• Miehet vanhenevat nopeammin kuin naiset, ja näin se näkyy aivoissa

    Naisten aivot vanhenevat hitaammin kuin miesten, mutta silti Alzheimerin tauti iskee helpommin naisiin.
    Vanheneminen on vääjäämätöntä, mutta tasa-arvoisia sen edessä emme ole.
    Vanheneminen on vääjäämätöntä, mutta tasa-arvoisia sen edessä emme ole. Kuva: Kimmo Haimi
    Koti|Terveydenhuolto
    13.11.202523:00
    Heikki Arvilommi

    Alzheimerin tauti on yleisempi naisilla kuin miehillä. Oslon yliopiston tutkijat kysyivät, johtuisiko se siitä, että naisten ja miesten aivot rappeutuisivat ikääntyessä eri tahtiin. Heidän tuore tutkimuksensa osoittaa kuitenkin miesten aivojen kutistuvan naisten aivoja nopeammin.

    Tekoäly kertoo, että miehillä on isommat aivot kuin naisilla, mutta se ei takaa älykkyyttä. Aivoissa on muitakin eroja. Naisilla on paksumpi aivokuori, ja myös jotkut aivoalueet ovat naisilla laajemmat kuin miehillä.

    Norjalaisen tutkimuksen tulos aivojen kutistumisesta etenkin miehillä on siis jokseenkin yllättävää, sillä yleisin aivoja kutistava muistisairaus, Alzheimerin tauti, on naisilla melkein tuplasti yleisempi kuin miehillä. Sukupuolieroa ei voi selittää aivojen eritahtisella rappeutumisella.

    Miesten aivojen tietyt alueet supistuvat jopa kaksi prosenttia kymmenessä vuodessa.
    Miesten aivojen tietyt alueet supistuvat jopa kaksi prosenttia kymmenessä vuodessa. Kuva: Timo Filpus

    Tutkimukseen kerättiin 17–95-vuotiailta ihmisiltä lähes 5 000 aivokuvauksen tulosta. He olivat olleet terveinä verrokkeina seurantatutkimuksissa, joissa aivoja oli toistuvasti kuvattu. Heillä ei siis ollut mitään kognitioon eli tiedonkäsittelyyn liittyviä oireita.

    Kuvien välissä oli keskimäärin kolme vuotta. Huomiota kiinnitettiin etenkin harmaan aineen paksuuden ja joidenkin Alzheimerin tautiin liittyvien ja muistille tärkeiden aivoalueiden, kuten hippokampuksen, muutoksiin.

    Miehillä monen aivoalueen tilavuus kutistui enemmän kuin naisilla. Esimerkiksi kosketusta ja kipua sekä kehon asentoja ja liikkeitä valvovat aivojen alueet kutistuivat miehillä kaksi prosenttia kymmenessä vuodessa. Ero naisiin oli melkein kaksinkertainen. Hippokampuksen alueella ei eroja löytynyt.

    Miehillä monen aivoalueen tilavuus kutistui enemmän kuin naisilla.

    Tulosten tulkitaan osoittavan, että miehet vanhenevat naisia nopeammin. Niinhän ne näkyvät kuolevankin.

    Kysymys, miksi naiset sairastuvat Alzheimerin tautiin miehiä useammin, jää edelleen avoimeksi. Tutkijat kehottavat etsimään syitä esimerkiksi naisten pitemmästä elinkaaresta tai erilaisista riskitekijöistä.

    Lähde: Nature

    Kirjoittaja on lääketieteen tohtori.
    Lisää aiheesta
    • Varhaiset Alzheimerin taudin oireet saattavat helposti sekoittua muihin sairauksiin, kuten masennukseen, työuupumukseen tai muihin muistisairauksiin. Siksi epäillessä Alzheimeria tarvitaan useita eri tutkimuksia.

      Hyvinvointi | Alzheimerin tauti voidaan havaita tällä uudella mittausmenetelmällä, selviää väitöstutkimuksesta

      Tilaajalle
    • Rosmariinissa ja salviassa on karnitiinihappoa. Se on aminohappo, jota saa myös eläinperäisistä tuotteista.

      Hyvinvointi | Suosituista mausteista saattaa löytyä jopa parannuskeino Alzheimerin tautiin

      Tilaajalle
    • Monien tutkimusten mukaan aivojen aktivoiminen pienentää riskiä sairastua dementiaan.

      Hyvinvointi | Tietyt työtehtävät saattavat pienentää riskiä Alzheimerin tautiin sairastumiseen − näissä ammateissa riski on tuoreen tutkimuksen mukaan alhaisin

    Artikkelin aiheet
    aivojen vanheneminen
    sukupuolierot
    Alzheimerin tauti
    Oslon yliopisto
    muistitauti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 7

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Selälle ovat kohtalokkaita pitkä, yhtäjaksoinen istuminen sekä kylmiltään tehdyt äkkinäiset liikkeet.

    Koneviesti | Näin ehkäiset ja hoidat selkäkipuja – asiantuntijan ohjeilla ruoto kuntoon

    Tilaajalle
  • Tyypillinen työpäivän ruokailu näyttää monella konemiehellä tältä. ”Pohjolan banaani” kannonnokassa on silloin tällöin nautittuna lähes kansallisromanttinen kokemus, mutta monipuoliseksi ja pitkäaikaiseksi ruokavalioksi siitä ei ole.

    Koneviesti | Tällä ruokavaliolla konekuskin keho pysyy vireänä koko pitkän työpäivän — esittelyssä konkreettisia vaihtoehtoja konemiehen eväsvalikoimaan

    Tilaajalle
  • Työmukavuus on nousemassa tärkeään rooliin konetta hankittaessa. Rotator Oy:n konemyyjä Jani Ylösen mukaan useat asiakkaat ovat valinneet Hitachin paremman ohjaamon vuoksi. Uudessa vitossarjassa työasennon säädettävyys on aiempaa mallisarjaa parempi.

    Koneviesti | Näillä keinoilla kuskin kaivuasento kuntoon — työkykyä saa parannettua pienillä muutoksilla

    Tilaajalle