Tiesitkö? Moni keskiaikainen linna rakennettiin veden äärelle, mutta useasta syystä vettä ei kannattanut juoda

Mikä yhdistää Turun linnaa, Hämeen linnaa, Olavinlinnaa ja lukuisia muita keskiaikaisia linnoja Euroopassa? Ainakin sijainti veden äärellä.

Veden äärelle ei rakennettu siksi, että 2000-luvun matkailijat saisivat näyttäviä kuvia veden pintaan heijastuvasta linnasta.

Keskiajalla linnan sijainti veden äärellä oli strateginen valinta, sillä vesi toimii luonnollisena esteenä vihollisia vastaan. Hyökkääjä ei nimittäin pääse veden suunnasta linnaan ilman erityistä välineistöä.

Suomen keskiaikaisten linnojen nykyinen ympäristö ei välttämättä kerro totuutta siitä, miltä maisema näytti keskiajalla. Esimerkiksi Turun linnan rakentaminen aloitettiin 1200-luvulla saarelle, jonka maankohoaminen on sittemmin vuosisatojen aikana yhdistänyt mantereeseen. Siksi linnalta pääsee nykyään kävelemään sataman ja Kakolan suuntaan kuivin jaloin.

Kun Turun linnan rakentamista aloiteltiin 1200-luvulla, linnan sijaintipaikka oli saari.  Kuva: Kari Salonen

Jos linnaa ei rakennettu keskiajalla veden äärelle, toinen hyvä vaihtoehto oli mahdollisimman korkea paikka, mikä sekin tarjosi mahdollisuuden vihollisen liikkeiden tarkkailuun ja viholliselle lisähankaluuksia linnaan pääsyyn.

Olipa veden läheisyydestä hyötyä myös siksi, että mahdollisen piirityksen aikana linnan sisälle jääneillä oli pääsy veden ääreen ilman ulkopuolelta tullutta apua.

Käyttöveden puhtaus saattoi kuitenkin nykymittapuulla jäädä hyvinkin kyseenalaiseksi. Linnaa ympäröivä vesistö toimi nimittäin yleensä kaatopaikkana ja viemärinä.

Ei liene sattumaa, että keskiajalla nykyisen Suomen alueen linnoissa juomana oli olut, joka oli valmistustapansa vuoksi hygieenisempää hörpittävää kuin pelkkä vesi.

Oluen vahvuudesta saattoi päätellä juojan aseman linnan sisäisessä hierarkiassa, ja alhaisimman väen juoma vastasi vahvuudeltaan suunnilleen kotikaljaa.