
Nykyään mustista hampaista tulee todennäköisesti ensimmäisenä mieleen jokin suomalaisen tv-huumorin hahmo. Mustat hampaat ovat kuitenkin olleet jopa huippumuotia, joskin varmasti hyvin kivuliasta sellaista.
1500-luvulla sokeri oli äärimmäisen kallis tuontituote, jonka houkuttelevalla maulla pääsivät mässäilemään vain maailman mahtavimmat, kuten Englannin kuningas Henrik VIII (1491–1547). Hänen pöydässään nähtiin ja mutustettiin jopa sokeriveistoksia.
Saman Tudor-suvun viimeinen hallitsija Elisabet I (1533–1603) oli vähintäänkin yhtä sokerinhimoinen kuin isänsä Henrik VIII. Harmi vain, että aikana ennen nykyaikaista hammaslääketiedettä sokerin mässyttäminen oli takuuvarma tapa pilata hampaansa.
Elisabet I:n mädäntyneet hampaat aiheuttivat ihailua, sillä olihan musta purukalusto merkki siitä, että henkilö oli niin ylhäinen ja vauras, että hänellä oli varaa nauttia yltäkylläisesti sokeria.
Kuningatar saattoi esimerkiksi hieroa sokeri- ja hunajatahnaa hampaisiinsa, mikä varmasti vain pitkitti happohyökkäystä ja pahensi tilannetta.
Esimerkiksi marjojen tai hedelmien syönti on huomattavasti hammasystävällisempää, sillä niiden makeus ei ole yhtä ylenpalttista kuin sokerin. Lisäksi pureskellessa syljeneritys lisääntyy, mikä puhdistaa hampaiden pintaa jo syödessä.
Kyllä kuningatar silti yritti hoitaa hampaitaan, tosin tuon ajan menetelmillä, jotka eivät varsinaisesti parantaneet purukaluston tilannetta.
Hän saattoi esimerkiksi hieroa sokeri- ja hunajatahnaa hampaisiinsa, mikä varmasti vain pitkitti happohyökkäystä ja pahensi tilannetta.
Viisissäkymmenissä Elisabet I:n hampaat olivat jo niin mädät, että ne alkoivat irtoilla. Sama kohtalo oli monilla muillakin sokerihiirillä, ja usein ainoa hampaiden hoitokeino oli niiden vetäminen irti suusta – tietenkin ilman minkäänlaista kivunlievitystä.