• Suomen ensimmäinen lottomiljonääri jatkoi lehmien pitämistä: ”Rahapelit ovat tasa-arvoistaneet yhteiskuntaa”

    Viimeistään Lotto teki pelaamisesta koko kansan huvia.
    Lottopallot ovat vilisseet television ruuduissa 1970-luvulta lähtien.
    Lottopallot ovat vilisseet television ruuduissa 1970-luvulta lähtien. Kuva: Matti Björkman / Lehtikuva
    Koti|Historia ja perinne
    26.4.202612:17
    Juho Mäkelä

    Milloin rahapelaaminen on alkanut nykyisellä Suomen alueella? Valtiotieteiden tohtori Riitta Matilaisen mukaan kysymykseen ei ole aukotonta vastausta. Ensimmäisiä arpajaiskeräyksiä on järjestetty Ruotsin valtakunnassa jo 1600-luvun puolella.

    Matilainen on perehtynyt 2017 ilmestyneessä Helsingin yliopiston väitöskirjassaan suomalaisen rahapelaamisen historiaan.

    ”Ruotsin lakiin kirjattiin 1700-luvun alussa, että rahapelejä ja arpajaisia sai järjestää vain yhteiseksi eduksi, kuten kirkon kunnostamiseksi. Pitkä historiallinen kaari murtuu ensi vuonna, kun Suomen rahapelimarkkina avataan yksityiselle kilpailulle”, hän sanoo.

    Lisäksi Ruotsin laissa kiellettiin jo 1700-luvulla osallistuminen ulkomaisiin arpajaisiin. Tällä kirjauksella haluttiin turvata se, että rahapeleihin käytetyt varat jäävät omaan maahan.

    Matilaisen mukaan tämäkin vuosisatainen mentaliteetti katkeaa, kun ulkomaiset yhtiöt pääsevät Suomen pelimarkkinoille heinäkuusta 2027 lähtien.

    Satakunnan nuorisoseurojen arpajaiset Kokemäen yhteiskoululla vuonna 1922.
    Satakunnan nuorisoseurojen arpajaiset Kokemäen yhteiskoululla vuonna 1922. Kuva: Satakunnan Museo

    Vuonna 1889 säädetyssä rikoslaissa kiellettiin kaikki rahapelaaminen, mutta poikkeuksen muodostivat tavara-arpajaiset. Suomi oli tällöin osa Venäjän keisarikuntaa.

    Kieltolain aika päättyi vuonna 1926, kun ensimmäiset raha-arpajaiset järjestettiin Kansallisoopperan ja Kansallisteatterin tukemiseksi. Urheiluvedonlyönti lähti Suomessa liikkeelle hevoskilpailuista, koska totalisaattori laillistettiin 1927.

    ”Kansakuntaa rakennettiin kovaa tahtia, ja vastaitsenäistynyt Suomi halusi nousta muiden länsimaiden tasolle. Kerran kuukaudessa järjestetyt raha-arpajaiset olivat loppuunmyytyjä aina talvisotaan saakka”, Matilainen kertoo.

    Suurimmissa kaupungeissa oli jo 1920-luvulla ulkomaalaisten ja yksityisten liikemiesten omistamia raha-automaatteja.

    Ne aiheuttivat runsaasti paheksuvaa kirjoittelua sanomalehdissä. Vuonna 1938 perustettu Raha-automaattiyhdistys sai yksinoikeuden peliautomaatteihin.

    Toto-raveja mainostettiin Suonenjoen keskustassa 1960-luvulla.
    Toto-raveja mainostettiin Suonenjoen keskustassa 1960-luvulla. Kuva: Museovirasto / Kansatieteen kuvakokoelma

    Veikkaus perustettiin 1940 talvisodan jälkeen rahoittamaan suomalaista urheilua. Kansainvälisesti tarkasteltuna vedonlyönti alkoi Suomessa poikkeuksellisen varhain.

    ”Veikkaus saatiin nopeasti pystyyn asevelihengellä, ja myös Työväen Urheiluliitto (TUL) meni siihen mukaan perustajajäseneksi. Jalkapallo-ottelut olivat alusta lähtien suosituimpia vedonlyöntikohteita”, Matilainen kertoo.

    Jatkosodan aikana rintamalla pystyi veikkaamaan jopa kaupunkien välisten mottitalkoiden tuloksista, ja rahapeliautomaatteja vietiin myös valloitettuun Itä-Karjalaan.

    Moskovan välirauha solmittiin syyskuussa 1944, ja Yle alkoi lukea pian radiossa vakioveikkausrivejä. Matilaisen mukaan Yleisradio ja muukin media on antanut valtavasti hyväksyttävyyttä rahapeleille.

    ”Uhkapelaaminen on paradoksaalisesti tasa-arvoistanut Suomea. Traagisinta suomalaisessa kulttuurissa on se, että myös lapset on opetettu rahapelaamaan.”

    Lottotyttö Hilkka Kotamäki vieraili Centrumin rautaosastolla Orivellä 1970-luvulla.
    Lottotyttö Hilkka Kotamäki vieraili Centrumin rautaosastolla Orivellä 1970-luvulla. Kuva: Työväenmuseo Werstas

    Lottopallot vilistivät suomalaisten televisioissa ensimmäisen kerran jo 1971. Seuraavana vuonna arvonnat alettiin näyttää televisiossa parhaaseen katseluaikaan lauantai-iltaisin.

    ”Suomen ensimmäinen lottotyttö Hilkka Kotamäki kuoli juuri muutama vuosi sitten. Hän oli aikansa supermegajulkkis ja seksisymboli, joka kiersi ympäri maata. Lotto räjäytti pankin ja tasa-arvoisti kehityksen, sillä naisetkin pelasivat sitä”, Matilainen sanoo.

    1970-luvulla voittajat tulivat vielä usein julkisuuteen, mutta nykyisin lottomiljonäärit haluavat pitää voittonsa salassa. Matilaisen mielestä Veikkaus on ollut Suomessa todella taitava markkinoimaan lottovoittajien tarinoita.

    Suomen ensimmäinen lottomiljonääri oli nivalalainen Hilkka Pylkkö, joka voitti hieman yli miljoona markkaa vuonna 1973. Veikkausasiamies-lehden mukaan viljelijäperheen äiti jatkoi entiseen tapaan tilan lehmien hoitoa.

    Rahapelaamisesta tuli Suomessa eri yhteiskuntaluokkia, maalaisia ja kaupunkilaisia sekä naisia ja miehiä yhdistävä asia.

    ”Uhkapelaaminen on paradoksaalisesti tasa-arvoistanut Suomea. Traagisinta suomalaisessa kulttuurissa on se, että myös lapset on opetettu rahapelaamaan. Eihän kukaan esimerkiksi vahtinut lapsuudessani 1980-luvulla rahapeliautomaatteja”, Matilainen sanoo.

    Nainen tarkistamassa oikeaa veikkausriviä kioskin seinällä olevasta näyttölaitteesta Helsingissä vuonna 1953.
    Nainen tarkistamassa oikeaa veikkausriviä kioskin seinällä olevasta näyttölaitteesta Helsingissä vuonna 1953. Kuva: Journalistinen kuva-arkisto Nasakuva

    Rahapelaamisen tuottoja on ohjattu runsaasti hyvinvointivaltion rakentamiseen. Erityisesti urheilua, kulttuuria, nuorisoa, järjestöjä, tiedettä ja Suomen akatemiaa on rahoitettu veikkausvoittorahoilla.

    ”Järjestöjen vastuulle on jätetty Suomen järjestelmässä kaikkein marginaalisimmassa asemassa olevat ihmiset, kuten asunnottomat ja huumeidenkäyttäjät. Hallituksen tekemät järjestöjen rahoitusleikkaukset rikkovat tämän yhteiskuntasopimuksen”, Riitta Matilainen sanoo.

    Hänen mukaansa meidät on opetettu rahapelaamaan jo 1930-luvulta lähtien. Monille ovat tuttuja hokemat ”Kansanterveydelle” ja ”Suomalainen voittaa aina”.

    Pelaaminen on mahdollistettu kaupoissa, kioskeissa, baareissa ja huoltoasemilla, ja Veikkaus siirtyi nettiin myös maailmaan ensimmäisenä rahapeliyhtiönä.

    ”Ehkä nostalgisoin 1950-luvun maitobaarin Pajatsoa, mutta se on aivan eri asia kuin verkossa tapahtuva rahapelaaminen. Aikaisemmin rahapelaamista pystyi hallinnoimaan kansallisvaltiossa, mutta netissä voit pelata missä vaan, milloin vaan ja kenen kanssa vaan”, Matilainen sanoo.

    Pelipöydän ääressä osuusliike Elannon ravintolassa.
    Pelipöydän ääressä osuusliike Elannon ravintolassa. Kuva: Värisuomi Oy Matti Kolho/ Helsingin kaupunginmuseo
    Lisää aiheesta
    • Rahapelejä. Kuvituskuva.

      Yhteiskunta | Lukijalta: Rahapelien markkinointi ei kuulu nuorten arkeen – hallitus vie Suomea eurooppalaisittain päinvastaiseen suuntaan

    • THL:n mielestä hallituksen lakiehdotus Suomen rahapelijärjestelmän avaamisesta kilpailulle ei nykymuodossaan edistä hallitusohjelman tavoitteiden toteutumista rahapelihaittojen ehkäisyn ja vähentämisen osalta. LEHTIKUVA / Mikko Stig.

      Yhteiskunta | THL huolissaan rahapelijärjestelmän uudistuksesta: "Erittäin todennäköistä, että rahapelihaitat kasvavat"

    • Aiemmin joka paikassa olleet peliautomaatit ovat suomalaisen rahapelaamisen erikoisuus. Janne Nikkinen kuvattiin Veikkauksen Pelaamossa.

      Politiikka ja talous | Pelaamisen vauhti on rahapeleissä surmanloukku: ”Ei mitään muutakaan tuotetta osteta sellaista tahtia”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    rahapelaaminen Suomessa
    Veikkaus
    Lotto
    suomalainen kulttuuri
    Hilkka Pylkkö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 4

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 5

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Kulttuuri | Pariskunta perustaa karjatilan, vaikka kumpikaan ei tunne maataloutta

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Emeritusprofessorit <strong id="strong-f423de44eaffb2bd2459742ce739a88d">Jukka Ahokas</strong> ja <strong id="strong-0e729a3bee79d50c85340aa9af4875dc">Aarne Pehkonen</strong>.

    Koneviesti | Historiikki kertoo Suomen maatalousteknologian opetuksen vaiheista

  • Turun Rautateollisuus ja Vaunutehdas Oy valmisti Kullervo-traktoreita vuosina 1919–1924. Kullervoja valmistui todennäköisesti alle 200 kappaletta. Valmistus jouduttiin lopettamaan traktorin teknisten ongelmien ja korkean hinnan vuoksi. Kullervot eivät toimineet odotetusti, esimerkiksi alun perin venekäyttöön suunnitellun moottorin jäähdytysteho ei kynnettäessä riittänyt. Sarka-museon yksilö aloitti kartanossa Kangasalla vuonna 1918. Kymmenen työvuoden jälkeen se siirrettiin ensin kartanon omaan museoon ja sieltä Tampereen kautta Loimaalle.

    Koneviesti | Loimaan Sarka-museo esittelee Suomen maatalouden ja maaseudun kehitystä ennen koneita ja koneistumisen jälkeen – katso otteita laajasta näyttelyannista

    Tilaajalle
  • Testit ovat tärkeä osa Koneviestin sisältöä ja keino erottautua muista lehdistä. Testit tehdään käytännön olosuhteissa yrityksissä, tiloilla ja tutkimuslaitoksissa. Kuva on traktorin renkaiden talviominaisuuksien testistä, joka tehtiin MTT Vakolassa vuonna 2011.

    Koneviesti | Koneviesti-lehti tänään vuonna 2012: Vain muutos on pysyvää