• Lauluja päivitettyyn klassikkoon säveltänyt Paula Vesala kirjoitti lapsena Tove Janssonille kirjeen – piirtäjän vastaus sulattaa yhä sydämet

    Perjantaina 15. syyskuuta tuli ensi-iltaan päivitetty versio Muupeikko ja pyrstötähti -elokuvasta. Paljon on muuttunut vuodesta 1992, kun elokuva tehtiin.
    Muumiklassikko on aina ajankohtainen. Jo vuonna 1992 sankareita uhkasi maailmanloppu.
    Muumiklassikko on aina ajankohtainen. Jo vuonna 1992 sankareita uhkasi maailmanloppu. Kuva: Photo Credit: Frank Masi
    Lukemisto|Elokuva
    18.9.202321:00
    Jarmo Hankivaara

    Rakastettu, koko perheen elokuvaklassikko, kansallisaarteeksikin oikeutetusti kutsuttu Muumipeikko ja pyrstötähti -elokuva tuli elokuvateattereihin perjantaina 15.9. äänen ja värien osalta päivitettynä.

    Muumipeikko ja pyrstötähti -elokuvaan (2023) score-musiikin ovat säveltäneet Leri Leskinen ja Jukka Immonen. Elokuvaan on tehty myös kaksi laulua, Rakkaus ja ystävyys sekä Tuuthan sä viel takaisin? Paula Vesala sanoitti ne ja sävelsi yhdessä Leri Leskisen ja Jukka Immosen kanssa.

    Tunnuskappaleen esittäjäksi valittiin Suvi Teräsniska, jota Vesala ylistää vuolaasti.

    "Suvilla on maailman kaunein ääni, sellainen lämmin ja syleilevä. Paras palaute Rakkaus ja ystävyys -laulusta tuli omalta lapseltani, joka lähetti oikein Jukallekin viestin, että ’ihana biisi’."

    Vesalan mukaan muumit olivat hänen sydäntään lähellä jo pienestä asti.

    "Lapsena kirjoitin Tove Janssonille kirjeenkin, johon hän vastasi ja lähetti minulle postimerkkejä ja kiiltokuvia."

    Lisää aiheesta
    • Muumien filosofia siivittää mukien suosiota. Kuvitusten valinta on tarkkaa puuhaa.

      Ruoka | Vain yksi muumimuki on ollut tuotannossa 26 vuotta – valmistajalla ei ole päätösvaltaa mukien kuva-aiheisiin

    • PMMP esiintyy Olympiastadionilla ensi kesänä. Kuva vuodelta 2013.

      Musiikki | PMMP tekee paluun ensi kesänä

    • Muumilaakson kolmas kausi alkaa Suomessa 3. lokakuuta. Sarjaa on esitetty Ylellä kuudella eri kielellä – suomeksi, englanniksi, suomenruotsiksi, pohjoissaameksi, inarinsaameksi ja koltansaameksi.

      Koti | Kiltteys pelastaa koko maailman Muumilaakson uudella kaudella – mukana on kaksi uutta hahmoa ja ääntä

    • Muumitalon edustalla on pienempi talo, jonka Muumipeikko rakensi itselleen lähdettyään pakoon kotitaloonsa pelmahtaneita yllätysvieraita.

      Perhe | Muumimaailma viettää juhlavuotta, mutta aluksi kellään ei ollut kokemusta teemapuiston pyörittämisestä ‒ eikä kioskista saanut kuin kolmea tuotetta

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Paula Vesala
    Muumipeikko ja pyrstötähti
    Tove Jansson
    elokuvamusiikki
    muumit
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Hyvinvointi | Yllättävä tutkimus: Netin käytöllä samoja myönteisiä vaikutuksia hyvinvointiin kuin luonnossa kävelyllä