen. Lypsyä päästiin jatkamaan.
Kun Anna-Tuuli Mustapää kertoi tapauksesta FB-päivityksessä, kilometrin päässä asuva naapuri kommentoi alle, että sama jysäys oli rikkonut heillä navetasta lamppuja.
Sen verran tapaus säikäytti, että Viitalan tilan isäntäpari miettii nyt, pitäisikö ukkoselta suojautumiseen keksiä jotain lisäkeinoja.
”Tuli olo, että on se aika vaarallinen luonnonilmiö.”