• Kuninkaallisten oudot kuolemat: Kohtaloksi saattoi koitua seksi, viemäri tai myrkytetty hernekeitto

    Hallitsijat ovat saaneet elää pelossa tuhansia vuosia. Satu Jaatinen kokosi tietokirjan kuninkaallisten oudoista kuolemista.
    Tilaajalle
    Englannista tuli tasavalta vuonna 1649, kun kuningas Kaarle menetti päänsä Lontooseen pystytetyllä mestauslavalla.
    Englannista tuli tasavalta vuonna 1649, kun kuningas Kaarle menetti päänsä Lontooseen pystytetyllä mestauslavalla. Kuva: Jan Weesop
    Koti|Historia ja perinne
    6.9.202621:00
    Juho Mäkelä

    Hallitsijan hengen on saattanut viedä myrkytetty ruoka-annos, räjäytys, hovilääkärin hoitotoimenpide tai tikarinisku.

    Kuninkaallisten historiaan erikoistunut Satu Jaatinen on kirjoittanut tietokirjan kruunupäiden oudoista kuolemista.

    ”Kuninkaalliset ovat kuin mustanaamioita, jotka vetäytyvät kuolemaan omaan sänkyyn perheensä ympärille. Kaikki on kontrolloitua, esimerkiksi arkut ja hautapaikat ovat odottamassa”, Jaatinen sanoo.

    Kaikki kuninkaalliset eivät kuitenkaan ole saaneet kuolla rauhassa linnassaan, vaan lähtö on tapahtunut välillä hämärästi, ennenaikaisesti tai väkivaltaisesti.

    Jaatinen on käynyt läpi Euroopan hallitsijoiden kuolemantapauksia tuhannen viime vuoden ajalta.

    Naiset kuolivat usein synnyttämiseen ja synnytyksen jälkitiloihin.

    Kihti ja ylipaino olivat yleisiä miesten vaivoja.

    ”Kuninkaallisten ruoka oli ravitsevampaa kuin tavallisten kansalaisten. Kihti johtui siitä, että hallitsijat eivät juoneet vettä vaan olutta ja viiniä. He olivat lähtökohtaisesti tasaisessa, seitinohuessa humalassa.”

    ”Hallitsijat olivat tasaisessa, seitinohuessa humalassa.”

    Satu Jaatinen

    Hygienian puute ja tulehdukset koituivat monien monarkkien kohtaloksi. Peruukeilla pyrittiin estämään täiarmeijan pääsy päänahkaan.

    Saksin kruununprinssi Frederick eli 1500-luvulla, ja hän oli isänsä kymmenestä lapsesta ainoa, joka selviytyi aikuiseksi.

    Isä, herttua Yrjö Parrakas, päätti perillisen toivossa naittaa poikansa Mansfeldin kreivin tyttären Elisabethin kanssa. Hovin lääkärit varoittivat, että sairaalloisen hentoinen 34-vuotias Frederick ei kestä seksin aiheuttamaa fyysistä rasitusta.

    ”Hän rupesi innoissaan väsäämään nuoren morsiamen kanssa, mutta kolmen viikon avioelämän jälkeen Frederickin tila huononi. Lopulta hän menehtyi, ja taustalla saattoi olla heikko sydän”, Satu Jaatinen arvioi.

    ”Lääkärien toiminta oli vuosisatojen ajan puoskarointia ja arpapeliä.”

    Satu Jaatinen

    Hallitsijoita ja heidän perheenjäseniään on menehtynyt myös osaamattomien lääkärien käsiin. Esimerkiksi Espanjan viimeiselle Habsburg-sukuiselle kuninkaalle Kaarle II:lle juotettiin maitoa, johon oli murskattu helmiä.

    ”Lääkärien toiminta oli vuosisatojen ajan puoskarointia ja arpapeliä. Kaameimpia ovat kuvaukset hallitsijoiden leikkauksista. Potilaat sidottiin kiinni leikkauspöytään, ja viina toimi ainoana kivunlievityksenä.”

    Kustaa III:n Vaasan hovioikeudelle lahjoittama muotokuva. Jacob Johan Anckarström ampui Ruotsin kuninkaan vuonna 1792.
    Kustaa III:n Vaasan hovioikeudelle lahjoittama muotokuva. Jacob Johan Anckarström ampui Ruotsin kuninkaan vuonna 1792. Kuva: Lorens Pasch the Younger

    Hajuton ja mauton arsenikki oli pelätty myrkky vuosisatojen ajan. Esimerkiksi Ruotsin entinen kuningas Eerik XIV kuoli vankeudessa arsenikkimyrkytykseen 1575.

    Eerikin myrkky oli ilmeisesti sekoitettu hernekeittoon, koska elettiin laskiaisen aikaa. Käsky murhaan oli todennäköisesti tullut Eerikin veljeltä, kuningas Juhanalta III:lta.

    ”Salaliittoihin kannatti ottaa mukaan joku uhrin läheinen, koska uudet ja tuntemattomat ihmiset eivät pääse kovin lähelle hallitsijoita”, Jaatinen huomauttaa.

    Myrkytyskuoleman välttääkseen kuninkaalliset käyttivät maistajia.

    ”Varotoimenpiteiden vuoksi ruoka oli hallitsijan edessä lähes aina joko liian kylmää tai lämmintä. Esimerkiksi kuningatar Elisabet I:n lempijälkiruoka oli jäätelö, mikä aiheutti hoville ikuista tuskaa”, Jaatinen sanoo.

    Ruotsin kuningas Eerik XIV kuoli vankeudessa arsenikkimyrkytykseen 1575. Myrkky oli sekoitettu hernekeittoon.
    Ruotsin kuningas Eerik XIV kuoli vankeudessa arsenikkimyrkytykseen 1575. Myrkky oli sekoitettu hernekeittoon. Kuva: Domenicus Verwilt

    ”Hän rupesi innoissaan väsäämään nuoren morsiamen kanssa, mutta kolmen viikon avioelämän jälkeen Frederickin tila huononi.”

    Kirjassa kerrotaan myös Skotlannin kuninkaan Jaakko I:n pakoyrityksestä. Ahneen hallitsijan syrjäyttämiseksi syntyi salaliitto 1437, ja kuningas oli motissa luostarilinnan kamarissa.

    Epätoivoinen mies repi auki muutaman lattialaudan, koska huoneen alla kulki suurikokoinen viemäriputki. Hän uskoi pääsevänsä sitä kautta pakoon luostarin pihalle.

    Tarinan mukaan liiallinen tenniksenpeluu koitui Jaakon kohtaloksi. Ulos johtaneen viemäriputken suuaukko oli tukittu, jotta kuninkaan tennispallot eivät jatkuvasti tipahtaisi viemärin uumeniin.

    ”Todellisuudessa aikuinen mies ei mahtunut viemäriputkeen, ja salaliittolaiset tappoivat jumiin jääneen kuninkaan miekoilla”, Jaatinen kertoo.

    Elisabet II:n kruunajaiskuva kesäkuussa 1953. Hän oli Britanniaa pisimpään hallinnut monarkki.
    Elisabet II:n kruunajaiskuva kesäkuussa 1953. Hän oli Britanniaa pisimpään hallinnut monarkki. Kuva: Cecil Beaton

    Räjähdysaineiden avulla suoritetut murhat ovat olleet harvinaisia, mutta niinkin epätoivoiseen yritykseen on välillä turvauduttu.

    Alfred Nobel patentoi dynamiitin 1867. Sitä ennen käytetty musta ruuti oli hyvin epävarma räjähde.

    Kuninkaallisen historian suurin murhayrityshanke tapahtui Lontoossa 1605, jolloin paljastui ruutisalaliitto.

    Terroritekoa varten Englannin parlamenttitalon kellariin oli koottu 36 tynnyriä ruutia. Toteutuessaan räjähdys olisi merkinnyt yli sadan ihmisen kuolemaa.

    ”Guy Fawkes oli valittu sytytyslangan sytyttäjäksi, ja hänen piti paeta paikalta veneellä”, asiantuntija kertoo.

    Suunnitelma ei toteutunut, koska kuningas Jaakkoa varoitettiin.

    Tarinan mukaan liiallinen tenniksenpeluu koitui Skotlannin kuningas Jaakon kohtaloksi.

    Venäjän keisari Aleksanteri II murhattiin pommi-iskussa Pietarissa vuonna 1881.
    Venäjän keisari Aleksanteri II murhattiin pommi-iskussa Pietarissa vuonna 1881. Kuva: Gustav Broling

    Hallitsijan murhayritys oli vakava rikos, joten siitä langetetut rangaistukset olivat ankaria ympäri Eurooppaa.

    Jaatisen mukaan pelkkä julkinen kuolemantuomio ei riittänyt rangaistukseksi, vaan täytäntöönpano oli pitkä ja tuskallinen.

    Esimerkiksi kuningas Kustaa III:n murhaaja Jacob Johan Anckarström sai ennen mestausta raipparangaistuksen kolmena peräkkäisenä päivänä.

    ”Rangaistukset menivät ihan älyttömyyksiin. Taustalla oli ajatus, että jos syytetty huutaa tuskaansa, hän katuu ja se takaa pelastuksen taivaassa. Mukana oli toki myös pelote-elementti.”

    Ranskan kuningas Henrik IV selvisi hengissä 12 murhayrityksestä, mutta keväällä 1610 hänen onnensa lopulta kääntyi. Salamurhaaja iski häntä tikarilla rintaan.
    Ranskan kuningas Henrik IV selvisi hengissä 12 murhayrityksestä, mutta keväällä 1610 hänen onnensa lopulta kääntyi. Salamurhaaja iski häntä tikarilla rintaan. Kuva: René-Gabriel Ojéda / RMN-GP

    Myös hallitsijat saattoivat joutua pyövelin kynsiin, kuten kävi Englannin, Ranskan ja Venäjän vallankumouksissa.

    Englannin kuningas Kaarle I joutui mestauslavalle, kun hän oli hävinnyt sisällissodan Oliver Cromwellille.

    ”Kun tasavallan aika päättyi, Kaarlen poika, Kaarle II, nousi valtaistuimelle. Hän jahtasi isänsä kuolemasta vastuussa olleita miehiä Amerikan siirtokunnista asti.”

    Kostonhimoinen Kaarle II annatti kaivaa Oliver Cromwellin ruumiin ylös haudasta. Maatunut ruumis hirtettiin ja mestattiin, ja pää nostettiin seipään nokassa parlamenttitalon katolle 20 vuodeksi.

    ”Cromwellin pää pyöri muistoesineenä pitkin valtakuntaa noin 300 vuotta. Kallo saatiin hautaan vasta vuonna 1960”, Jaatinen hämmästelee.

    Satu Jaatisen kirja on välillä puistattavaa luettavaa, mutta viistoa huumoriakin siinä piisaa.

    Seuraavaksi hän aikoo syventyä kuninkaallisten rakastajattariin ja aviottomiin lapsiin.

    ”Kuninkaalla piti olla vähintään yksi rakastajatar, jotta hän pystyi osoittamaan mieskuntonsa. Oli harvinaista herkkua, jos aviopuolisot tulivat toimeen keskenään. Useimmiten he asuivat omissa huoneistoissaan ja palatseissaan.”

    Lähde: Satu Jaatinen, Kuolla kuin kuningas, Murhia, teloituksia ja outoja kuolemia, Otava 2026.
    Lisää aiheesta
    • Kleopatra on yksi harvoja antiikin maailman hallitsijoista, joiden teot ovat eläneet halki vuosisatojen. Kuvassa on muinaisegyptiläinen seinämaalaus.

      Historia ja perinne | Historian tunnetuin naisjohtaja vietteli ja tappoi vallassa pysyäkseen jopa omia sisaruksiaan

    • Nykyaikana osataan varoitella liiallisen sokerinsyönnin vaaroista hampaille ja hoitaa hampaita, mutta aina tilanne ei ole ollut yhtä auvoisa.

      Historia ja perinne | Tiesitkö? Mätänevät hampaat olivat aikansa muotia

      Tilaajalle
    • Antonio Caprarica: Kuningas Charles III. 436 s. Minerva Kustannus.

      Kirjallisuus | Kuningas Charles III ei koske itse hammastahnatuubiin – myös gin tonicin jäiden on ehdottomasti oltava tietyn muotoisia

    • Ison-Britannian kuningatar Elisabet II hallitsi maataan pitkää, mutta reilun 70 vuoden mittainen kausi ei silti ole pisin kansainvälisesti tunnustetun monarkin valtakausi.

      Kulttuuri | Tiesitkö: Vain neljä monarkkia on ylittänyt tietyn rajapyykin

    Artikkelin aiheet
    kuninkaallinen
    murha
    historia
    myrkytys
    Satu Jaatinen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 4

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 5

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 6

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 7

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Emeritusprofessorit <strong id="strong-f423de44eaffb2bd2459742ce739a88d">Jukka Ahokas</strong> ja <strong id="strong-0e729a3bee79d50c85340aa9af4875dc">Aarne Pehkonen</strong>.

    Koneviesti | Historiikki kertoo Suomen maatalousteknologian opetuksen vaiheista

  • Turun Rautateollisuus ja Vaunutehdas Oy valmisti Kullervo-traktoreita vuosina 1919–1924. Kullervoja valmistui todennäköisesti alle 200 kappaletta. Valmistus jouduttiin lopettamaan traktorin teknisten ongelmien ja korkean hinnan vuoksi. Kullervot eivät toimineet odotetusti, esimerkiksi alun perin venekäyttöön suunnitellun moottorin jäähdytysteho ei kynnettäessä riittänyt. Sarka-museon yksilö aloitti kartanossa Kangasalla vuonna 1918. Kymmenen työvuoden jälkeen se siirrettiin ensin kartanon omaan museoon ja sieltä Tampereen kautta Loimaalle.

    Koneviesti | Loimaan Sarka-museo esittelee Suomen maatalouden ja maaseudun kehitystä ennen koneita ja koneistumisen jälkeen – katso otteita laajasta näyttelyannista

    Tilaajalle
  • Testit ovat tärkeä osa Koneviestin sisältöä ja keino erottautua muista lehdistä. Testit tehdään käytännön olosuhteissa yrityksissä, tiloilla ja tutkimuslaitoksissa. Kuva on traktorin renkaiden talviominaisuuksien testistä, joka tehtiin MTT Vakolassa vuonna 2011.

    Koneviesti | Koneviesti-lehti tänään vuonna 2012: Vain muutos on pysyvää