

Suvi Teräsniska kertoo haastattelun aluksi, että hän keikkailee illalla karavaanareiden juhlassa. Laulaja osti viime kesänä kuuden hengen matkailuauton, joka palvelee reissukotina keikoilla ja perhematkoilla.
Hän hurahti karavaanarielämään kunnolla pari vuotta sitten, kun Teräsniskan täti osti miehensä kanssa vanhan matkailuauton.
”Olimme viettämässä perhejuhannusta mökillä Ylikiimingissä ja päätimme lähteä käymään Sotkamossa Naapurivaaran tanssilavalla. Ajomatkaa tuli kaksi ja puoli tuntia, ja minä lupauduin kuskiksi. Matkailuauto tuntui tosi kivalta, kun olohuone kulkee koko ajan mukana.”
Teräsniska löysi pitkällisen etsinnän jälkeen käytetyn matkailuauton, jossa on isot tavaratilat ja makuupaikat kuudelle. Se on sopiva yksilö, koska hänellä on kuuden hengen bändi ja viiden hengen perhe.
”Matkailuauto tuntui tosi kivalta, kun oma olohuone kulkee koko ajan mukana.”
Suvilla on puolisonsa Simo Aallon kanssa kolme lasta, pojat ovat 7-, 9- ja 11-vuotiaita. Matkailuauto helpottaa työ- ja perhe-elämän yhdistämistä, sillä kesällä lapset olivat mukana keikkamatkalla Raumalla ja Mikkelissä.
”Olisi ihana viedä lapset matkailuautolla myös Lappiin. Kävin viime toukokuussa Enontekiöllä keikalla lentokentän avajaisissa, ja yötön yö erämaassa on ihan parasta.”
36-vuotias laulaja haaveilee myös yhteisestä karavaanireissusta Eurooppaan ystävänsä kanssa. Suunnitelmissa on ajaa matkailuautolla Oulusta Keski-Eurooppaan.
”Voisimme lähteä Eurooppaan, kun ystäväni täyttää 30 ja minä 40 vuotta. Olisi kiva mennä fiilistelemään Ranskan ja Englannin maaseutua.”

Teräsniskan perhe asuu isossa omakotitalossa Oulun keskustan tuntumassa. Talviasuttava kesämökki sijaitsee maaseudun rauhassa Ylikiimingissä.
”Mökillä voi hipsiä rantasaunasta alasti uimaan Kiiminkijokeen, eikä kukaan näe. Joen toisella puolella on vain peltoa ja niittyä, ja välillä traktori ajaa siellä keväisin.”
Suvi Teräsniska rentoutuu mato-ongella, ja artisti aikoo hankkia koko poppoolle myös kajakit melomista varten.
Mökin piharakennuksen yhteen huoneeseen on suunniteltu mukava peliluola, jossa voi katsoa elokuvia ja pelata konsolipelejä.
”Siellä on valtava telkkari sekä etu- ja takakaiuttimet. Tykkään pelata poikien kanssa Hogwarts Legacya pleikkarilla, joten minulla on oma lehmä ojassa”, hän virnistää.
Teräsniska kiittelee ihania naapureitaan, jotka tekevät Ylikiimingissä lumityöt ja pitävät paikkoja silmällä.
Myös Suvin isästä on suuri apu mökillä, sillä hän esimerkiksi kaivaa tontille salaojat ja hoitaa polttopuuvarastot täyteen.

Suvi Teräsniska lähtee huhtikuussa kirkkokonserttikiertueelle. Konserteissa kuullaan kappaleita suosituilta albumeilta Iltalauluja ja Iltalauluja II.
Ohjelmistossa on esimerkiksi tuttuja lastenlauluja ja muita klassikoita, kuten Ihme ja kumma, Päivänsäde ja menninkäinen, Sininen uni, Lintu ja lapsi ja Maailman on kaunis.
”Kyseessä on ensimmäinen kiertueeni kirkoissa ilman joululauluja. Jännittää totta kai, mitä tästä tulee”, Teräsniska sanoo.
Ensimmäinen Iltalauluja-levy julkaistiin koronapandemian keskellä 2020. Levyn kappaleita on striimattu yhteensä yli 40 miljoonaa kertaa, ja Iltalauluja myi fyysisenä levynäkin yli 10 000 kappaletta.
”Sitä myytiin kätevästi kaupoissa lehden ja cd-levyn pakettina. Levymyynti ei olisi niin kehnossa jamassa, jos fyysisiä levyjä olisi edelleen saatavilla ruokakaupoissa ja huoltoasemilla”, hän pohtii.

Tunnelma kirkkokonserteissa on vähäeleinen, sillä alttarilla ovat vain Suvi ja kitaristi Peter Engberg. Kiertue alkaa Kolarin kirkosta ja päättyy toukokuussa Oulujoen kirkkoon Ouluun.
”Jouluna kirkoissa on aika synkkää ja pimeää, mutta toivottavasti huhtikuussa olisi jo paljon luonnonvaloa. Haluan tuoda ihmiselle kevään valoa ja toivoa musiikin kautta.”
Teräsniska kuuluu Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon, mutta hän ei erityisesti etsi elämänsä tarkoitusta uskonnollisesta opista.
”Joulukirkko on minulle perinteinen traditio Kolarissa ja mummolassani on järjestetty kinkereitä. Ystävä sä lapsien oli lempilaulujani lapsena. Mummu on laulanut sitä minulle ja minä mummulle.”

Katri Helena päätti yli 60 vuotta kestäneen uransa jäähyväiskonserttiin viime elokuussa. 42 000 ihmistä oli kokoontunut Helsingin olympiastadionille hyvästelemään sinivalkoista ääntä.
Suvi Teräsniska esitti televisioidussa juhlakonsertissa kahden Sing & Shine -kuorolaisen Filipin ja Minean kanssa kappaleen Ääneni mä kuulen, ja lauloi myös konsertin taustakuorossa.
”Katrin juhlakonsertti oli urani ylivoimaisesti hienoin juttu, missä olen saanut olla mukana. Yleisössä oli myös valtavan paljon nuoria ihmisiä, ja kaikki lauloivat mukana. Jatkuvat kylmikset menee, kun muistelen sitä”, Teräsniska kuvailee.
Katri Helenan uran viimeinen single Elämän tie julkaistiin tammikuussa 2025. Teräsniska oli mukana laulamassa kappaleen taustaköörissä yhdessä esimerkiksi Anna Puun, Erika Vikmanin ja Jenni Vartiaisen kanssa.
”Katrin myötä meille muodostui tiivis naisartistien porukka. Kävimme esimerkiksi Katrin kanssa kimpassa saunomassa ja jaamme kokemuksia Whatsapp-ryhmässä. Siitä saa valtavasti vertaistukea, kun muille naisille voi luottamuksellisesti kertoa murheistaan.”
Katri Helenan ohella Teräsniskan suurimpia esikuvia lapsuudessa olivat Kaija Koo, Paula Koivuniemi ja Anna Eriksson.
”Muistan yhden ensimmäisistä kohtaamistani Paula Koivuniemen kanssa The Voice of Finlandissa. Meillä oli yhteinen pukuhuone ja olin jättänyt vessaan vahingossa omat alusvaatteeni. Paula huuteli, että kenen nämä ovat”, hän hymyilee.

Suvi Teräsniska on ollut eniten innoissaan artistiuralla siitä, kun hän on päässyt tapamaan entisiä Tenavatähtiä.
”Minulle on sanottu, että lauloin jo ennen kuin opin kunnolla puhumaan. Ruskea helistin toimi mikrofonina ja esitin Tenavatähti-kappaleita peilin edessä.”
Keväällä 2000 Teräsniska pääsi Tenavatähden seuraajan Karusellin laivakarsintoihin, joihin tie katkesi. Ujolla 10-vuotiaalla tytöllä ei ollut kokemusta yleisön edessä esiintymisestä.
”Hukutin huoleni laivan karaokeen, jossa esitin Irwin Goodmanin Ei tippa tapa. Tangokuningatar Saija Varjus tuli antamaan minulle esityksen jälkeen nimmarin. Hän sanoi, että sinusta tulee vielä laulaja.”
Niin todella tuli. Teräsniska laskee, että hän on tehnyt uransa aikana lähes 2 000 keikkaa.
”Pääsin vuonna 2009 ylioppilaaksi ja sen jälkeen kouluni on ollut Nelostien valkoinen keskiviiva. Ensi vuosi on 20-vuotisjuhlavuosi, ja silloin on luvassa jotain spesiaalia”, hän lupaa.
Suvi Teräsniska on aina sielultaan kolarilainen, vaikka hän on asunut suurimman osan elämästään Oulussa.
”Kun käyn Kolarissa, en pääse lähtemään ruokakaupassa ilman, että jään jonkun kanssa jutulle jauhohyllyjen väliin. Haaveilen vielä hankkivani Kolarista talon tai eläkeasunnon synnyinseudultani Muoniojoen rannasta.”
Kolarissa vuonna 1989 syntynyt iskelmälaulaja.
Suurimpia hittejä ovat muun muassa Hento kuiskaus, Täydellinen elämä, Jos menet pois, Pahalta piilossa ja joululaulu Hei mummo. Albumeita on myyty yhteensä puoli miljoonaa kappaletta, ja lähes jokainen niistä on ylittänyt platinarajan.
Julkaissut urallaan kolmetoista pitkäsoittoa. Maaliskuussa 2024 ilmestyi tuorein omia kappaleita sisältävä studiolevy. Esiintynyt myös suosituissa televisio-ohjelmissa, kuten Vain elämää ja Elämäni biisi.
Palkittu Emma-gaalassa Vuoden iskelmäalbumista 2017 ja Vuoden lastenmusiikista 2021, Iskelmä-Finlandialla 2016 sekä Kullervo Linnan säätiön palkinnolla 2013.
Asuu Oulussa ja mökkeilee Ylikiimingissä. Perheeseen kuuluvat aviopuoliso Simo Aalto ja kolme lasta.