

Ravitsemisasiantuntija Soile Käkönen HK Foodsilta kertoo aina ihmettelevänsä, että mustaksi palaneen lihan ja makkaran yhteydessä puhutaan syöpävaarallisista PAH-yhdisteistä mutta ei kasvisten.
Palanut pinta kun on aina yhtä vaarallinen – tulipa se kasvikseen, salaattiin, jälkiruokaan tai hedelmiin.
”Musta ei ole kesäsyömisen trendiväri”, hän muistuttaa.
HK Fooodsin teettämän grillauskyselyn mukaan joka 90 prosenttia valmistaa grillissä kasviksia, vaikka grillaaminen usein mielletään lihan ja makkaran käristämiseksi.
Kasvisten suosio grilliherkkuna on Käkösen mukaan sinänsä erittäin hyvä asia, ja hän suosittelee suhdetta 1/3 eli kolmannes lihaa ja loput kasviksia ja vaikka hedelmiä.

Moni kuitenkin tahtoo nimenomaan mustaksi käristettyä makkaraa, lihaa tai kasviksia. Pitäisikö siitä olla huolissaan?
”Grillikausi on sen verran lyhyt, että kukaan ei terveyttään pilaa muutamalla mustaksi paistuneella grilliherkulla. Jos taas grillaa ympäri vuoden, suosittelen poistamaan ainakin pahimmat mustuneet paikat”, Käkönen neuvoo.
Foliolla voi torjua palamista.
Useimmat mieltävät grillauksen tuottavan automaattisesti rasvaista ja suolaista ruokaa, mikä ei pidä paikkansa.
”On itsestä, kiinni, mitä grilliin laittaa. Itsessään grillaus on melko terveellinen tapa valmistaa ruokaa.”
Mustaa pintaa voi torjua esimerkiksi kietomalla grillattavat folioon.
Entäpä makkara itsessään? Voiko sitä syödä liikaa?
”Kaikkea kohtuudella, sillä pärjää aika hyvin.”